Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistuvia maistereita esittelevä MAx -katalogi on nyt verkossa

Juuri julkaistu MAx -katalogi esittelee Teatterikorkeakoulusta lukuvuonna 2020–2021 valmistuneet 57 uutta teatteri- ja tanssitaiteen sekä taiteen maisteria. Samassa yhteydessä verkossa julkaistaan myös lukukauden 2019–2020 MAx-katalogi.

Neljä henkilöä juoksee kunotsalilla
Mitro Härkönen

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu vastaa esittävien taiteiden ylimmästä opetuksesta ja taiteellisesta tutkimuksesta Suomessa. Teatterikorkeakoulusta valmistuu dramaturgeja, esitystaiteilijoita, koreografeja, näyttelijöitä, ohjaajia, taiteilija-tutkijoita, tanssijoita, tanssi- ja teatterialan opettajia sekä valo- ja äänisuunnittelijoita.

Valmistuneita opiskelijoita esittelevällä MAx-katalogilla on Teatterikorkeakoulussa pitkät perinteet. Sitä on julkaistu painettuna vuosikymmenien ajan ja sen nimi on myös vaihtunut matkan varrella. Katalogin sisältö ja tavoite ovat olleet kuitenkin alusta alkaen samat: tehdä tutuiksi valmistuneet taiteilijat ja vauhdittaa heidän saapumistaan ammattilaisuralle. Nyt julkaistavan verkkoversion rinnalla julkaistaan edelleen myös painettu katalogi, joka ilmestyy syyslukukauden aikana.

Valmistuvien maistereiden opiskeluaikana tekemät taiteelliset projektit kertovat ennakkoluulottomuudesta ja uskalluksesta käsitellä ja kohdata taiteen, kulttuurin ja yhteiskunnan haastavia kysymyksiä. He ovat tehneet taiteellista työtä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja elävässä suhteessa kotimaisen ja kansainvälisen taidekentän kanssa.

Teatterikorkeakoulusta valmistuvat taiteilijat tuntevat oman taiteenalansa käytännöt hyvin ja ovat tutustuneet alan laajempaan toimintakulttuuriin. He kykenevät luomaan tuoreita tekijälähtöisiä näkökulmia sekä uudenlaista ajattelua ja taidetta monimuotoiselle esittävän taiteen kentälle.