Rania Lee Khalil kyseenalaistaa taiteellisen tutkimukseen ja ekologiseen ajatteluun sisäänrakennettua eurosentrismiä
Alun perin tanssin, somaattisen liikkeen ja butōn aloilla kouluttautunut taiteilija Rania Lee Khalil tekee nykyään esityksiä ja liikkuvan kuvan teoksia liveyleisöille. Khalilin väitöstutkimus The Third World Ecology Trilogy: Postcoloniality, Embodiment and Ecology tarkastetaan 9. helmikuuta 2024. Lue Khalilin haastattelu, jossa hän kertoo tutkimuksensa teemoista.
Mitä tutkimuksesi käsittelee?
Taiteellinen tutkimukseni keskittyy postkolonialismin ja ekologisen oikeudenmukaisuuden toisiinsa liittyviin teemoihin. Tutkimukseni kehittyi samalla, kun valmistin liikkuvan kuvan teoksen nimeltä The Third World Ecology Trilogy. Tutkimustulokseni liittyvät laajasti tapahtuvaan kolonialismin historioiden häivyttämiseen ympäristökriisien kontekstissa. Liian usein yliopistomaailman, taiteilijakunnan ja valtavirran ympäristöliikkeiden jäsenet häivyttävät väkivallan, joka liittyy alkuperäisväestön häätöön mailtaan ja keskittyvät pelkästään näiden alueiden eläimiin tai puihin, eivätkä he tunnista omaa hyvin yleisluonteista, normalisoitua ja sisäistettyä valkoista ylemmyydentuntoaan, kun he ehdottavat, kuinka parantaa maailmaa ja (uudelleen)luoda yhteys luontoon.
Mielenkiintoista. Tohtorin opinnäytteesi koostuu kolmesta videoteoksesta, kertoisitko lisää niistä.
The Third World Ecology Trilogy -teoskokonaisuus koostuu toisiinsa liittyvistä live-yleisöille tarkoitetuista videoteoksista, joista ensimmäinen osa on Palestinian Wildlife Series, joka tarkastelee yhteyksiä palestiinalaisen ihmiselämän ja kasvillisuuden menetyksen sekä sukupuuton ja afrikkalaisen eläimistön elinympäristön häviämisen välillä. Videoteos sai alkunsa, kun vierailin Jerusalemissa palestiinalaisen ystäväni perheen luona, jonne oli hiljattain murtauduttu israelilaisten siirtokuntalaisten toimesta heidän yrittäessä vallata se itselleen. Yhtenä yönä kun olin kyseisessä kodissa yksin ja pelkäsin murtautujien mahdollisesti palaavan, katsoin televisiosta luontodokumenttia ja aloin kuvata kuvia suoraan televisiosta, koska uhanalaisten eläimien ja miehitetyn Palestiinan yhteydet tulivat minulle selviksi niin kouriintuntuvalla tavalla. Tein vuosien ajan taiteellista tutkimusta ymmärtääkseni siirtokuntalaisten kolonialismia ja ekologista epäoikeudenmukaisuutta paremmin tässä kontekstissa ja syventyäkseni kinesteettiseen suhteeseeni näihin liikkuviin kuviin. Halusin ymmärtää paremmin, kuinka empaattinen ja kehollinen suhteeni näihin liikkuviin kuviin saattaisi vaikuttaa siihen, kuinka editoin ne. Hyödynsin praktiikkaani somaattisena tanssijana tutkiessani näitä kysymyksiä kolmen liikkuvan kuvan trilogiaprojektissani.
Taiteellisen tutkimuksen trilogiani toinen osa sai alkunsa valokuvista, jotka perin isoäidiltäni. Hän oli naisten oikeuksien puolestapuhuja Kairossa 1960- ja 1970-luvuilla, ja hän perusti naisjärjestön Guinean Conakrysta kotoisan olevan läheisen kollegansa kanssa. Diaprojektoriesityksessäni nimeltä The Pan African Asian Women’s Organization, Cairo to Conakry, 1960-1965 on kohtaus, jonka keskiössä on kuvia kahden algerialaisen vallankumousaktivistin vierailulta tämän järjestön luona vuonna 1962. Nämä naiset, Djamilla Bouhired ja Zohra Drif, ovat itse asiassa melko kuuluisia, vaikka en tiennytkään heistä juuri mitään ennen taiteellista tutkimustani! Nämä feministisen antikolonialistisen vastarintaliikkeen historian poispyyhkimiset jopa oman perheeni sisällä olivatkin projektini ensisijainen liikkeellepaneva voima. Tutkin Algerian antikolonialistista vallankumousta suhteessa laajempiin käynnissä oleviin vallankumouksiin Afrikassa ja kolmannessa maailmassa tuohon aikaan, mikä oli hyvin kiinnostavaa. Vallankumousaktivistien rohkeus ja kollektiivisten massojen asettuminen epäoikeudenmukaisuutta vastaan tuona aikana on todella inspiroivaa. Elleivät ranskalaiset intellektuellit olisi viimein ryhtyneet vastustamaan oman valtionsa 130 vuotta kestänyttä Algerian kolonisaatiota (ja kirjaimellisesti miljoonien algerialaisten kuolemia), Algeria ei olisi välttämättä vapautunut, mikä on hyödyllistä tietoa alkuperäisväestöjen liikkeille ja kertoo paljon taiteilijoiden ja intellektuellien muutosvoimasta tänä päivänä. Tämä tutkimus linkittyi ensimmäiseen Palestiinaan sijoittuvaan projektiini, joka on nykypäivänä esimerkki sekä aktiivisesta siirtokuntalaisten kolonialismista että alkuperäiskansan vastarinnan ja liikekannallepanon kriminalisoinnista 2000-luvulla.
Kokonaisuuden kolmas osa on nimeltään Sinai, a story i tell my daughter, ja sitä varten tein kehollista tutkimusta uimalla Egyptin Siinain niemimaan vesissä, jotka sisältävät sodan ja turismin jätteitä. Videon teksti on peräisin runosta, jonka kirjoitin tyttärelleni maapallon rinnakkaisulottuvuudesta, jossa maapallon tragedioita ei koskaan tapahtunut.
Kuinka päädyit tutkimaan aihettasi? Mikä aiheessa veti sinua puoleesi?
Tulin Teatterikorkeakouluun Kairosta, Egyptistä, missä vanhempani syntyivät ja minne he sittemmin palasivat pysyvästi vuoden 2011 vallankumouksen ja ”arabikevään” jatkuessa. Olin todella tarmokas ja innokas tekemään postkolonialistista tutkimusta, jolla olin hakenut ohjelmaan, mutta saapumiseni jälkeen huomasin, että olin ainoa POC-henkilö tohtoriohjelman opiskelijoiden ja henkilökunnan joukossa. Ympärillä olevien taiteilijoiden tekemä ekologiaan liittyvä työ vetosi minuun aika paljon, mutta minua hämmensi, ettei postkolonialistinen ajattelu ollut osa keskusteluja antroposeenin kaltaisista ilmiöistä. Tämän vuoksi pyrin sisällyttämään minunlaisteni ihmisten näkökulmia ”posthumanismiin” ja ekologiaan liittyviin keskusteluihin.
Mitä toivot tutkimukseesi perehtyvien ihmisten oppivan?
Toivon, että tutkimukseni antaa yleisöille mahdollisuuden havahtua syvemmin siihen tosiasiaan, että maapalloa tuhoavat tekijät, kuten fossiilisten polttoaineiden tuotanto, teollistuminen, avohakkuut, monokulttuuri ja saastuminen saivat alkunsa kolonialismista, ja kunnioittaaksemme näitä kehityssuuntia edeltäneitä monimutkaisia ekosysteemejä alkuperäisväestöineen meillä on velvollisuus huomioida nämä historiankulut, kun mietimme, kuinka jatkamme tästä eteenpäin. Kolonialismi ei pidä sisällään pelkästään ihmis-, kasvi- eläin-, merieliö- ja mineraalilajeihin kohdistuvaa väkivaltaa, tappamista ja karkottamista. Lisäksi se on pohjimmiltaan haitallinen kokonaisuus järjestelmiä ja ideoita, jotka edelleen saavat kolonisoijien jälkeläiset tuntemaan itsensä oikeutetuksi sellaisiin maihin ja eri lajien elinympäristöihin, jotka eivät koskaan kuuluneet heille. Tätä esiintyy usein tiedostamatta ekologisessa ajattelussa.
Uskon että länsimaalaisille eurooppalaisille ja siirtolaisille, jotka ovat hajaantuneet paikkoihin kuten Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Israeliin, on vaikeaa todella sisäistää, miten suuressa määrin heidän elintasonsa on riippuvainen maan ja sen alkuperäisväestön/-lajien vahingoittamisesta ja kuinka heidän vaurautensa perustuu muiden ihmisten köyhyyteen ja – surullista kyllä – tuhoamiseen. Maailma on kääntynyt ylösalaisin, ja toivon, että tekemällä sellaista tutkimusta, jota teen, länsimaisten yhteiskuntien ihmiset oppisivat kyseenalaistamaan syvemmin sitä, kenen kustannuksella heidän omat ”demokratiansa” ja ”vapautensa” toimivat.
Mitä taiteellinen tutkimus merkitsee sinulle?
Taiteellinen tutkimus merkitsee monia asioita minulle, mutta ennen kaikkea uskon, että se on konteksti, jota määrittää ehkä vielä hyödyntämätön potentiaali taiteilijoiden voimassa määritellä itsensä ja rakentaa maailmaa pitkien ja tuettujen jaksojen aikana. Taiteellisella tutkimuksella on kyky tehdä taiteilijoista omien teostemme tutkijoita, kuraattoreita ja välittäjiä, ja minusta tämä vähemmän hierarkkisiin ja poeettisempiin vallanmuotoihin siirtyminen on erittäin tärkeää 2000-luvulla.
Tarkastustilaisuus 9.2.2024
Rania Lee Khalilin väitöstutkimus The Third World Ecology Trilogy: Postcoloniality, Embodiment and Ecology tarkastetaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa 9. helmikuuta 2024 (Auditorio 1, Haapaniemenkatu 6, Helsinki). Vastaväittäjänä tilaisuudessa on tohtori Barbara Asante, ja kustoksena toimii filosofian tohtori, dosentti Hanna Järvinen. Tilaisuuden kieli on englanti.
Rania Lee Khalilin väitöstutkimus on saatavilla Taideyliopiston Taju-julkaisuarkistossa.