Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/project/web/app/themes/uniarts/models/single.php on line 134 Kirjoittaja-säveltäjäyhteistyö luo maailmaan jotain aivan uutta | Taideyliopisto

Kirjoittaja-säveltäjäyhteistyö luo maailmaan jotain aivan uutta

Taideyliopiston yhteistyökurssilla kirjoittaja- ja säveltäjäopiskelijat luovat teoksia yhdessä. Milka Luhtaniemi ja Aslihan Keçebaşoğlu työstivät runoteoksen kuorolle, dramaturgi Klaus Maunukselan ja säveltäjä Walter Sallisen yhteistyö on jatkunut kollektiivina kurssin jälkeen.

Kaksi naista seisoo vierekkäin lasiseinän edessä ja katsoo suoraan kameraan.
Silja Ylitalo

Esitysdramaturgian opiskelija Milka Luhtaniemi ja säveltämistä opiskeleva Aslihan Keçebaşoğlu löysivät nopeasti yhteisen sävelen.

Luhtaniemi ja Keçebaşoğlu tutustuivat Taideyliopiston säveltäjä-kirjoittajakurssilla, jossa kirjoittamisen ja säveltämisen opiskelijat luovat pareittain teoksia yhdessä. Henkilökemioiden lisäksi yksiin osuivat taiteelliset näkemykset: molemmat halusivat suureellisen näyttämöteoksen sijaan luoda yksinkertaisen, riisutun teoksen.

Luhtaniemi lähetti Keçebaşoğlulle kolme runotekstiään, joista erityisesti yksi teki voimakkaan vaikutuksen.

”Teksti käsitteli epävarmuutta ja kyseenalaistamista. Se puhutteli, sillä olin juuri tullut tänne, mietin uutta elämääni ja pärjäämistä täällä. Tekstiin syntyi tunneside”, Keçebaşoğlu sanoo.

Turkkilainen Keçebaşoğlu muutti Suomeen viime syksynä suorittaakseen maisterin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa.

”Aloimme intuitiivisesti miettiä, miten lähteä työstämään teosta yhdessä. Selitin ajatuksiani tekstin taustalla, se on aika abstrakti runo”, Luhtaniemi sanoo.

Keçebaşoğlu ja Luhtaniemi muokkasivat tekstiä ensin yhdessä, sitten Keçebaşoğlu alkoi säveltää sen pohjalta kuoroteosta.

Tiivistä yhteistyötä

Luhtaniemi opiskelee viimeistä vuotta Teatterikorkeakoulussa ja halusi vielä ennen valmistumistaan kokeilla jotain, mikä vain Taideyliopiston puitteissa on mahdollista. Säveltäjä-kirjoittajayhteistyökurssi oli herättänyt Luhtaniemen kiinnostuksen jo aiemmin.

”Usein kun kirjoitan, siihen liittyy musiikillisia tuntemuksia. Olin lisäksi kuullut kurssista paljon hyvää ystäviltäni Klaus Maunukselalta ja Walter Salliselta”, Luhtaniemi sanoo.

Dramaturgi Klaus Maunuksela ja säveltäjä Walter Sallinen tunnetaan muun muassa esitystaiteellisesta UXO-ääniteoksesta, joka esitettiin Helsingin Juhlaviikoilla elokuussa 2019.

Maunukselan ja Sallisen yhteistyö alkoi vuonna 2016 samalta Taideyliopiston kurssilta, mitä Luhtaniemi ja Keçebaşoğlu nyt käyvät. Vuonna 2018 valmistuneet taiteilijat työskentelevät nykyään ENJOY YOUR VIRUS -nimisenä kollektiivina, johon heidän lisäkseen kuuluu mediataiteilija Ville Niemi. Jokaista teosta varten kootaan lisäksi oma työryhmänsä.

Maunukselan ja Sallisen yhteistyö oli alusta alkaen hyvin tiivistä.

”Meille muodostui ihanne taideteoksesta, jossa eri elementtejä työstetään niin pitkälle, että ne muuttuvat jonkinlaiseksi erottamattomaksi ykseydeksi”, Maunuksela sanoo. Sallinen jatkaa:

”Heti kättelyssä minun ja Klausin kohdalla oli selkeää, että kaiken työskentelyn pitää palvella lopputulosta, niin että se toimii kokonaisuutena niin teknisestä näkökulmasta kuin esteettisesti.”

Aluksi käytettiin paljon aikaa keskusteluun ja teoretisointiin. Kun ensimmäiset konkreettiset ideat syntyivät, Maunuksela ryhtyi kirjoittamaan.

”Tekstiä ei tarvinnut luoda tyhjästä, vaan se rakentui niiden näyttämöllisten ajatusten pohjalle, joita oli yhdessä luotu”, Maunuksela sanoo.

Lopputuloksena oli tubetus-kulttuuria kommentoiva, musiikkia, teatteria ja videotaidetta yhdistävä näyttämöteos Magenta Boy.

Kaksi miestä seisoo lumisateessa ja katsoo kameraan.
Silja Ylitalo Klaus Maunuksela ja Walter Sallinen

Tärkeintä on lopputulos

Työ- ja luomisprosessin yhteisyys ja työryhmälähtöisyys leimaa tekijäparin työskentelyä jopa siinä määrin, että yksilöllinen tekijyys menettää merkitystään.

”Ihmisillä on pakonomainen tarve lokeroida, kuka on tehnyt mitäkin, mutta meistä se on tuntunut yhdentekevältä”, Sallinen sanoo.

”Jo Magenta Boyn kohdalla lähdimme hakemaan yhteistä taiteellista kieltä, ja se näkyy muissakin meidän teoksissa: lopputulos on työryhmän yhteisen työn tulos”, Maunuksela sanoo.

Maunukselan ja Sallisen taustat ovat eri taiteenaloilla, mutta taiteellinen ajattelu vie niin samaan suuntaan, ettei taiteentekemiseen liittyviä haasteita ole ollut. Kommunikointiin ja sen miettimiseen, miten asiat ilmaistaan, käytetään kuitenkin paljon aikaa ja energiaa.

”On minimoitava oletuksia, lähdettävä mieluummin puhtaalta pöydältä. Olemme menossa siihen suuntaan, että keksitään yhteinen kieli sen sijaan että yritetään vaan kääntää niitä termejä niin että toiset ymmärtää”, Sallinen sanoo.

Taidekentän rakenteet sen sijaan eivät kovin hyvin tue työryhmälähtöistä, taiteenalojen rajat ylittävää tekemistä, Maunuksela ja Sallinen sanovat.

”Rahoitus ja muut rakenteet suosivat profiloitumista yksilötekijöinä, joilla on oma, tunnistettava ääni. Pyrkimys yhteiseen ajatteluun ja kollektiiviseen työskentelyyn sopii siihen huonosti”, Maunuksela sanoo.

Maunuksela ja Sallinen eivät toisaalta innostu myöskään puheista taiteidenvälisyydestä tai poikkitaiteellisuudesta, joiden korostaminen on heidän mukaansa sekin omanlaisensa ideologia. Siihen kuuluu taiteenalojen käsittäminen erillisinä diskursseina, joiden välillä seikkaillessa oma tekijyys löytyy.

Maunukselan ja Sallisen ajattelussa ensin tulee konsepti, teoksen idea, sitten vasta keinot ja välineet, joilla se toteutetaan.

”Taiteidenvälisyys on jo käsitteenä outo, mikä se väli siinä on? Joku notkahdus, löysä riippusilta kahden taiteenalan välillä? Meidän tekeminen ei ole sitä, että ollaan omissa asemissa ja tullaan puolitiehen ja teos on siinä, vaan siitä tekemisestä syntyy jotain, mikä ei ole minkään välissä, jokin aivan uusi asema”, Sallinen sanoo.

Hengitys ja sanojen sointi

Jos Maunukselan ja Sallisen yhteistyö perustuu tekijyyden rajat ylittävään yhteiseen ajatteluun, Luhtaniemi ja Keçebaşoğlu arvostavat taiteellisessa yhteistyössään itsenäisyyttä ja vapautta.

Niinpä siinä vaiheessa kun Luhtaniemi kuuli ensimmäisen version Keçebaşoğlun musiikista, sävellystyö oli jo varsin pitkällä.

”Se oli hyvin tunteellinen hetki, sain vilunväristyksiä. Oli hienoa nähdä Aslihanin visio, jossa tekstiä oli kunnioitettu, mutta ei kuitenkaan liikaa. Se ei ollut vain minun tekstini sävellettynä musiikiksi, vaan oma teoksensa.”

Vaikka tekstistä ja sen tulkinnasta oli keskusteltu yhdessä, Luhtaniemi oli tehnyt tietoisen päätöksen antaa Keçebaşoğlulle vapaat kädet sen käsittelyn suhteen.

Keçebaşoğlulle yksi syy kurssin valitsemiselle oli mahdollisuus säveltää kuorolle. Se on hyvin erilaista kuin soittimille säveltäminen, Keçebaşoğlu sanoo. Ylimääräistä haastetta toi lisäksi vieras kieli, englanti. Saadakseen tekstin soimaan, muuttaakseen sanat musiikiksi, ei riitä että ymmärtää sisällön. On ymmärrettävä myös ääntämystä ja rytmiä, kuultava sanojen sointi.

”Kuoroteoksessa instrumentti, jolle sävelletään, on ihmisääni, elävä keho. Säveltäessä on ajateltava hengitystä, tunnettava se omassa kehossaan”, Keçebaşoğlu sanoo.

Teksti: Silja Ylitalo

Helsingin kamarikuoro johtajanaan Hannu Norjanen esittää Keçebaşoğlun ja Luhtaniemen sekä muiden säveltäjä-kirjailijayhteisyökurssin opiskelijoiden uusia kuoroteoksia Musiikkitalossa Soikoon! -konsertissa maanantaina 16.3. klo 19.30