Taiteilijahaku yritysyhteistyöhön

Haemme innokkaita ja avarakatseisia taiteilija-kehittäjiä ratkomaan yritysten haasteita luovan ajattelun ja taiteellisen asiantuntijuuden keinoin.

Vaaleanpunaista savua leijailee jokimaiseman päällä.
Jenni Latva Klas Eriksson: Forza Rosa Fluff
Etelä-Pohjanmaan liiton, EU:n ja Vipuvoimaa EU:lta logot

Päivitetty 26.3.2021: Rahoittajan toiveesta olemme tarkentaneet hakuehtoja. Tarkennukset koskevat kohtaa: Korvaus ja taiteilijavalinnat. Lisäksi olemme jatkaneet hakuaikaa 11.4. asti. 

Etsimme taiteilija-yritys-yhteistyöhön kuutta innokasta ja mieleltään avointa taiteilija-kehittäjää, jotka ovat valmiita ratkomaan yritysten esittämiä haasteita luovan ajattelun ja oman taiteellisen asiantuntijuutensa kautta. Emme siis hae valmiita taideteoksia vaan taiteilijoita, jotka ovat valmiita testaamaan oman taiteellisen ja luovan pääomansa hyödyntämistä uusissa konteksteissa.

Työ

Taiteilijat sitoutuvat neljään (4) päivän mittaiseen tapaamiseen Seinäjoella (tilanteen vaatiessa etänä). Ensimmäiset kolme päivää (2+1) järjestetään touko-kesäkuussa ja viimeinen tapaaminen syksyllä syys-lokakuussa. Tapaamisten tarkoituksena on tutustua yrityksiin ja heidän haasteisiinsa. Lisäksi yksi päivistä on ainoastaan taiteilijoille suunnattu sparrauspäivä, jossa on koulutuksellinen tulokulma. 

Lisäksi taiteilijoilta odotetaan vähintään yhtä yritysten ongelmaratkaisuksi luotua avointa taiteellista ratkaisukonseptia. Tämän avoimen konseptin luominen tapahtuu itsenäisenä työskentelynä kesän aikana taiteilijan itse määrittämänä ajankohtana.

Koko prosessin tarkoituksena on kehittää taiteilijan omaa osaamista ja auttaa löytämään uusia väyliä oman taiteellisen asiantuntijuutensa käyttöön. Luotu ratkaisukonsepti jää taiteilijan haltuun, joten taiteilija voi hyödyntää sitä myös jatkossa.

Taiteellinen ratkaisukonsepti

Taiteellinen ratkaisukonsepti on taiteilijan ehdotus yrityksen haasteen ratkaisemiseksi. Se ei ole valmis toteutus vaan ideasuunnitelma siitä, miten taiteilija haasteen ratkaisisi. Ratkaisukonsepti on avoin ja julkinen ja sitä voidaan käyttää hankkeen tiedotuksessa ja tuloksissa. Yritykset päättävät itse tilaavatko he taiteilijan esittämän konseptin toteutuksen. Toteutuksesta maksetaan erillinen korvaus ja tästä neuvotellaan yritysten kanssa tapauskohtaisesti. 

Korvaus ja taiteilijavalinnat

Taiteilijoille maksetaan 1650 euron korvaus, joka maksetaan joko palkkiona verokortilla tai taiteilija voi laskuttaa sen yrityksensä kautta. Lisäksi matkakulut Seinäjoelle korvataan julkisten liikennevälineiden mukaan. Työpajapäivien yhteydessä maksetaan tarvittaessa myös majoitus.

Taiteilijavalinnoissa otetaan huomioon taiteenalojen monimuotoisuus (20%) ja hakijan ammattitaiteilijuus (30%). Painotamme valinnoissa eteläpohjalaisia taiteilijoita (30%). Lisäksi taiteilijan näkemykset taiteellisen ajattelun hyödyntämisestä uusissa konteksteissa ja yritysyhteistyössä (20%) otetaan valinnoissa huomioon. Aiempi kokemus yritysyhteistyöstä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Mukaan valittavien eteläpohjalaisten yritysten toimiala kytkeytyy ruokaketjuun. Ruokaketju koostuu koko elintarvikealasta. Siihen kuuluvat mm. tuottajat, teollisuus, kauppa ja ruokapalvelut. Yrityksiä valitaan mukaan kolme (3), ja ne varmistuvat kevään 2021 aikana.

Hakemus ja aikataulu

Tee avoin hakemus, jossa kerrot tämänhetkisestä taiteellisesta työstäsi. Kerro lisäksi, mikä sinua kiinnostaa taiteellisen ajattelun hyödyntämisessä uusissa konteksteissa ja yritysyhteistyössä. Liitä mukaan myös ansioluettelosi. Mahdolliset portfoliot tulee toimittaa linkkinä. Lähetä hakemus liitteineen viimeistään su 11.4.2021 klo 23.59 sähköpostitse osoitteeseen jenni.latva@uniarts.fi. Valinnoista ilmoitamme viimeistään viikolla 16.

Lisätietoja

Jenni Latva, asiantuntija | projektipäällikkö, jenni.latva@uniarts.fi, 040 710 4371

Taiteilijahaku on osa TYVI – Taiteen ja yritystoiminnan välinen yhteistyö uuden liiketoiminnan mahdollistajana -hanketta, joka on Taideyliopiston ja Turun yliopiston EAKR-rahoitteinen hanke. Lue lisää hankkeen verkkosivuilta.

Hankeen toteuttajien ja rahoittajien logot