Tutkimuspaviljongin kuraattori Taru Elfving: ”Taiteessa mikään ei ole yhteensovittamatonta”
Taideyliopiston viidennen Tutkimuspaviljongin kuraattoriksi on valittu Taru Elfving, jota kiinnostaa kuratoinnissa erityisesti tutkimuksellisuus ja se, miten taiteellista prosessia avataan yleisölle.
Tutkimuspaviljonki on aikoinaan Venetsian Biennaalin oheen syntynyt tapahtuma, jonka keskiössä on taiteellinen tutkimus. Ensi kesäkuussa sen yleisötapahtumaosuus järjestetään toista kertaa Helsingissä. Suomenlinnassa Pohjoismaisen kulttuuripisteen tiloissa ja Galleria Augustassa sekä Musiikkitalossa on tällöin mahdollista tutustua taiteelliseen tutkimukseen näyttelyiden, esityksien, työpajojen ja paneelikeskustelujen muodossa.
Taiteellinen tutkimus on suhteellisen nuori tutkimusala ja siksi vielä tuntematon. Tutkimuspaviljongin yhtenä tavoitteena onkin tehdä alaa tutuksi laajemmille yleisöille.
Taiteellisessa tutkimuksessa näkökulma kohdistuu koko taiteelliseen prosessiin. Kyse ei siis ole vain valmiista teoksista. Tämä sopii vasta valitulle kuraattorille Taru Elfvingille vallan mainiosti.
”Kuratoinnissa minua kiinnostaa tutkimuksellisuus ja olen siksi ehkä vähän erikoinen tapaus. En ole koskaan ollut kiinnostunut niinkään näyttelystä tai valmiiden teosten valitsemisesta, vaan olen aina pyrkinyt työskentelemään taiteilijoiden kanssa projekteissa, joissa prosessi on ollut yhtä tärkeä kuin lopputulos”, Elfving kertoo.
Monialaista kenttätyötä Saaristomerellä
Elfving on tehnyt taiteellisen tutkimuksen parissa töitä niin kuraattorina kuin tutkijanakin, tosin ei aina välttämättä akateemisesti ymmärretyllä tavalla. Hän sijoittaakin itsensä nyky- ja kuvataiteen reunoiltaan avoimelle alueelle.
Viimeiset viisi vuotta Taru Elfving on työskennellyt Seilin saarella yhteistyössä Saaristomeren tutkimuslaitoksen kanssa. Siellä hän on syventynyt monialaisen kenttätyön kysymyksiin. Miten taiteilija tai biologi tutkii? Miten tutkimus tapahtuu, kun etsitään yhteistä kieltä ja tullaan eri suunnista samojen tutkimuskysymysten äärelle?
”Kun puhutaan ympäristön muutoksista, puhutaan väistämättä monisukupolvisuudesta vuosikymmenten aikajänteellä. Taiteen näkökulmasta aikaperspektiivi on kiinnostava. Millaista sitoutumista työskentely näiden aiheiden parissa edellyttää?”
Elfving on ollut vetämässä projekteja, joissa lähtökohtana on ollut se, että taiteilijat on kutsuttu tutkimaan jotain konkreettista ympäristöä tai kontekstia. Häntä kiinnostaa, mitä prosessissa tapahtuu. Miten monenlaista tietoa kootaan, puretaan, tuotetaan ja tuodaan yhteen hyvin erilaisilta aloilta?
Taiteellisen tutkimuksen prosesseihin Elfving pääsee sukeltamaan myös tutustuessaan Tutkimuspaviljongin residenssitaiteilijoihin. Tämän vuoden paviljonki koostuu kesäkuun yleisötapahtuman lisäksi keväällä järjestettävistä taiteilija-tutkijoiden residensseistä yhdessä HIAP-Suomenlinnan ja Koneen Säätiön Saaren kartanon kanssa. Taideyliopisto järjestää kolmannen residenssin Kallio-Kuninkalassa Järvenpäässä.
Residenssit antavat taiteelle aikaa
Elfving on kirjoittanut paljon residensseistä ja toimittanut yhdessä Irmeli Kokon ja Pascal Gielenin kanssa niistä kirjan: Contemporary artist residencies : reclaiming time and space.
”Residenssit ovat taidekoulutuksen lisäksi ainoita paikkoja, joissa taiteen tekemiselle voidaan ottaa kunnolla tilaa ja aikaa.”
Residenssit ovat ensimmäistä kertaa osa Tutkimuspaviljonkia. Aiemmin paviljongit ovat koostuneet erilaisista taiteellisista prosesseista, esityksistä tai näyttelyistä yleisölle avoimissa tiloissa.
”Nyt on mahdollista kokeilla, mitä residenssijaksoista voidaan tuoda esiin Paviljonkiin.
Vetäytyminen pois arjesta voi olla transformatiivista, mutta tuloksia on vaikea ennustaa, eikä niitä synny välttämättä heti. Prosessit voivat olla hyvinkin pitkiä.”
Prosessiin liittyy aina myös keskeneräisyys ja keskeneräisyyteen haavoittuvuus. Miten avata tai jakaa jotain, joka on vasta muotoutumassa?
Tieteessä yleisötyön mallit keksitään nyt
Keskeneräisyyteen ja prosessimaisuuteen liittyy usein myös se, että sisällöt eivät avaudu ulkopuolisille kovinkaan helposti.
”Tutkimus ylipäätään koetaan vaikeaksi, koska alojen erityiskielet, teoriat ja käytänteet sulkevat ulkopuoliset helposti ulos. Sama ongelma on niin kutsuttujen kovien tieteidenkin parissa.”
Vaikeus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö tutkijat haluaisi tulla ymmärretyksi.
”Ympäristönmuutosten tutkijoilla on hirveä paine ja halu saada jaettua omaa tutkimustaan ja tietoaan. Monia turhauttaa, että on tuotettu dataa ilmastonmuutoksesta, mutta se ei vaikuta niin tehokkaasti kuin pitäisi.”
Elfvingin mukaan luonnontieteilijät kääntyvätkin taiteilijoiden puoleen, joilla on metodeja ja välineitä tuoda tietoa ihmisten käsiteltäviksi eri tavoin.
”Toppuuttelen, että ei taide ehkä ole aina parasta tieteen popularisointia. Syviä siiloja löytyy kaikkialta. Pitäisi olla enemmän ja laajemmin vuoropuhelua ja yhteistyötä.”
Toisaalta Elfvingin mukaan taiteessa on sentään jo valmiina toimintamalleja ja instituutioita taiteen esittämiselle ja yleisön osallistamiselle.
”Tieteessä näitä ei juuri ole, ne keksitään nyt.”
Taiteen esittämisen instituutiot ovat puolestaan aika perinteisiä.
”Meillä on vahvat, vakiintuneet tavat esittää taidetta ja yleisöt ovat tottuneet kohtaamaan tietynlaisia asioita taiteena. Erilaiset osallistavat tai prosessuaaliset lähestymistavat eivät oikein sovi tähän taidekäsitykseen. Onkin kiinnostavaa perehtyä Tutkimuspaviljongissa siihen, miten voimme yhdessä kokeilla ja opetella erilaisia taiteen esittämisen ja kohtaamisen tapoja.”
”Taide voi olla sitä, mitä sen kulloinkin tarvitsee olla”
Taiteellinen tutkimus saattaisi avautua yleisölle uudella tavalla Elfvingin tarjoaman oivalluksen kautta. Elfvingille taiteen vapaus ei tarkoita ensisijaisesti riippumattomuutta, sillä se ei voi olla riippumatonta esimerkiksi ekologisista reunaehdoista, vaan vapautta siinä mielessä, ettei nykytaiteella ole lukkoon lyötyjä raameja. Taide voi olla sitä, mitä sen kulloinkin tarvitsee olla.
”Taiteella on ainutlaatuiset mahdollisuudet toimia eri alojen välillä, parhaimmillaan siltoina. Taiteen kanssa voidaan sukkuloida näissä väleissä, luoda tiloja, joissa hyvin erilaiset näkökulmat voivat tulla yhteen. Taiteessa mikään ei ole yhteensovittamatonta.”
Tänä vuonna Tutkimuspaviljongin temaattinen otsikko onkin ”Osin yhdessä”, englanniksi ”Puzzled together”.
Elfvingiä kiinnostaa, miten antaa enemmän tilaa ja näkyvyyttä tälle taiteen ominaisuudelle.
”Usein lopputulema, esitys tai teos, jää jäljelle ja kaikki muu katoaa. Siksi on tärkeää, että tutkimukseen keskittyvässä paviljongissa saadaan itse tutkimus mukaan.”
Taide on väistämättä olemukseltaan ”vaikeaa” myös siksi, että taiteella ei ole koskaan ollut eikä voikaan olla valmiita malleja.
”Aina taide on haastanut katsomisen konventioita ja kaikkia taiteeseen liittyviä rakenteita. Taiteilijat ovat puskeneet sitä, mitä näyttelytilojen puitteissa voi tehdä.”
Tutkimuspaviljongissa mietitään siis Elfvingin mukaan sitä, mitä voi olla vaikkapa näyttely, kun annetaan taiteen olla sitä, mitä se on hyvin erilaisissa muodoissaan.
”Näyttelyissä kuten tutkimuksessakin voidaan kokeilla asioita ja ne saavat mennä myös pieleen. Katsotaan, mitä syntyy, kun yritetään tehdä asioita eri tavoin.”