Valtion vastinrahakampanja

Valtio pääomittaa suomalaisia yliopistoja vuosina 2020-2022 Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran 100 miljoonan euron kertaluonteisen tuen avulla.

Nainen pitelee sateenvarjoa ja ottaa ison askeleen eteenpäin portaiden yläpäässä.

Siitä 67 miljoona euroa jaetaan valtion vastinrahaan oikeuttavan varainhankinnan perusteella.

Vastinrahaa annetaan jokaiselle sääntöjen puitteissa lahjoitetulle eurolle jopa 2,5-kertaisesti. Varainhankinta on käynnissä 30.6.2022 asti.

Lisäksi Sitran tuesta 33 miljoonaa euroa on ohjattu yliopistoille tutkimuksen vaikuttavuuden kriteerien mukaisesti.

Osallistu kampanjaan

Lahjoittamalla vastinrahakampanjaan tuet laaja-alaisesti taidetta. Lahjoitusta ei voi kohdentaa yksittäisille koulutusaloille.

Osallistu Taideyliopiston vastinrahakampanjaan tekemällä tilisiirto lahjoitustilillemme.

Saaja: Taideyliopisto
IBAN: FI20 5000 0120 4053 85
BIC: OKOYFIHH
Viitenumero: 2020 20228 tai Viestikenttään nimi ja yhteystiedot

Yli 850 euron lahjoituksista tulee tehdä lahjakirja. Näin varmistamme, että lahjoituksesi käsitellään verovähennyksissä asianmukaisella tavalla. Yksityishenkilöiden tekemät lahjoitukset suuruudeltaan 850–500 000 euroa ja yhteisöjen tekemät lahjoitukset suuruudeltaan 850–250 000 euroa ovat verovähennyskelpoisia (tuloverolaki 1992/1535).

Rahankeräyslupa 

Taideyliopistolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa RA/2020/480. Kerätyt varat käytetään yliopistolain 2 §:n mukaisen toiminnan toteuttamiseen ja tukemiseen sekä yliopiston pääomittamiseen. Kerätyillä varoilla ja pääoman tuotoilla tuetaan Taideyliopiston strategista koulutuksen ja tutkimuksen kehittämistä sekä kansainvälistymistä.  

Varojen käytöstä päättää Taideyliopiston rehtori yhdessä Taideyliopiston hallituksen kanssa yliopiston johtosäännön mukaisesti. 

Noudatamme kaikessa toiminnassamme voimassa olevaa lainsäädäntöä ja normistoa.