Opiskelija Emil Kihlström näyttelee tänä syksynä Hampurin Thalia-teatterissa – ”Äärimmäisen mielenkiintoista”
Näyttelemistä pidetään helposti hyvin kielisidonnaisena taiteenalana. Työskentely osana kansainvälistä työryhmää on kuitenkin mahdollista myös näyttelijäopiskelijoille. Kieli ei ollut ongelma Emil Kihlströmille, joka näyttelee tänä syksynä hampurilaisen Thalia-teatterin Neverland-esityksessä.
”Näin kun meidän proffa Ellu [Elina Knihtilä] jutteli yhden toisen opiskelijan kanssa sen näköisenä, että nyt on kyse jostain isosta jutusta. Hyppäsin mukaan keskusteluun ja sain kuulla, että sähköpostissa on casting-kutsu sellaiselta ohjaajalta, että nyt kannattaa hakea mukaan.”
Näin kuvaa viidennen vuoden näytelijäopiskelija Emil Kihlström päätymistään mukaan hampurilaisen Thalia-teatterin esitykseen ”Neverland”. Chileläis-portugalilais-saksalaisen Antú Romero Nunesin ohjaama kansainvälinen produktio pohjautuu Peter Pan -tarinaan ja Kihlström esittää siinä yhtä kadonneista pojista.
Ihan käden käänteessä roolin saaminen ei käynyt, sillä valintaprosessi kesti kuukausia ja käsitti useita self tapeja eli videotehtäviä, paljon odottelua ja lopuksi vielä koe-esiintymisen Hampurissa. Mukaan valittiin seitsemän näyttelijä- ja ohjaajaopiskelijaa eri puolilta Eurooppaa, ja myös pääosia esittävät ammattinäyttelijät tulivat useista eri maista.
Harjoitukset Thalia-teatterissa kestivät elokuusta lokakuuhun. Nyt näyttelijät ovat palanneet kotimaihinsa, joista heidät lennätetään kahdesti kuussa esityksiin Hampuriin. ”Neverlandin” jälkeen Romero Nunes siirtyy Sveitsiin Baselin teatterin johtajaksi.
”Päätin etten ota ohjaajasta selvää etukäteen, mikä oli hyvä, sillä en hakiessani tiennyt miten isosta teatterista ja kovatasoisesta ohjaajasta on kyse”, Kihlström sanoo nyt.
Ulkomaisiin tuotantoihin osallistuminen tai vaihtoon lähteminen ei ole kovin yleistä näyttelijäopiskelijoiden keskuudessa. Yksi este voi olla kieli, sillä näytteleminen mielletään helposti kielisidonnaiseksi taiteenalaksi.
Kihlströmin mukaan englannin käyttäminen työkielenä ei ollut ongelma, mutta toi harjoitteluprosessiin oman vivahteensa. Välillä täytyi tietoisesti puhua itselleen suomea, jotta muistaisi, että vierailta tuntuneet tilanteet ja käsitteet olivat todellisuudessa ihan tuttuja. Esityksessä käytetään myös saksaa, jota Kihlström ei etukäteen juurikaan osannut.
”Vaikka puhun hyvin englantia ja sanavarastoni on laaja, tunneviestien välittäminen työryhmälle ei ollut yhtä monipuolista kuin mitä se on suomeksi. Englanniksi joutui enemmän selventämään omia ajatuksiaan muille”, Kihlström sanoo.
Kaikki työryhmässä eivät puhuneet englantia kovin hyvin, mutta kommunikaatio sujui ja erilaisia aksentteja pidettiin vain hyvänä. Kielitaidon puolesta kuka tahansa suomalainen pärjäisi mukana, Kihlström vakuuttaa.
Kovatasoisen kansainvälisen työryhmän kanssa työskentely antoi ammatillisesti paljon. Toisaalta omista opinnoista saadulta pohjalta oli helppo lähteä.
”Työskentelytapa oli moderni, työryhmälähtöinen, improvisoidaan paljon ja katsotaan mitä jää käteen. Sellainen työskentely oli tuttua jo Suomesta, mutta paljon tuli myös uutta. Näyttelijäntyöstä keskusteleminen toisesta maasta tulevien todella lahjakkaiden näyttelijöiden kanssa oli äärimmäisen mielenkiintoista.”
Yksi positiivinen seuraus uudessa ympäristössä ja vieraalla kielellä työskentelystä ilmeni vasta Suomeen palattua.
”Omalla tutulla maaperällä ja kielellä kaikki tuntui äärimmäisen helpolta ja mutkattomalta. Olen muutenkin sosiaalinen tyyppi, mutta nyt ei ollut enää mitään stressiä puhua kenellekään teatterintekijälle, tai ihmiselle ylipäätään”, Kihlström sanoo.
Vaikka kokemus ei suoraan poikisikaan uusia työtilaisuuksia – ”oma roolini oli aika pieni, enkä ole ajatellut muuttaa Saksaan” – siitä on varmasti hyötyä esimerkiksi apurahoja hakiessa, Kihlström arvelee. Käteen jäi myös hyviä kontakteja moneen maahan.
”Kannattaa ehdottomasti lähteä, jos tilaisuus tulee”, Kihlström kannustaa muita näyttelijäopiskelijoita.
Kirjoittaja: Silja Ylitalo