Tutustu taiteilijaan: sävellysopiskelija Olli Moilanen

Haastattelimme alkuvuodesta sävellysopiskelija Olli Moilasta ja kysyimme, miten pandemia on vaikuttanut hänen sävellystyöhönsä.

Kuva: Eero Moilanen

Moilasen Paralysis-teoksen kantaesitys kuullaan Sibafest: Soikoon! – Sävellysopiskelijoiden uusia teoksia defunensemblelle -konsertissa Musiikkitalossa 30.3.2022.

Kuvaile taiteilijaminääsi muutamalla sanalla. 

Musiikin läpäisemä: käsityöläinen ja ihmettelijä.

Miten pandemia on vaikuttanut sävellystyöhösi? 

Pandemia on aiheuttanut sävellysteni kantaesitysten ja esitysten siirtymisiä ja peruuntumisia. Soiva palaute tehdylle työlle on jäänyt monessa tapauksessa ilmaan roikkumaan, eikä tärkeitä äänitallenteita live-esityksistä ole voinut tehdä. Lisäksi joissain tapauksissa sävellyksen soitinnuksen suhteen on täytynyt tehdä kompromisseja, esimerkiksi Sinfonia Lahti kantaesitti orkesterisävellykseni Väylät puolikkaalla jousistolla, josta sain tietää vasta sävellyksen valmistuttua. 

Varsinaiseen sävellysprosessiin pandemia on vaikuttanut ristiriitaisesti. Toisaalta on ollut enemmän aikaa keskittyä omaan musiikkiin, mutta sieltä täältä konserteista, tapahtumista, näyttelyistä, satunnaisista kohtaamisista, sekä ystävien ja perheen ja kollegojen kanssa tehdyistä asioista syttyvät moninaiset virikkeet, ideat ja vaikutelmat ovat karsiutuneet lähes olemattomiin.

Toisin sanoen kulttuurityhjiö on aiheuttanut eräänlaista hivenaineiden puutetta, eikä säveltäminen ole siksi sujunut niin sujuvasti kuin aiemmin. Lisäksi uusien sävellystilausten, projektien, yhteistöiden ja ideoiden kehittely, suunnittelu ja toteuttaminen on tullut hyvin hankalaksi ja epävarmaksi. Kaupunkitilassa risteilevät kulkureitit ja kohtaamispaikat ovat autioituneet, paikalliskulttuurin orgaaninen liike on lähes tukahtunut, kansainväliset tekijät ovat jääneet rajojen ulkopuolelle (ja kotimaiset sisäpuolelle), ja lukuisat taiteen alan toimijat ovat pakotettuja odottamaan hetkeä jolloin jotain oikeasti uskaltaa lyödä lukkoon.

Minulle ajatus toimijuuteni kohdistamisesta pääosin virtuaaliseen tilaan, ikään kuin korvikkeena normaaliin, on mahdoton ajatus, vastoin identiteettiäni sekä keskeisiä motivaatioitani toimia säveltäjänä: ajattelen ja koen, että se musiikki mitä sävellän elää kontaktissa, kokonaisvaltaisena kokemuksena, fyysisessä tilassa soittajien ja kuulijoiden jakamassa läsnäolossa.

Sibafestin teemana on tänä vuonna pandemian aikainen ja sen jälkeinen elpyminen sekä musiikkialan jälleenrakentaminen. Miten teema heijastuu Soikoon!-konsertin teoksissa? 

Minulla ei ole tarkkaa tietoa Alin, Casimirin, Eetun ja Pilarin teoksista, en ole kuullut vielä edes maistiaista, mutta on luultavaa, että tuleva konsertti resonoi pandemian teemojen kanssa. Oman teokseni Paralysis voi ehkä tulkita käsittelevän enemmän pandemian aikaisia tunnetiloja.

Mitä odotat henkilökohtaisesti tulevalta livekonsertilta? 

Konsertissa tulee olemaan esteettisesti varsin moninainen kattaus taitavien säveltäjien uusia kantaesityksiä, joten kontrastit teosten välillä suovat omaa tilaa jokaiselle teokselle erottua edukseen. Defunensemble on uniikki toimija nykymusiikkikentällä, ja se koostuu alansa huippusoittajista. Vaivoja säästämättä hiotut elektronista ja akustista ääntä sulauttavat konsertit ovat aina olleet elämyksiä. Odotan yllätyksellisiä tiettyyksien sommitelmia, täyttä soittoa, ja yleisöä!

Mihin kuulijan kannattaa kiinnittää erityishuomiota tulevassa konsertissa? 

Erityishuomiota voisi suunnata vaikka siihen, millaisia valokaaria soiton ja nauhoitetun äänen välillä purkautuu: ehkä jokin, mikä ei aluksi vaikuttanut juuri miltään, onkin samassa täynnä merkitystä, eikä tuota ääntä voi enää kuulla toisin.

Keikkavinkkisi alkaneelle vuodelle? 

  • 4.3. Sebastian Fagerlundin Kamarisinfonian kantaesitys (Tapiola Sinfonietta)
  • 9.3. Libero Mureddu: Septad (improvisoitu musiikki) Musiikkitalolla
  • 16.3. Suhina Klubi: Aino Juutilainen (sello)
  • 19.3. Oman puhallinkvintettoni Liekki-kantaesitys Valtakunnallisilla puhallinpäivillä Jyväskylässä
  • 6.⁠–⁠10.4. Tampere Biennale
  • 8.4. Jukka Tiensuun Sinfoniaviis (Tapiola Sinfonietta)
  • 20.4. Perttu Haapasen kantaesitys (RSO)
  • 19.5. Lotta Wennäkosken Harppukonserton kantaesitys (RSO)
  • 19.5–22.5 Aurore-renessanssimusiikkijuhlat Helsingissä
  • Minimalia -konserttisarja Helsingissä
  • Kevään JazzAnti konsertit

Lisäksi Facebookin Nykkäri-konserttikalenterista löytyy aina ajankohtaisia tulevien nykymusiikkiteosten kantaesityksiä.

Sibafest – Recovery Tour

Kahdenkymmenen konsertin kiertue tuo livemusiikkia pandemian jättämään puutostilaan monessa genressä. Kiertue alkaa Helsingin Musiikkitalolta 17.1.2022 ja jatkuu kevään ajan Helsingissä, Järvenpäässä, Seinäjoella ja Kuopiossa 5.5.2022 asti. Lavoille nousevat Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat. Yhdeksättä kertaa järjestettävä Sibafest on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian joka toinen vuosi järjestettävä päätapahtuma, joka esittelee Sibelius-Akatemian kansainvälisesti korkeatasoista konserttitoimintaa.