Nuorisokoulutuksen suunnittelija luo tilaa lasten ja nuorten musiikkisuhteen rakentumiselle

Töissä Taideyliopistossa -juttusarjassa tutustutaan työntekijöihin, jotka ovat erilaisissa rooleissa mahdollistamassa opiskelijoiden kasvun korkeatasoisiksi ja laaja-alaisesti ajatteleviksi taiteilijoiksi ja muutoksentekijöiksi

Kuka olet ja mitä teet Taideyliopistossa?

Olen Peppiina Kaperi ja toimin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen suunnittelijana. Helsingissä toimivan nuorisokoulutuksen koordinoinnin ja opintosuunnittelutyön lisäksi koordinoin koulutuksen valtakunnallisia hankkeita ja projekteja sekä osallistun OKM:n määrittämän valtakunnallisen erityistehtävämme jatkuvaan kehittämiseen. Viime vuosina nuorisokoulutuksen kansallisen yhteistyön lisäksi olemme tiivistäneet myös kansainvälistä yhteistyötä. Koordinoin tällä hetkellä myös pedagogiikan harjoitusoppilastoimintaa ja toimin Jousten ja kamarimusiikin aineryhmän valintakokeiden suunnittelijana.

Miten päädyit meille töihin?

Opiskelin Sibelius-Akatemiassa musiikin kandidaatiksi ja maisteriksi vuosien 2014–2020 ajan ja tein jo opiskeluaikoinani monenlaisia töitä opintopalveluissa. Toimin muun muassa kiireapulaisena, valintakoeapulaisena sekä yhden kesän ajan opintokoordinaattorina. Lisäksi osallistuin Muka60-tapahtuman tuottamiseen ja avustin vahtimestareita kesäisten Musiikkitalon tilojen lattiavahausten mahdollistamisessa. Talo ja työyhteisö olivat siis jo ennalta tuttuja ja turvallisia, kun pari päivää ennen valmistumistani joulukuussa 2020 sain puhelun, jossa minulle tarjottiin mahdollisuutta toimia nuorisokoulutuksen koordinaattorin (sittemmin suunnittelijan) sijaisena. Tartuin tilaisuuteen, sain lopulta erillisen haun kautta vakityön, ja tässä on hyvä olla kolmen vuoden jälkeenkin.

Kerro tyypillisestä työpäivästäsi

Työpäiväni ovat monipuolisia ja vaihtelevia, mutta kuluvat pitkälti tietokoneen ääressä – joko kokouksissa Taideyliopiston väen tai nuorisokoulutuksen sidosryhmien kanssa, sähköpostin äärellä tai erinäisissä suunnittelu-, valmistelu- ja kehittämistöissä. Päiviini sisältyy monia keskusteluja kollegojen, opiskelijoiden sekä alaikäisten opiskelijoiden huoltajien kanssa. Saan suunnitella ja organisoida usein myös erilaisia tapahtumia, muun muassa nuorisokoulutuksen vanhempainiltoja, kehittämisseminaareja, orientaatioperiodeja ja hyvinvointipäiviä sekä pohtia viestinnällisiä asioita yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa.

Mikä on työssäsi parasta?

Ehdottomasti parasta työssäni on saada olla tekemisissä nuorten kanssa ja mukana tukemassa ja kehittämässä musiikkikoulutusta; luoda tilaa musiikkiin tutustumiselle, musiikin luomiselle ja siihen rakastumiselle aina uusille lapsille ja nuorille. On palkitsevaa havaita oman työn jälki muun muassa saadun palautteen, nuorisokoulutuksen opintojen avittamina rakentuneiden opiskelu- ja urapolkujen sekä soitettujen sävelten muodossa.

Olen kiitollinen kaikesta, mitä olen itse musiikkipolullani saanut, ja on etuoikeus saada jatkaa tärkeää työtä.

Missä on henkinen kotisi?

Henkinen kotini on siellä, missä sain kasvaa aikuiseksi – Tampereen Pispalassa. Jos et ole koskaan käynyt Pispalassa, kannattaa käydä.

Paikka luonnon keskellä hengittelemiseen: Pyykkimettän puisto.

Paikka syömiselle: Café Pispala.

Paikka maailman parhaille munkkikahveille (ei ihan Pispalassa, mutta melkein): Pyynikin näkötorni.

Vuodenajoista kotini on juuri tämän hetken syksy – väreineen ja valoineen.

Kotona olen myös aina, kun saan esiintyä ja laulaa. Ihmisen oma ääni on mielestäni maailman kaunein ja vaikuttavin instrumentti, vaikka rakastan myös monia muita instrumentteja. Se on meidän jokaisen sisällä. Se yhdistää, välittää tunteita, koskettaa, kasvattaa, muuttaa, lohduttaa, parantaa ja rakastaa.

Mitä Taideyliopiston esitystä tai näyttelyä olet käynyt viimeksi katsomassa?

Viimeksi kävin katsomassa nuorisokoulutuksen matineaa. Aloitin työni suunnittelijana koronan kulta-aikana, jolloin matineoita sai kuunnella ainoastaan etäyhteyksin. Nekin olivat aina vaikuttavia, ja olen todella iloinen, että saimme etämatineat järjestymään, mutta livekokemus on tietysti vielä moninkertaisesti vaikuttavampi. On ihanaa saada katsoa, kuunnella ja ihmetellä lähietäisyydeltä, kun upeat nuoret muusikot tekevät taidetta.

(R-talon Konserttisalin akustiikka on muuten uskomaton – suosittelen vierailua, jos et ole vielä käynyt kuuntelemassa siellä konserttia.)

Kenelle haluaisit lähettää terveisiä, ja millaisia?

Haluan lähettää terveisiä, voimaa ja valoa kaikille opiskelijoille ja yhteisömme muille jäsenille, joilla on tällä hetkellä syystä tai toisesta vaikeaa:

”Varjokin on olemassa vain, jotta se valon vois näkyväksi piirtää.”

Lisäksi haluan kiittää kaikkia niitä yhteisömme jäseniä, jotka ovat kuluneiden vuosien aikana tukeneet ja opettaneet. Erityiskiitos varadekaanillemme Olli-Pekka Martikaiselle, joka on näiden kolmen vuoden aikana kuunnellut, kannustanut ja antanut tilaa kehittyä ja kasvaa.

Taideyliopistosta

Taideyliopisto on avoin taiteiden kohtauspaikka, rohkeiden uudistajien ja perinteen taitajien kriittinen yliopistoyhteisö. Muodostamme ainutlaatuisen ympäristön taiteilijana kasvamiseen ja vahvistamme taidetta ja sen muutosvoimaa. Taideyliopisto on yksi maailman johtavia esittävän taiteen yliopistoja ja siihen kuuluvat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Opiskelijoita meillä on noin 2 000 ja henkilötyövuosia noin 700.

#töissätaideyliopistossa #meolemmetaideyliopisto