KARPOLLA ON ASIAA -esityksen energia syntyy sukupolvien yhteentörmäyksestä
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun vuoden 2021 Lavat auki! -produktio tuo näyttämölle kirjavan joukon Karpolla on asiaa -tv-ohjelmasta tuttuja ihmiskohtaloita.
Vuosina 1983–2007 esitetty tv-sarja kuvasi sodan jälkeen syntyneiden suomalaisten valintoja, kokemuksia ja kamppailuja byrokratiaa ja välillä toisiaankin vastaan. Teatterikorkeakoulun samannimisessä esityksessä ohjelman esiin nostamat tarinat välittyvät tähän päivään uuden näyttelijäpolven tulkitsemina.
Esitys on näyttelijätaiteen professori, ohjaaja Kristian Smedsin ensimmäinen taiteellinen ohjaustyö Teatterikorkeakoulussa. Smeds vastaa teoksen kokonaisuudesta, kun taas näyttelijäopiskelijat ovat itse koostaneet esityksen materiaalin Karpolla on asiaa -ohjelman pohjalta. He ovat valinneet ohjelmasta itseään kiinnostavat henkilöt, litteroineet heidän tarinansa ja valmistaneet niiden pohjalta sooloja ja kohtauksia.
Viidennen vuoden näyttelijäopiskelijat Anssi Niemi ja Hilma Kotkaniemi muun muassa tulkitsevat esityksessä naapuriaan terrorisoinutta Ränssin pariskuntaa. Niemi kiinnostui pariskunnasta tämän keskinäisen dynamiikan takia. Se kiinnosti häntä enemmän kuin haastattelussa aiheena ollut naapuririita, sillä pariskunta meinasi toistuvasti alkaa riidellä myös keskenään.
”Meidän kohtauksessa on viety aivan tappiin asti se, miten he motkottavat toisilleen ja alkavat lipsua yhteisesti sovitusta tarinasta. Se on täyttä paahtoa alusta loppuun”, Niemi paljastaa.
Vaikka kohtaus on miltei sanasta sanaan sama kuin Karpon alkuperäisessä haastattelussa, eivät näyttelijäopiskelijat pyri imitoimaan tai asettamaan naurunalaiseksi esittämiään henkilöitä. Sinikka Ränssiä esittävän Kotkaniemen mukaan pariskunnan kohtaus on viety niin kauas alkuperäisestä haastattelusta, että sen voi sanoa lähinnä inspiroituneen siitä.
”Itse en palannut haastatteluvideoihin litteroinnin jälkeen enää lainkaan. Se ei tuntunut hyvältä ajatukselta, koska pelkään että sitten olisin lähtenyt vaan imitoimaan”, Kotkaniemi sanoo.
Harjoituksissa on Niemen ja Kotkaniemen mukaan puhuttu paljon eettisistä kysymyksistä, jotka liittyvät aineiston dokumentaarisuuteen ja siihen, että kyse on todellisista ihmisistä. Niemen mukaan on olennaista ymmärtää, että teos lähestyy aineistoaan teatterillisesti. Siinä ei pyritä parin videoklipin perusteella väittämään Karpon ohjelmassa olleista ihmisistä mitään, vaan kuvaamaan heidän kauttaan sellaisia suomalaisuuden piirteitä, jotka ovat laajemmin tunnistettavia.
Suomi on muuttunut
Nuoret näyttelijät muistavat Karpolla on asiaa –tv-ohjelmasta lähinnä sen, että heidän vanhempansa ovat katsoneet sitä televisiosta. Ohjelmaan ja sen esiin nostamiin tarinoihin tutustuminen johti Kotkaniemellä ja Niemellä jotakuinkin samaan reaktioon: Suomi on muuttunut.
”Me olemme syntyneet ja kasvaneet tosi erilaiseen Suomeen kuin mitä Karpon ohjelma kuvastaa. Se on tosi selkeästi mennyttä aikaa. Mutta siinä on paljon kaikuja, joita voi tunnistaa vaikka omasta suvusta”, Niemi pohtii.
Toistuvia teemoja Karpon ohjelmassa ovat olleet byrokratian rattaiden alle jääneet ihmiset, naapurisopu, yksinäisyys sekä massaan sopeutumattomat, omanlaistaan elämää viettävät yksilöt. Kotkaniemi esimerkiksi löysi ohjelmasta tulkittavakseen vailla sähköä ja juoksevaa vettä elävän henkilön, joka kuitenkin kokee itsensä rikkaaksi, koska hänen elämässään on niin paljon rakkautta.
”Sellaisia, niin vaatimattomia ihmisiä ei yksinkertaisesti ole enää olemassa. Tämä on niin materiaalilla ja haluilla kyllästetty tämä meidän maailmamme”, Kotkaniemi sanoo.
Kotkaniemestä on epätodennäköistä, että nykyisessä Suomessa tapahtuisi samanlaista ihmisten laiminlyömistä kuin reilu parikymmentä vuotta sitten, tai että ihmiset jäisivät asioidensa kanssa niin totaalisen yksin. Se ei kuitenkaan vähennä esityksessä kerrottujen tarinoiden merkitystä, sillä ne määrittelevät meitä osittain edelleen.
”Olemme kasvaneet niistä sukupolvista. Siinä, minkälaisen maailman he ovat meille antaneet ja mitä me sillä olemme tehneet, on mielestäni paljon mietittävää ja ymmärrettävää”, Kotkaniemi sanoo.
Energiaa sukupolvien kohtaamisesta
Kristian Smedsin mielestä KARPOLLA ON ASIAA -esityksen energia syntyy nimenomaan sukupolvien kohtaamisesta. Jos esityksessä näyttelisivät saman ikäpolven ihmiset kuin josta se kertoo, oltaisiin tekemisissä eri asioiden kanssa. Karpon esittelemien tarinoiden läpi välittyy 1980-1990-lukujen Suomi ja sen tunnemaastot, asiat, kohtalot ja ongelmat. Kun ne kohtaavat nykyisen, tulevaisuuteen suuntaavan sukupolven energian, niin se luo teokseen uskoa ja toivoa.
”Näyttelijät eivät itse ole kiinni siinä kollektiivisessa maailmassa, mistä heidän esittämänsä tarinat tulevat, mutta he liittyvät siihen vanhempiensa ja isovanhempiensa kautta. Tämä on se miksaus, joka on kiinnostava. Se tuo esitykseen sen raikkauden.”
KARPOLLA ON ASIAA on vahvasti näyttelijävetoinen esitys. Se on Smedsin mukaan näyttelijänammatin ytimessä, sillä samalla tavalla kuin Karpo keskittyy ihmiseen, niin tämä näyttämöteoskin keskittyy ihmiseen, eli näyttelijään. Näyttelijät pääsevät kuvaamaan suomalaista ihmistä läheltä ja syvyyssuunnassa. Mitä sieltä paljastuu?
”Intohimoista, omituista ja äkkiväärän värikästä porukkaahan me ollaan. Lämmöllä suhtaudun näihin piirteisiin suomalaisessa yhteiskunnassa.”
Teos kantaesitetään Kotkan Kaupunginteatterissa, minkä lisäksi se vierailee Rovaniemen Teatterissa. Smedsillä on vahva luotto siihen, että esitys ja yleisö kohtaavat toisensa.
”Kun me tällä aiheella ja sakilla lähdetään maakuntateatteriin, niin siinä on yhtälö, jolla on hyvät mahdollisuudet onnistua. Uskon vahvasti siihen, että vuorovaikutus taideteoksen ja yleisön kanssa tulee tapahtumaan.”