Antti Ohenoja haluaa tohtorintutkinnollaan tehdä ksylofonista nykyistä tunnetumman soolosoittimen

Lyömäsoittaja Antti Ohenoja tarkastee tohtorintutkinnossaan ksylofonin soittoteknisiä ja taiteellisia mahdollisuuksia. Hän huomauttaa, että tänä päivänä lyömäsoittimissa on käyttämätöntä potentiaalia myös soolosoittimina.

Antti Ohenoja
Photo: Heikki Tuuli

Ohenojan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tarkastettava taiteellinen tohtorintutkinto sisältää viisi konserttia sekä tutkielman. Tutkintoon sisältyi viisi konserttia, joiden teemoina olivat Iannis Xenakiksen musiikki, japanilaiset lyömäsoittimet ja lyömäsoittimet kamarimusiikkikontekstissa. 

Uusia näkökulmia lyömäsoittajan ammatin kannalta keskeisiin teoksiin

Tutkinnossaan Ohenoja sävelsi ksylofonille uusia teoksia, jotka saivat inspiraationsa Igor Stravinskin orkesteriteosten lyömäsoitinosuuksista.  

”Tavoitteenani on, että kappaleitani harjoitteleva ja esittävä lyömäsoittaja sisäistäisi Stravinskyn ksylofoniosuuksia uusista näkökulmista. Ne ovat myös orkesterien koesoitoissa usein soitettavia kappaleita, joten niiden harjoitteleminen ja sisäistäminen ovat tärkeitä lyömäsoittajan työnkuvassa.”  

Ohenoja hioi sävellyksissään sekä pieniä yksityiskohtia kuten kapulan valintaa että suuria kokonaisuuksia kuten eri lyömäsoitinten sijoittelua lavalla. Hänelle uusien kappaleiden säveltäminen oli innostava ja kiehtova kokemus.  

”Olin kiinnostunut tilausteosten työstämisestä yhteistyössä säveltäjien kanssa jo ennen tohtorintutkintoni aloittamista. Halusin sukeltaa musiikillisen luomisen alkuvaiheisiin ja olla osa sitä, keskustella säveltäjien kanssa soittimien teknisistä mahdollisuuksista. Myös konserttien järjestäminen ja ohjelmiston suunnittelu on ollut kiehtovaa.”

Oulusta ja Raahesta lähtöisin oleva Ohenoja on soittanut ksylofonia jo aivan lyömäsoitinten soittoharrastuksensa alkumetreiltä.

”Orkesterisoittimena ksylofoni on varsin paljon käytetty. Melodiasoittimena se on kuitenkin menettänyt asemaansa marimballe, joka on hyvin suosittu sooloinstrumentti. Haluan tutkimuksellani ja sävellyksilläni tuoda ksylofonia uudelleen soolosoittimeksi muiden lyömäsoitinten rinnalle.” 

Lisätietoja

Antti Ohenoja
aoomusic@gmail.com

Ant­ti Ohe­no­jan tai­teel­li­sen toh­to­rin­tut­kin­non
tar­kas­tus­ti­lai­suus

27. 9.2022 klo 15, Musikkitalo, Sonore
Tilaisuus on englanninkielinen.

  • Tohtorintutkinnon otsikko: From Petrushka to Les Noces – A musical journey composing original xylophone compositions influenced by Igor Stravinsky, with an examination on practice as a process
  • Kirjallisen työn tarkastaja: Dr. Susan Powell
  • Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: Dr. Marcus Castrén (chair), Dr. Olli-Pekka Martikainen, Dr. Hannu Pohjannoro, Eric Sammut, Raimo Nikulainen, Prof. Hans-Kristian Kjos Sørensen
  • Tarkastustilaisuuden valvoja: Dr. Markus Kuikka