Tutustu taiteilijaan – Vilppu Kiljunen
”Taideopiskelijat, pysykää harmaalla alueella!”
Kuka olet?
Olen oopperaohjaaja Vilppu Kiljunen ja ohjaan Sibelius-Akatemian syksyn oopperan, Monteverdin Poppean kruunauksen.
Mitä annettavaa noin 400 vuotta vanhalla barokkioopperalla on nykykatsojalle?
Niin nykyooppera kuin barokkioopperakin tarjoavat katsojalle samoja asioita – viihdyttävyyttä, nautintoa, elämyksellisyyttä ja sisältöä, joka laittaa yksilön ajatukset liikkeelle. Oopperat ja taide yleensäkin tarjoavat katsojalle myös lohtua, jota pidän tässä ajassa erityisen tärkeänä. Maailma ympärillämme muuttuu vauhdilla, eikä yksilö aina ehdi siihen muutokseen mukaan. Tämän kaiken keskellä taiteen äärelle pysähtyminen voi olla todella tärkeää.
Valmistuit Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalta vuonna 1988 ja sen jälkeen olet ohjannut lukuisia oopperoita Suomessa ja ulkomailla. Mikä sytytti impulssin hakeutua teatterin sijaan oopperan ohjaamisen pariin?
Oopperakipinä syttyi minuun jo paljon ennen Teatterikorkeakoulun opintojani. Harrastin parikymppisenä tanssia ja harrastajateatteria, joiden kautta tutustuin ohjaaja Jussi Tapolaan. Jussi pyysi minua mukaan tanssivaksi avustajaksi Paul Hindemithin “Mathis der Mahler” -oopperaan, jossa Jorma Hynninen lauloi pääroolin. Koko prosessin seuraaminen teki minuun suuren vaikutuksen. Vasta vuosia myöhemmin, Teatterikorkeakoulun opintojeni loppupuolella annoin tilaa ajatukselle ryhtyä oopperaohjaajaksi. Siinä tuntuivat yhdistyvän monipuolisen opintopolkuni kaikki osa-alueet.
Millaisena muistelet Teatterikorkeakoulun aikaa?
Hain ja pääsin Teakiin ohjaamisen opintoihin palattuani Pariisista Marcel Marceaun perustamasta pantomiimikoulusta. Ohjaajantyön laitoksen professoriksi oli juuri valittu Jouko Turkka ja Teakia pidettiin yleisesti kiinnostavana paikkana. Verrattuna Pariisin koulun monipuoliseen taidekäsitykseen Teakin naturalismia ja realismia painottanut opetus tuntui kapealta. Tein kyllä teatterinkin parissa töitä, mutta ooppera monitaiteisena lajina kiinnosti sitten lopulta enemmän.
Miltä oopperaopiskelijoiden kanssa työskentely tuntuu?
Fantastiselta! Tuntuu hienolta päästä tekemään nuorten, innostuneiden ja maneereista vapaiden oopperalaulajien kanssa töitä. Tuntuu, että voin tarjota heille työkaluja paitsi tämän esityksen rakentamiseen, myös yleisesti näyttämöllä toimimiseen ja roolin rakentamiseen.
Kerro taidekokemuksesta, joka on koskettanut sinua syvästi?
Käyn mielelläni taidenäyttelyissä. Viime keväänä avatussa Tammisaaren Chappe-taidemuseossa ihastelin taiteen lisäksi itse museorakennuksen sulautumista osaksi Tammisaaren keskustan arkkitehtuuria. Venetsian biennaalissa vuonna 2007 koin Bill Violan videoinstallaation Ocean Without a Shore, joka oli rakennettu sisään barokkikirkkoon. Kolmelle kirkon seinille olleille kivialttareille heijastetut Violan valtavat teokset toimivat suggestiivisen upeasti tässä tilassa. Seisoin varmaankin puolitoista tuntia kirkossa vain liikuttuneena videoita tuijottaen.
Millaisia terveisiä lähettäisit nykyajan taideopiskelijoille?
Älkää addiktoituko yleiseen mielipiteeseen, vaan pysykää uskollisina itsellenne ja kuunnelkaa omaa ääntänne. Tässä ajassa on paljon virtauksia, joihin mukaan lähteminen tuntuu houkuttelevalta ja helpolta ratkaisulta. Kehottaisin kaikkia kuuntelemaan omaa käsitystään taiteesta ja seuraamaan sitä – vain silloin tapahtuu todella kiinnostavia asioita! Koettakaa olla hukkumatta tai pakenematta ajassamme monella tasolla vaikuttavaan polarisoitumiseen ja mustavalkoisuuteen, vaan pysykää mielummin harmaalla alueella.