Jaana Irmeli Turunen toivoo tanssijoille lisää väyliä hyödyntää osaamistaan taiteen ulkopuolella – näin somaattisesti tiedostava ruumis tuottaa vastarintaa
Turuselle vastarinta on ilmennyt henkilökohtaisina valintoina ja erontekoina.
Turunen käy väitöstutkimuksessaan läpi taiteellisen työskentelynsä historiaa 1980-luvulta alkaen. Vastarinta näyttelee suurta osaa tutkimuksessa. Se ei tarkoita poliittista tai yhteiskunnallista manifestia, vaan pikemminkin etäisyyden ottamista ja ruumiillista toisin olemista.
Turunen oivalsi taiteilijahistoriaansa reflektoidessaan, että hän on aina ollut omalla tavallaan vastarintainen taiteentekijä. Se on ilmennyt henkilökohtaisina valintoina ja erontekoina. Turunen esimerkiksi muutti maaseudulle 1980-luvulla, jolloin tanssitaide keskittyi täysin suurimpiin kaupunkeihin. Se oli hänen ensimmäinen erontekonsa valtahegemoniaan.
”Toisin tekeminen ei tule noin vain, vaan sitä pitää etsiä ja toteuttaa omien valintojen kautta”, Turunen sanoo.
Tanssija muuttaa tilaa
Turunen on kiinnostunut taiteensa prosesseista enemmän kuin lopullisista teoksista. Vastarintaisuuden mahdollisuus piilee hänen mukaansa nimenomaan tanssin käytäntöihin kuuluvissa improvisatorisissa ja somaattisissa menetelmissä.
Tanssijoilla on runsaasti somaattista eli ruumin sisäiseen aistivuuteen perustuvaa tietoa ja osaamista. Sen avulla he voivat reagoida ympäristöönsä tavoilla, jotka vastustavat markkinatalouden ja kovien arvojen jähmettämää olemista – ei provosoiden, mutta välittömästi, Turunen selittää.
Omanlaistaan vastarintaa Turunen harjoitti tutkimuksensa taiteellisissa osioissa vuonna 2005. Tanssin haja-alue -nimisessä tapahtumassa Turunen toteutti yksin ja ryhmässä improvisaatiopohjaisia tanssiteoksia julkisiin tiloihin.
Yhdessä teoksista Turunen röhnötti Vuotalon kirjaston sohvalla suklaata syöden ja naistenlehtiä lukien. Vaikka kirjaston sohvat kutsuvat kävijöitä rentoutumaan, ei Turusen mukaan kukaan silti julkea viettää tilassa aikaa samalla tavalla kuin kotonaan.
”Koko ajan neuvotellaan ruumiillisen läsnäolon rajoista julkisessa tilassa. Miten voi ja miten ei voi olla ja liikkua”, Turunen sanoo.
Paikalle tuli teini-ikäisiä nuoria, jotka aluksi kyseenalaistivat Turusen mielenterveyden. Kun Turunen kertoi heille, mistä on kyse, intoutuivat nuoret kertomaan omista tanssikokemuksistaan ja jopa esittelemään omia tanssiliikkeitään.
”Siinä tapahtui jotain sellaista, mikä ei ehkä ilman tanssijan somaattista lukutaitoa olisi tapahtunut. Se oli minulle tärkeä kohtaaminen.”
Taide hätkähdyttää
Turunen korostaa, että hän ei puhu tutkimuksessaan soveltavasta taiteesta, vaan tanssijoiden improvisatoristen ja somaattisten menetelmien hyödyntämisestä kaikenlaisessa kohtaamisessa ja ruumiillisen vastarinnan tuottamisessa.
”Itse olen kokenut, että tehtäväni taiteilijana on ruumiillisen läsnäolon ja väreilyn kautta tuottaa muutosta tai herättää kysymyksiä siinä tilanteessa, jossa olen.”
Turunen toivoo, että tanssijoille löytyisi aiempaa enemmän väyliä ja mahdollisuuksia viedä osaamistaan myös taiteen ulkopuolelle. Sitä tehdään nyt jo, mutta somaattiseen toimijuuteen keskittyminen voisi avata siihen uusia suuntia.
Väitöstilaisuus 30. syyskuuta
Jaana Turusen väitös Herkkää ja hiljaista vastarintaa – tanssin muuttuva toimijuus tarkastetaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa 30. syyskuuta 2022. Vastaväittäjänä on PhD Kai Lehikoinen. Kustoksena toimii taiteellisen tutkimuksen professori Leena Rouhiainen.