Kuva/Tila -gallerian avajaisnäyttely Ebb and flow houkuttelee katsomaan maailmaa toisin – kuraattori Riikka Thitz rakensi näyttelyn dramaturgian työkaluin
Kuva/Tila -gallerian avajaisnäyttelyssä voi selvittää kuinka kauan aikaa kuluu yli kaksikymmenmetrisen rullan lukemiseen ja seurata, minkälaisen jäljen hierova kämmen jättää uuden rakennuksen seinään.
Taideyliopiston Sörnäisten kampuksen uutuuttaan puhkuva Mylly-rakennus seisoo ylväänä Teatterikorkeakoulun vieressä. Rakennuksen sisääntuloaulassa voi ihastella kahdeksan metriä korkeaa tilaa. Kattoa kohti kiipeävät betoniset ja metalliset rakenteet yhdistyvät kiehtoviksi sommitelmiksi. Portaiden yläpäähän asetetut valot kutsuvat ihastelemaan varjojen leikkiä. Taideyliopiston uuden Kuvataideakatemian päärakennuksen yhdistää Teatterikorkeakouluun kaksi yhdyskäytävää.
Kampuksen uuteen Kuva/Tila -galleriaan on rakenteilla avajaisnäyttely Ebb and flow, joka avautuu yleisölle 3. joulukuuta. Se esittelee 18 eri vaiheessa uraansa tai opintojaan olevan taiteilijan teoksia. Näyttelyn taiteilijoiden joukossa on Teatterikorkeakoulun ja Kuvataideakatemian opiskelijoita ja tutkijoita. Näyttelyn on kuratoinut Kuvataideakatemian Praxis-koulutusohjelmassa maisteriopintojaan viimeistelevä Riikka Thitz.
Tarkastelun kohteena uudisrakennuksen tilat
Galleriaan kuljetaan rakennuksen ala-aulan kautta, johon tulee kolme näyttelyteosta. Avajaisnäyttelyn alkaminen jo gallerian ulkopuolelta havainnollistaa sitä, kuinka sen lähtökohtana on ollut hyödyntää kokonaisvaltaisesti uuden Mylly-rakennuksen tilallisia mahdollisuuksia.
Aulan ikkunan edessä on nähtävillä Stephanie Misan ja Heini Katriina Korhosen teos ghosting. Valtavalle kankaalle on siirtotekniikan avulla tuotu pala Elimäenkadulla sijainneen entisen Kuvataideakatemian työtiloja. Mukana on siirtynyt hiilipiirroksia, hylättyjä siveltimenvetoja, paperisilppua tai muita eri taiteilijoiden teosten ulkopuolelle jääneitä osia.
”Näin uuteen galleriaan siirtyy konkreettisestikin kerroksia ajalta, jolloin koulu oli Elimäenkadulla. Työ kuvastaa sitä, kuinka aikaisempi virtaa uuteen. Aika ei ole vain lineaarista, vaan myös syklistä”, Thitz sanoo.
Ala-aulan portaikossa on nähtävillä osa Kristiina Mäenpään Aave-nimisestä teoksesta. Mäenpään teos koostuu betonilaatoista, ja se käsittelee väliaikaisuutta ja hajoamisen kautta tapahtuvaa muutosta. Teos levittäytyy portaikon lisäksi galleriatilaan, ja osittain myös rakennuksen ulkopuolelle.
Kuvataiteilija Taru Happosen Vieraslaji sijaitsee puolestaan aulaa hallitsevan, valtavan portaikon vieressä. Teos koostuu katosta roikkuvasta kaksipuolisesta maalauksesta, jonka muotokieli jatkuu lattiaan ja kiipeää siitä seinälle.
”Minua kiinnosti toteuttaa teos, joka sulautuu rakennuksen arkkitehtuuriin. Se on kuin tilaan tunkeutunut olento, vieraslaji, joka ottaa paikkansa.”
Tilaan levittäytyvä Vieraslaji rikkoo maalauksen, veistoksen ja installaation rajapintoja. Teoksen muodon voi nähdä heijastavan sitä, kuinka ihmisen toiminta on ulottunut kaikkialle, eikä koskematonta luontoa juurikaan enää ole.
”Tarkastelen siinä orgaanisen ja epäorgaanisen yhteen kietoutumista”, Happonen kertoo.
Happonen lisää, että häntä kiinnostaa taiteilijana lähestyä ympäristöä ei-inhimillisestä perspektiivistä. Taiteilija kertoo, että monissa töissään hän lähtee liikkeelle ajatuksesta, kuinka jokin, joka saapuisi maapallolle ensimmäistä kertaa tarkastelisi ympäristöä.
”Sillä ei olisi ihmisen viitekehystä tulkitsemiseen, jolloin erilaiset materiaalit, kuten muovi, näyttäytyisivät ilman latautuneita merkityksiä. Taiteellinen työskentelyni on maailman tarkastelua, sellaisena kuin se on, kompleksisena ja koko ajan muuttuvana”, Happonen pohtii.
Happonen kiittelee Mylly-rakennuksen korkeutta, joka lisää mahdollisuuksia hyödyntää tilaa osana teoksia. Sitä että Teatterikorkeakoulu ja Kuvataideakatemia ovat saman katon alla hän pitää hyvänä asiana.
”Varmasti voi tehdä enemmän poikkitaiteellisia projekteja, jotka voivat olla inspiroivia.”
Taiteilijoita Kuvataideakatemiasta ja Teatterikorkeakoulusta
Varsinaiseen galleriatilaan astuessaan huomaa heti ensimmäisenä valtavista ikkunoista tulvivan valon. Kadulta virtaava liike asettuu osaksi taideteosten liikettä, mikä tuo näyttelyyn yhden ulottuvuuden lisää.
Ikkunan viereen, gallerian kattoon on asetettu valtava teatterilava. Kyseessä on Teatterikorkeakoulun esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutkesta valmistuneen ranskalaistaiteilija Vincent Roumagnacin teos Tragedy and Goddexxes, jossa näyttämöä katsotaan alhaalta päin, näyttämöluukun alta.
Kuten monet muutkin näyttelyn teokset, se saa kävijän asettumaan tilaan hieman kummallisesti ja hakemaan paikkaa yllättävästä kulmasta. Jo ruumiillisestikin toisenlainen tilaan asettumisen kokemus houkuttelee katsomaan asioita toisin.
Roumagnac kertoo, että 1600-luvulla puisia barokkiteattereita rakensivat laivanrakentajat. Hän halusi työssään yhdistää laivanrakentamisen ja teatterintekemisen perinteen. Itse teatterilavan alla makaa maassa valtavia maskeja, jotka näyttävät keraamisilta, mutta oikeasti ne on tehty paperista ja teipistä.
”Minua kiehtoi galleriatilassa oleva kolmionmuotoinen kulma, joka muistutti laivan keulaa. Riikka halusi hyödyntää kuratoinnissaan tilasta jo valmiiksi löytyviä elementtejä ja se innosti minua”, taiteilija kertoo.
Katsoakseen Roumagnacin teosta on asetuttava jonkin alle. Samanlaisia keholliseen kokemukseen vaikuttavia katsomistapoja on läsnä useissa näyttelyn teoksissa. Thitz kertoo, että kokonaisuus on tarkkaan mietitty. Näyttelyä kootessaan hän ajatteli paljon näyttelyvierailijan asettumista tilaan.
Kaikessa on dramaturginen rakenne
Taideyliopiston Praxis-maisteriohjelmassa opintojaan viimeistelevän Thitzin oma tausta on esittävissä taiteissa. Hän huomasi, että kuvataiteen hahmottaminen dramaturgian käsittein avasi hänelle kuratointia parhaiten, ja dramaturgiasta tuli Thitzille tärkeä kuratoinnin työkalu.
”Kaikessa, mitä teemme on dramaturginen rakenne. Ajattelin näyttelytilaa ennen kaikkea sitä kautta, mitä tässä tilassa oli jo valmiiksi ja miltä tila tuntuu kehossa.”
Teoksissa on nähtävissä yhtymäkohtia ainakin muodon suhteen – monissa töissä toistuvat keskenään samankaltaiset muodot kuten neliöt, kuutiot tai blokit. Vaikka Thitz miettikin etukäteen paljon sitä, miten eri teokset tilaan asettuvat on hän silti hyvin vaikuttunut teosten välille muodostuneista suhteista.
”Olen iloisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon teosten välille on syntynyt dialogia.”
Taidenäyttelyn hahmottaminen esittävien taiteiden käsitteiden kautta on hyvä esimerkki eri taidelajien välisyyksissä työskentelystä. Thitz toivoo, että Teatterikorkeakoulun ja Kuvataideakatemian sijaitseminen saman katon alla toisi mukanaan lisää poikkitaiteellisia yhteistyöprojekteja.
”Näyttelyn rakentaminen on ennen kaikkea yhteistyötä. Esimerkiksi valo- ja äänisuunnittelijoita olisi hienoa saada mukaan näyttelyihin. Toivon, että tässä talossa syntyisi tulevaisuudessa enemmänkin yhteistyötä eri osastojen välille, ja että jo perustutkinto-opiskelijoitakin kannustettaisiin siihen.”
Päivittäin vaihtuvat paperirullat
Galleriatilan keskivaiheilla on paperirulla ja kaksi läpikuultavaa laatikkoa. Ne kuuluvat esitystaiteilija Tuomas Laitisen työhön.
Laitinen tekee parhaillaan väitöstutkimusta Esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutkeen. Tutkimuksessaan hän pohtii, mikä on yleisön merkitys pandemian jälkeisenä aikana.
Laitisen Time to Audience -esityksen ensimmäinen näytös nähtiin Liikkeellä marraskuussa -festivaaleilla. Toinen näytös on koettavissa Ebb and flow -näyttelyssä. Molemmat ovat luettavia esityksiä.
”Tarkemmin sanottuna kyseessä on paperirulla, jonka yleisön jäsen eli näyttelykävijä lukee.”
Ensimmäisessä näytöksessä parikymmenmetriset luettavat rullat olivat saatavilla samaan aikaan. Ajatuksena oli se, että lukeminen tapahtuisi samanaikaisesti, mutta eri paikoissa. Ebb and flow -näyttelyyn taas tulee joka päivälle vain yksi rulla, jonka lukeminen on sidottu paikkaan eli galleriaan.
Laitinen arvioi että 27-metrisen rullan lukemiseen menee noin puoli tuntia. Rullan voi lukea vain kerran päivässä, eli sen lukee päivittäin vain yksi ihminen, ellei useampi ihminen lue sitä samaan aikaan.
Minkälaista tekstiä rullassa sitten on?
Laitisen kirjoittama teksti on englanninkielinen ja siinä sekoittuvat useat eri tyyli- ja tekstilajit.
”Osittain siinä on näkyvillä näytelmän muoto, sillä tekstiä on kirjoitettu parenteeseihin näyttämöohjeiden tavoin. Sen lisäksi tekstissä sekoittuvat esseemäisyys, runo, teoreettiset tekstit ja omat henkilökohtaiset tuntemukset.”
Laitisen tausta on esitystaiteessa ja siksi hän kiinnostui yleisön kokemuksesta.
”Olen tehnyt paljon osallistavia tai kokemuksellisia esityksiä, joissa yleisön rooli on ollut jollain tavalla osa esityksen estetiikkaa.”
Esityksen luettavaan muotoon Laitinen päätyi, koska hän ajatteli että itse näyttämöllä esiintyminen olisi vienyt huomion liikaa pois yleisöstä.
”Ajattelen tekstiäni metaforisesti kalvona, joka jää näyttämön ja katsomon väliin. Yleisö katsoo sen läpi tyhjää näyttämöä ja samalla heijastuu siihen itse.”
Molemmissa näytöksissä ovat läsnä taideteosten ajan ja paikan kysymykset, joita Laitinen alkoi miettiä etenkin pandemian myötä, kun esitykset perinteisessä muodossa peruttiin. Yleisön suhde esiintyjään muuttui radikaalisti, kun ihmiset eivät enää kerääntyneet kokemaan esitystä samaan paikkaan.
”Esitysten siirtyminen etämuotoihin muutti yleisön luonnetta. Kun kotona seurasi esityksiä tietokoneen ruudulta, pystyi esityksen katkaisemaan helposti tekemällä samalla jotain muuta. Kokemuksesta tuli tosi erilainen kuin silloin kun on ruumiillisessa yhteydessä muihin samassa tilassa oleviin.”
Laitinen vertaa luettavaa rullaa esityskokemuksen katkeamattomaan virtaukseen – esitys etenee keskeytyksettä ja kun se on luettu, on sen aika purkautunut ja se päättyy.
Virtausta, kulumista, uutta ja vanhaa
Laitisen teoksen ääreltä siirtyessäni huomioni kiinnittyy liikkeeseen gallerian vasemmalla seinällä. Liike kuuluu Jaakko Pietiläisen teokseen Rakastan uutta, jossa uuden gallerian seinää hieroo mekaaninen käsi. Hahmo on vuodenaikaan sopivasti puettu toppatakkiin ja mustaan hanskaan. Käden liike on jatkuvaa. Teoksessa on jotain hieman häiritsevää, mutta samalla hellyttävää. Huomaan, että seinään on jo alkanut muodostua pieni jälki – uusikaan galleria ei pysy koskemattomana kovin pitkään.
”Teos kommentoi taidemaailman ja arkkitehtuurin innostusta uuteen ja tarkastelee sitä, mitä rakennukselle alkaa tapahtua heti sen jälkeen kun se otetaan käyttöön”, Thitz sanoo.
Sama virtauksen, kulumisen, uuden ja vanhan yhdistelmä on läsnä näyttelyn nimessä Ebb and flow, jonka alle kaikki näyttelyn työt jollain tavalla asettuvat. Nimi viittaa käsitteen englanninkieliseen merkitykseen eli vuoroveteen, joka nousee ja laskee.
”Samalla se on viittaus ihmisten elämässä ja historiassa tapahtuviin virtauksiin ja aaltoliikkeeseen – asioita tulee ja asioita menee, ja se liike on loppumaton”, Thitz tiivistää.
Teksti: Susanna Bono
Taideyliopiston Kuva/Tila -gallerian avajaisnäyttely Ebb and flow Kuva/Tila-galleriassa (Sörnäisten Rantatie 19, Helsinki) 3.12.2021-30.1.2022.