Sakari Oramo: Liisa Pohjola oli ainutlaatuinen pianon ilmaisukeinojen hallitsija
Pianotaiteilija, professori Maija-Liisa (Liisa) Pohjola menehtyi vaikeaan sairauteen Espoossa 31.12.2021. Hän oli syntynyt Seinäjoella 9.7.1936.
Liisa Pohjolan vaikutus suomalaiseen pianomusiikkiin ja musiikkielämään on ollut valtava. Pitkän uransa aikana hän kantaesitti satoja uusia teoksia, joista suurin osa oli hänelle sävelletty ja omistettu. Erityisen merkityksellistä Liisalle oli tiivis, vuosikymmeniä kestänyt tulkitsijan ja säveltäjän yhteistyö Erik Bergmanin, Paavo Heinisen ja Usko Meriläisen kanssa, ja György Ligetin Musica Ricercatan säveltäjän läsnäollessa tehty ensilevytys on yksi hänen taiteellisen perintönsä kivijaloista.
Jo kuudentoista ikäisenä Liisa Pohjola suuntasi Keski-Eurooppaan, jossa vuosisadan alun pianonsoittotraditio yhä kukoisti. Pariisi, Essen ja Wien tarjosivat kasvupohjaa vahvan, persoonallisen taiteilijaluonteen kehittymiselle. Liisan omien sanojen mukaan ”Saksassa sai soittaa kunnolla.”
Helsingissä 1955 pidetty ensikonsertti antoi komean lähtölaukauksen ainutlaatuiselle uralle, jonka kaaren toisessa päässä olivat 2016 järjestetty 80-vuotisjuhlakonsertti Helsingin Konservatorion salissa sekä 2018 Kokkolassa mestarikurssin yhteydessä pidetty Bach-konsertti, joka jäi Liisan viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi. Hänen soitossaan fraasien kauneus, puhuttelevuus ja elävyys yhdistyivät seismiseen voimaan ja täyteläisyyteen. Pianististen ilmaisukeinojen hallitsijana hän oli aivan omaa luokkaansa. Hänen tulkintojaan on säilynyt lukuisilla äänitteillä.
Liisa Pohjola ehti vuosikymmenien varrella kasvattaa lukuisia muusikkopolvia. Turun Konservatoriossa alkanut opetusura jatkui Sibelius-Akatemiaan, jossa Liisa Pohjola toimi pianonsoiton professorina 1976-2002. Liisan opetus oli tinkimätöntä mutta aina kannustavaa. Beethovenin äärimmäisiä sforzandoja hän havainnollisti juoksemalla päin kiviseinää, ja Schumannin fraasien haavoittuvaa kauneutta hiottiin tahti kerrallaan, kunnes ilmaisu oli yhtä musiikin kanssa.
Vastapainona työlle olivat ahkera saunominen ja laaja kiinnostus maailmankirjallisuuteen. Äitiys ja isoäitiys olivat vahvasti läsnä elämän virrassa. Eläkkeelle siirryttyäänkin Liisa Pohjola jatkoi ahkerasti opettamista. Joka päivä askeleet suuntasivat Akatemialle koulimaan lahjakkuuksia.
Vuonna 2010 koettu aivoinfarkti pysäytti Liisan, mutta pianonsoiton avulla kuntoutuminen sujui hyvin. Viimeisinä vuosinaan, muistisairauden jo hiljalleen edetessä, Liisa Pohjola omistautui erityisesti J.S.Bachin musiikille, jota hän soitti kotioloissa lähes päivittäin aina vuoden 2021 alkupuolelle asti, eikä koskaan väsynyt puhumaan sen ihmeellisestä kauneudesta lähimmilleen.
Liisa Pohjolaa jäävät kaipaamaan lapset ja lapsenlapset perheineen, veli, lukuisat sukulaiset, ystävät, kollegat sekä kaikki joiden elämään Liisan valo loi sisältöä.
Kirjoittaja, Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professori Sakari Oramo on Liisa Pohjolan poika.