Kaarlo Hildén: Taidealan rakenteellisiin ongelmiin on tartuttava heti

Taiteen ja luovien alojen tulevaisuus on myös elinkeinopoliittisesti merkittävä kysymys, joka vaikuttaa siihen, pystyykö Suomi uudistumaan ja saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteitaan, kirjoittaa Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén.

Kaarlo Hildén

Huhtikuun lopulla taidealan ammattilaiset saivat vuoden tärkeimmät uutiset: kehysriihen linjausten mukainen 230 miljoonan euron tuki kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle toteutuu. Tuki äärimmäisen tärkeä, vaikka päätös siitä tulee monen mielestä liian myöhään ja avun oikeassa kohdentamisessa on ongelmia.

Valitettavasti nyt saadut tuet ja pandemian väistyminen eivät takaa valoisaa tulevaisuutta taidealalle, sillä taustalla muhii vieläkin vakavampia haasteita.

Yksi niistä on nopea toimintaympäristön murros, jota digitaalinen transformaatio haastaa. Se tarjoaa uusia markkinointi-, ilmaisu- ja ansaintamahdollisuuksia, mutta toistaiseksi liian harvoilla on resursseja ja osaamista niiden hyödyntämiseksi, ja tulovirrat ovat keskittyneet lähinnä isoille monikansallisille yhtiöille.

Toisena haasteena on kapeneva ja epävakaa rahoituspohja, joka yhdistettynä toimintaympäristön murrokseen luo noidankehän: toimintamallien kehittämiseen pitäisi panostaa rahoituspohjan parantamiseksi, mutta tämä vaatisi juuri niitä resursseja, joita ei ole. Uskallusta investoida tulevaisuuteen kaventaa lisäksi se, että vapaan kentän toimijat – yrittäjät, freelancerit ja taiteilijaosuuskuntien jäsenet – putoavat usein kaikkien sosiaaliturvan tukirakenteiden väliin.

Yksi epävakaan rahoituspohjan riskeistä on riippuvuus rahapelituotoista. Nyt tämä riski on lauennut ja rahoitus on voimakkaassa laskussa. Kehysriihessä sovittiin menetysten osittaisesta kompensoinnista, mutta siitä huolimatta rahoitusvaje kasvaa kymmenillä miljoonilla euroilla kahden tulevan vuoden aikana. Rahoitusleikkaukset eivät voisi osua huonompaan hetkeen. Kaiken lisäksi myös kuntasektorin tärkeä rooli kulttuuritarjonnan ylläpitäjänä on vaarantunut monien kuntien pohtiessa keinoja talouden tasapainottamiseksi.

Kolmantena haasteena on taidealan pirstoutuneisuus. Liian usein taiteilijan urakehityksen esteenä on, että ympäriltä puuttuu muun muassa tiloista sekä teknisestä, tuotannollisesta ja viestinnällisestä osaamisesta koostuva ekosysteemi, joka loisi edellytykset sisältöjen pitkäjänteiselle kehittämiselle ja laajempien yleisöjen tavoittamiselle. Suomessa on maailmanluokan osaamista, joka ei nyt pääse parhaalla tavalla esille. Ongelmat ovat olleet tiedossa jo kauan. Niitä on yritetty ratkoa esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön luovan talouden tiekartalla sekä uudistamalla valtionosuusjärjestelmää, mutta konkreettiset ratkaisut puuttuvat edelleen.

Taidekenttä on nyt todellisen haasteen edessä. Samaan aikaan, kun alan toimijat ovat menettäneet tulonsa ja tulevaisuudennäkymänsä, heidän pitäisi pystyä ratkomaan esimerkiksi digitaalisiin tuotantoprosesseihin, jakelukanaviin ja ansaintalogiikkaan liittyviä vaikeita kysymyksiä. Pitäisi löytää innovatiivisia ratkaisuja niin rahoitusvajeen paikkaamiseen kuin taiteen vaikuttavuuteen, moninaisuuteen, saavutettavuuteen ja hyvinvointivaikutuksiin liittyviin kulttuuripoliittisiin kysymyksiin. Tilanteesta selviytyminen puhumattakaan uudenlaisten toimintamallien luomisesta edellyttää kuitenkin monenlaisia resursseja: osaamista, verkostoja, tiloja, teknologiaa ja rahaa. Haaste on valtava, eikä taidekentän toimijoilla juuri nyt ole resursseja ratkaista ongelmia yksin.

Jos haluamme, kriisi voi olla mahdollisuus vahvistaa suomalaista kulttuurielämää sekä luoda toiminnalle kestävä perusta. Taiteella on kiistattoman tärkeä rooli niin merkityksellisen elämän kuin yhteiskuntien elinvoiman ja uusiutumiskyvyn kannalta. Taiteen ja luovien alojen tulevaisuus on myös elinkeinopoliittisesti merkittävä kysymys, jolla on oleellinen vaikutus siihen, pystyykö Suomi uudistumaan ja saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteitaan.

Mutta kyse ei todellakaan ole vain taloudesta. Nyt jos koskaan tarvitaan omaperäistä, elinvoimaista, kiinnostavaa, merkityksellistä ja koskettavaa taidetta, joka auttaa kansakuntaamme henkisesti palautumaan koronakriisistä ja avaa uusia mielenkiintoisia näkökulmia ihmisenä olemisen suuriin kysymyksiin vaikeassa maailmantilanteessamme.

Nyt olemme vaarassa menettää suuren osan siitä valtavasta osaamis-, luovuus- ja kehityspotentiaalista, joka taidealan moninaisilla ammattilaisilla on. Suomi ilman vetovoimaista taide- ja kulttuuritarjontaa on dystopia, johon meillä ei ole varaa. Siksi kuntien, valtion, säätiöiden ja korkeakoulujen on yhdistettävä voimansa ja luotava konkreettinen ohjelma taidealan jälleenrakentamiseksi. Taideyliopisto on sitoutunut ottamaan tässä työssä aktiivisen roolin.

Aikaa ei ole hukattavaksi. Mitä pidempään epävarmuus kestää, sen suurempi vaikutus sillä on paitsi itse taide- ja kulttuurialaan, myös koko yhteiskuntaan.

Kaarlo Hildén
Taideyliopiston rehtori