Taideyliopiston Sibelius-Akatemia maailman kärkijoukossa esittävien taiteiden yliopistovertailussa

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on arvioitu sijalle 25 maailmanlaajuisessa esittävien taiteiden QS Ranking -yliopistovertailussa.

Matias Ahonen

QS World University Rankings by Subject on listannut esittävien taiteiden koulutusta tarjoavat yliopistot paremmuusjärjestykseen nyt kahdeksatta kertaa. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on ollut listan kärjessä ensimmäisestä vuodesta lähtien, parhaimmillaan kuudentena vuonna 2018.

”Sijoituksemme 25:n kärkeen on hieno kansainvälinen tunnustus, kun sarjassa on 2 232 esittävien taiteiden oppilaitosta eri puolilta maailmaa. Tulos on meille arvokas myös siksi, että pandemia-aika toi maantieteellisen sijaintimme johdosta radikaalin muutoksen kansainväliseen yhteistyöhömme ja siten myös näkyvyyteemme musiikin korkeakoulutuksen globaalilla huipulla”, Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg sanoo.

Esittävien taiteiden QS-arviointi muodostuu kahdesta osa-alueesta: akateemisten asiantuntijoiden ja työnantajien arvioista. Sibelius-Akatemian kokonaissijoitus laski hieman viime vuodesta (22. sija), koska sen saamat arviot alan työnantajilta laskivat. Työnantajamaine mittaa työnantajakentän mielipidettä siitä, mistä oppilaitoksista heidän näkemyksensä mukaan valmistuvat alansa halutuimmat opiskelijat. Pelkästään akateemisen maineen puolesta Sibelius-Akatemian sijoitus oli 14.

”Sijoittuminen maailman parhaiden joukkoon vahvistaa suomalaisen taidekoulutuksen vetovoimaa ja kilpailukykyä maailmalla. Hyvä maine auttaa kansainvälisten opiskelijoiden ja osaajien rekrytoinnissa sekä strategisten kumppanuuksien rakentamisessa globaalisti”, Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén sanoo.

Maailman parhaaksi esittävien taiteiden oppilaitokseksi arvioitiin toistamiseen lontoolainen Royal College of Music. Toiseksi nousi ranskalainen Conservatoire national supérieur de musique et de danse de Paris ja kolmanneksi Royal Academy of Music. Aiempina vuosina maailman parhaaksi arvioidun newyorkilaisen The Juilliard Schoolin sijoitus oli viides.

Kymmenen joukkoon sijoittuivat myös muun muassa itävaltalainen Universität für Musik und darstellende Kunst Wien, Royal Conservatoire of Scotland, lontoolainen Guildhall School of Music and Drama, yhdysvaltalainen Curtis Institute of Music, Norjan valtiollinen musiikkikorkeakoulu sekä Moskovan Tšaikovski-konservatorio.  

QS Quacquarelli Symondsin alakohtaiset arvioinnit perustuvat yliopisto-opettajille ja -tutkijoille sekä korkeakoulutus- ja työnantajasektoreille tehtävään kyselytutkimukseen. Tutkimuksessa oppilaitokset eivät voi arvioida itseään. Tänä vuonna QS Rankingissa alakohtaisia arviointeja tehtiin 54 eri aihealueella.

Lisätietoa:

Esittävien taiteiden ranking 2023

Kaikki alakohtaiset rankingit 2023