Tutustu opiskelijaan: Susanna Hyvärinen
Monologit -esityskokonaisuudessa yhtenä monologina nähdään Susanna Hyvärisen dramatisoima monologi E.L. Karhun teoksesta Veljelleni. Haastattelussa Susanna kertoo esityksestä ja opinnoistaan Teatterikorkeakoulussa.
Kuka olet ja miten päädyit opiskelemaan Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun?
Olen Susanna Hyvärinen, eli Suski ja opiskelen Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntaiteen kaksivuotisessa maisteriohjelmassa. Tiesin jo Kallion lukiossa, että haluaisin näyttelijäksi, mutta Teakin sijaan pääsinkin suoraan lukiosta Helsingin yliopistoon lukemaan teatteritiedettä. Teatteritiede antoi minulle paljon. Se opetti alamme historiasta, sen rakenteista ja ennen kaikkea sivisti. En kuitenkaan koskaan kokenut teatteritiedettä omakseni. Tuntui pahalta istua paikallaan luentosalissa lukemassa teatterista, kun halusin tehdä sitä itse. Hain kevät toisensa perään Teakiin, mutta ovet eivät vielä auenneet. Näyttelin Kellariteatterilla ja Ylioppilasteatterilla, tein friikkuna näyttelijäntöitä, niitä mitä sain, perustin bändin ja toisen ja aloin tehdä soolona musiikkia. Hain paikkaani ja rajojani taiteilijana, mutta kipuilin oman polkuni kanssa. Sitten sattumalta eräs lehtorimme vinkkasi, että voisin hakea maisteriin ulkomaille opiskelemaan näyttelijäntyötä – olihan minulla jo kohta kandi kasassa teatteritieteestä. Olin ihan äimän käkenä. En ollut tullut ajatelleeksikaan. Noin vuosi kandiksi valmistumisen jälkeen East 15 Acting School piti Helsingissä audition-tilaisuuden. Hain ja pääsin. Tein maisteriopinnot loppuun teatteritieteessä ja pakkasin kamani ja muutin vuodeksi Lontooseen opiskelemaan näyttelijäntyötä. Se oli elämäni rohkein ja tärkein päätös, enkä vaihtaisi tuota kokemusta mihinkään. Perustimme siellä luokkakavereideni kanssa kansainvälisen Cognatus-teatterikollektiivin, jonka kanssa esiinnyimme Lontoossa ja residenssissä Mallorcalla. Sitten palasin Suomeen ja olin tuplamaisteri. Tein pari vuotta friikkuna töitä kentällä ja valitettavasti karu totuus iski päin kasvoja. Suomi on kapeakatseinen maa, mitä tulee koulutukseen. Vaikka East 15 oli ränkätty kahtena vuonna parhaaksi näyttelijäntyön yliopistoksi Briteissä, Suomessa koulun nimi oli tuntematon. Näin ollen myös asemani näyttelijänä oli hyvin eri kuin mitä esimerkiksi Teakin käyneillä. Todella toivon, että asenteet muuttuisivat. Ennakkoluulojen ja pelon sijaan uteliaisuutta kehiin! Mutta taistelin, temmoin ovia ja verkostoiduin. Kiinnostus musiikkiteatteriin heräsi, ja hain avoimen yliopiston kautta Taideyliopiston Musteelle ja pääsin. Samoihin aikoihin minut valittiin myös Musiikkiteatteri NYT:in uudeksi jäseneksi. Sitten korona iski kunnolla ja ajattelin, että nyt olisi hyvä aika opiskella (taas) täysipäiväisesti. Päätin hakea vielä kerran Teatterikorkeakouluun opiskelemaan näyttelijäntaidetta, mutta tällä kertaa suoraan 2-vuotiseen maisteriin. Ja hups vain pääsin sisään! Olin hämmentynyt ja ratketa riemusta!
Mikä tekee Teatterikorkeakoulusta ainutlaatuisen ympäristön oppimiselle, opiskelulle ja taiteen tekemiselle?
Teakilla on mielestäni todella hedelmällinen oppimisympäristö. Opettajamme ovat hyvin sitoutuneita, intohimoisia ja aidosti kiinnostuneita oppilaistaan. Koen, että meillä on rauha syventyä, tutkia ja muhia monimutkaistenkin kysymysten äärellä. Se mahdollistaa sen, että opiskelijat pystyvät olemaan raa’an avoimia, rehellisiä, herkkiä ja rohkeita. Tämä vaatii luottamusta ja sitoutumista molemmin puolin, sekä opiskelijoilta, että opettajilta. Toki opiskelutahtimme on välillä hurja, etenkin kandeilla ja välillä jaksaminen on koetuksella. Sama ongelma koskee tosin laajemminkin koulutuksia Suomessa. Olen myös äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut kokea muitakin oppimisympäristöjä sekä Suomessa että ulkomailla. Toivon, että mahdollisimman moni käyttäisi mahdollisuuden vaihto-opiskeluun. Se antaa perspektiiviä elämään ja opiskeluun, ja katse Suomeen avartuu; ai näin me täällä opiskelemme ja toimimme!
Kuvaile taiteilijaminääsi viidellä sanalla.
Utelias, leikkivä, herkkä, intohimoinen, synesteetikko
Mikä motivoi ja innosti sinua osallistumaan Monologeihin?
Ajatus monologikurssista on samaan aikaan kutkuttava ja kamala. Halusin laittaa itseni pinteeseen; yksin lavalle ja katsoa mitä syntyy. Koulun seinien sisällä on mahdollisuus kokeilla ja tutkia, ilman esimerkiksi lipputulopaineita ja apurahasäätöä. Olen tosi kiitollinen, että otin tämän kurssin. Ellun ohjaus on ollut ihanan tarkkaa ja näyttelijälähtöistä. Pihla taas on puheopettajana niin asiantunteva että huh! Kurssi on ollut todella inspiroiva ja haastanut minua juuri oikealla tavalla.
Miten päädyit kirjailija E.L. Karhun teokseen Veljelleni?
Kun sain tietää päässeeni kurssille, aloin kysellä ystäviltäni kirjavinkkejä. Veljelleni-teoksen vinkkasi ystäväni Anssi. Kirjan lukeminen oli hyvin intensiivinen kokemus. Se tuntui iholla asti. Ensilukemalta minun oli vaikea samaistua teoksen kertojaan. Teksti veti koko ajan maton jalkojen alta. Halusin oppia ymmärtämään häntä! Nyt kun olen tekstin parissa viettänyt aikaa, se yhtäkkiä tuntuukin järisyttävän henkilökohtaiselta. Veljelleni on upea teos. Kerronta on raa’an rehellistä, ilman sosiaalista höttöä ja tapojen kerrostumaa. Teksti sanoittaa mitä ihmisen ytimessä tapahtuu, ja se tuntuu!
Mitä haluat kertoa tällä monologilla? / Mikä siinä on sinusta olennaista ja ajankohtaista?
Haluan näyttää monologillani mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän tulee hylätyksi. Koen, että ihmisen tarve yhteyteen, hyväksytyksi tulemiseen ja läheisyyteen on ikiaikaista. Mitä tapahtuu, kun tämä tarve ei täyty?
Miten näet taiteen, taiteilijoiden ja taiteen ammattilaisten roolin yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa?
Tämä on niin iso kysymys, että tästä voisi kirjoittaa kirjan tai kaksi. Mutta mitäs nyt ajattelen…Taide heijastaa, muokkaa ja luo todellisuutta, kuten me kaikki tiedämme. Meillä on vastuuta, joka on kannettava, ja on äärimmäisen hyvä, että taidealalla kuplii ja käydään tärkeitä keskusteluita mm. representaatiosta ja rakenteista. Mutta tällä hetkellä itse toivon, että painon ja vakavuuden sijaan, taide voisi tuoda elämäämme lisää leikkiä, happea ja vapautta (samalla kantaen vastuun). Toivon samaistumisen kokemuksia, empatiaa ja lämpöä. Hetkeen pysähtymistä arjen kiireistä. Lempeyttä. Tätä toivon sekä taiteen kokijoille, että tekijöille.
Mikä on suurin unelmasi taiteilijana?
Haluan päästä haastamaan itseäni taiteilijana ja tehdä monipuolisesti töitä näyttelijänä. Unelmoin niin teatteri-, kamera-, kuin ääninäyttelijäntöistä sekä Suomessa, että kansainvälisesti. Haluan tulevaisuudessa myös kurottaa näyttelijän raamien ulkopuolelle, käsikirjoittaa ja ohjata. Ja tietenkin tehdä musiikkia; säveltää, sanoittaa, tuottaa ja laulaa. Taiteen suhteen olen utelias ja ahne. Haluan kokeilla ja kokea paljon. Myönnän sen.
Millaisia tulevaisuudennäkymiä sinulla on?
Tammikuussa alamme treenaamaan Teakilla Neptune-produktiota, josta olen hyvin innoissani. Teen tässä teoksessa myös taiteellisen opinnäytteeni. Kaikki on vielä hyvin alussa, mutta meillä on upea jengi koossa! Näytelmän on kirjoittanut Vera Boitcova ja sen ohjaa Greta Ómarsdóttir. Esitys tulee olemaan visuaalisesti päräyttävä ja näyttelemme englanniksi. Tervetuloa katsomaan!
Suosittele jotain taide-elämystä!
Olen viime aikoina nähnyt niin paljon inspiroivia esityksiä, että huh! Tässäpä nyt muutama vinkki: Jos uusi musiikkiteatteri kiinnostaa, niin menkää katsomaan Lahden kaupunginteatteriin Musiikkiteatteri NYT:in teosta Kerrosten välissä, enska on 15.2. Jos nykynukketeatteri aikuisille kiinnostaa, niin menkää katsomaan Korhosen muotokuva (jos se vain saa lisäesityksiä vielä jossain!) Jos haluaa nähdä ison näyttämön meininkiä, niin HKT:n Fanny ja Alexander! Se oli visuaalisesti huikea ja näyttävä, tykkäsin paljon! Itse aion seuraavaksi suunnata Amos Rexin näyttelyyn: Hans Op de Beeck: Hiljainen paraati. Olen kuullut siitä hyvää.