Keikkavinkkejä kasiluokkalaiselta

Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa TET-harjoittelua tekevä Salli Koivisto vinkkaa tulevista konserteista.

Tyttö kuvassa
Salli Koivisto

Olen kiinnostunut monista eri genreistä, mutta country- ja popmusiikki nousevat listani kärkeen. Suosikkiartistejani ovat muun muassa Olivia Rodrigo, Taylor Swift ja Sufjan Stevens. Heidän musiikkinsa saavat minut tuntemaan iloisuutta, rauhaa ympärilläni ja luovuutta mielessäni. Pidän etenkin siitä, että heistä jokainen tekee omanlaistaan musiikkiaan. Heillä on omat ideansa ja tyylinsä ilmaista luovuuttaan musiikin muodossa. 

Nautin esityksistä, joissa soittajat tai laulajat tekevät parhaansa, sillä silloin siitä huokuu intohimo rakastamaansa asiaan. On ihanaa nähdä, kun ihmiset tekevät asiaa, jota oikeasti rakastavat. Se saa hymyn huulille ja mielen valtaa ylpeys. Genrellä ei ole niinkään väliä mutta aiemmat, jotka mainitsin, ovat lemppareitani.  

Kuulokkeissani soi parhaillaan Sufjan Stevensin säveltämä Mystery of Love -kappale “Call Me By Your Name” -elokuvasta. Kyseinen elokuva on paras, jonka olen eläissäni nähnyt. Elokuvan musiikit ovat mielestäni hyvin tunnelmallisia. Sufjan Stevens on tehnyt suuren työn säveltäessään kappaleet enkä voi muuta kuin ihailla hänen lahjakkuuttaan.  

Alla konserttivinkkini Sibelius-Akatemian kevään ohjelmistosta.

Kandikonsertti: Aida Hadzajlic, alttoviulu 11.4.2022 klo 15.45, R-talon Konserttisali

Aida Hadzajlic on lahjakas alttoviulisti, joka soittaa kandikonsertissaan Hoffmeisteria, Hindemithia ja Brahmsia. Hänen rinnallaan soittaa pianisti Matilda Kärkkäinen sekä liuta muita viulisteja. Minua kiehtoo erityisesti se, kuinka muut soittimet, erityisesti piano, tukevat viulun herkkää sävelmää. Olen varma siitä, että jokainen tulee nauttimaan Aidan kauniista viulunsoitosta. 

Lue lisää Aidan konsertista.

Maisterikonsertti: Frida Tharaldsen Skaftun, sello 11.4.2022 klo 13, R-talon Konserttisali

Näen sellon voimakkaana soittimena, mutta yhtä aikaa myös hauraana. Se on syy siihen, miksi se on aina kiinnostanut minua. Frida Tharaldsen Skaftun on nuori sellonsoittaja, joka soittaa maisterikonsertissaan taitavasti esimerkiksi Beethovenia ja Bachia. Fridan kanssa esiintyy myös useita muita soittajia, muun muassa pianisti Valeria Resjan ja cembalisti Kadri Toomoja. 

Lue lisää Fridan konsertista.

Maisterikonsertti: Senni Vesanen, kantele 23.4.2022 klo 19, Musiikkitalo 

Senni Vesasen maisterikonsertti “Koti” tuo mieleeni rakkaan koti-Suomen. Tulkitsen kanteleen kuin suomalaisena symbolina soittimen muodossa. On ihanaa, että tarjoamme kansainvälisesti meille tuttuja sekä perinteisiä soittimia, joista muut voivat oppia kuuntelemalla Sennin herkkää ja suorastaan loistavaa soittoa. Minua kiehtoo erityisesti ohjelman improvisaatio-osuus, joka pohjautuu Yrjö Karjalaisen kappaleeseen ‘Kainuun laulu’. Konsertti on ennen kaikkea monipuolinen. Sennin lisäksi maisterikonsertissa esiintyy laulajia, kitaristi, pianisti sekä koklesoittajia ja haitarinsoittaja.  

Lue lisää Sennin konsertista.