Kesän nuoret taiteilijat -konserttisarja aloittaa Sibelius-Akatemian syyskauden

Kesän nuoret taiteilijat -sarja esittelee vastikään valmistuneita ja opinnoissaan erinomaisesti menestyneitä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijoita. Live- ja verkkokonserteissa kuullaan tänä kesänä jazzia, klassista- ja kansanmusiikkia 5.8.–21.9.2021.

Kesän nuoret taiteilijat, kuvituskuva

Kauden aloittaa viulisti Kaia Voitka Recitativo-sooloresitaalillaan, jossa kuullaan virolaista nykymusiikkia ja suurten viulutaitureiden rakastettuja teoksia. R-talon konserttisalissa kuvattava konsertti on katsottavissa maksutta Youtubessa 5.8. klo 19.

Pianisti Hannu Alasaarela soittaa Valoisa yö -konsertissaan Musiikkitalon Cameratassa 24.8. 1900-luvun alkupuolen suomalaisten myöhäisromantikkojen ja modernistien musiikillisia luontokuvia ja tunnelmia. Väinö Raition sävelvärien ympärille koottu impressio suomalaisesta yöstä täydentyy Erkki Alasaarelan kansallisromanttisilla luontokuvilla. 

Keväällä Radion sinfoniaorkesterin solistina ihastuttanut sellisti Sirja Nironen ja neljännen kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun voittaja Mackenzie Melemed esiintyvät ensi kertaa yhteisresitaalissa Musiikkitalon Cameratassa 26.8. Konsertti rakentuu kirkkaan yön paradoksille – sille, että usein pimeimmässä yössä tähdet erottuvat parhaiten.

Nironen odottaa innolla esiintymistä liveyleisölle: ”On ihanaa päästä esittämään tämä ohjelma Mackenzie Melemedin kanssa ja liveyleisölle – upeiden klassikoiden lisäksi odotan harvemmin kuullun Henriette Bosmansin ja suomalaisen nuoren polven nykysäveltäjän Tara Valkosen kappaleiden jakamista yleisön kanssa!”

Syyskuu alkaa jazzin merkeissä. Kansainvälisesti maineikkaan nuoren polven basisti Kaisa Mäensivun triossa kuullaan laulun ja vibrafonin harvinaista yhdistelmää, sekä kolmen huippumuusikon aikaansaamaa huumaavaa groovea. Ohjelmisto koostuu trion sävellyksistä, jazzstandardeista sekä Mäensivun suomen kielelle kääntämistä jazzlauluista. Konsertti järjestetään Musiikkitalon Black Boxissa 8.9. ja se on osa Musiikkitalon Synttäriviikkoa. 

Kesän nuoret taiteilijat -konserttisarjan päättää säveltäjä, pianisti ja kansanmuusikko Johanna Tarkkasen maisterikonsertti Musiikkitalon Camerata-salissa 21.9. Konsertissa kuullaan tunnin mittainen soolopianoteos S u p e r s y m m e t r y Steinway D -flyygelille ja akustiselle tilalle. Konsertin alussa ja lopussa kuunnellaan yhdessä hiljaisuutta.

Yleisömäärät ja lipunmyynti

Yleisökonsertit ja lipunmyynti alkavat elokuussa tuolloin voimassa olevien yleisörajoitusten mukaisesti. Sarjan kaikki konsertit, lukuun ottamatta Johanna Tarkkasen akustista konserttia, ovat katsottavissa maksutta Sibelius-Akatemian Youtube-kanavalta. Kaia Voitkan konsertti on katsottavissa vain Youtubessa. Muiden konserttien paikkamääristä ja lipunmyynnistä tiedotetaan 10.8. jälkeen.

Sibelius-Akatemian konsertit

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat esiintyvät vuosittain yli 700 konsertissa. Kansainvälisesti arvostetun akatemian konsertit avaavat näyteikkunan tulevaisuuden huippuartistien työskentelyyn ja tarjoavat unohtumattomia taide-elämyksiä.