Ei pelkkää teatterikoulutusta
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ruotsinkielinen koulutusohjelma täyttää 110 vuotta, ja sen sisältöä ollaan samalla uudistamassa.
Nyt pohditaan, mitä näyttelijän tulisi osata, kun laitosteatteripaikat vähenevät ja yhä useampi näyttelijä löytää uusia ja mielekkäitä työtehtäviä muualtakin kuin näyttämöltä. Mitkä opit ovat tärkeitä aikana, jolloin käsitykset näyttelemisen yhteiskunnallisesta tehtävästä laajenevat ja ovat uudelleenarvioinnin kohteena.
– Päädyin näyttelijänuralle puolivahingossa, sillä en koskaan haaveillut näyttelijäksi tulemisesta. Jo opiskeluaikana ajattelin kuitenkin, miten paljon hyötyä ja iloa saamistamme opeista olisi monille, sanoo Marco Lindholm, joka on digimarkkinointitoimisto Lindebarnin toimitusjohtaja.
Hänen mukaansa teatterikoulutus kehittää erityistä herkkyyttä sosiaalisen käyttäytymisen ymmärtämiseen. Roolit ympäröivät meitä joka puolelta, ja ne kytkeytyvät tiiviisti yhteiskuntaa jäsentäviin normeihin ja sosiaalisiin sopimuksiin.
– Aloin ajatella kaikkia kliseisiä fraaseja, joita ihmiset sanovat säästä, viikonlopusta tai joulusta. Kun ihmiset toistelevat näitä asioita toisilleen, se on itse asiassa aika lähellä tapaa, jolla ohjaaja neuvoo näyttelijää toimimaan lavalla. Teatteri tarjoaa parhaat edellytykset ymmärtää sosiaalisia todellisuuksia ja perusinhimillistä viestintää. Tämän vuoksi uskon, että näyttelijänkoulutus hyödyttäisi todella monia, Lindholm sanoo.
Työnkuva laajenee
Ooppera-, tanssi- ja teatterikorkeakoulut ovat perinteisesti toimittaneet työvoimaa näyttämötaidelaitoksiin, ja koulujen tehtävänä on ollut valmistaa näyttämötaiteilijoita laitosten vaatimuksiin. Laitokset työllistävät kuitenkin aiempaa vähemmän näyttelijöitä, joten nyt on mahdollista arvioida näyttelijänkoulutuksen yhteiskunnallista merkitystä uudelleen. Näyttelijäntyö on miellettävä laajemmin kuin vain tv:n, teatterin ja elokuvan näkökulmasta, toteaa Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisen näyttelijäntyön professori Anders Carlsson.
– Teatterin tiedotuskeskuksen tekemien työllistymistutkimusten mukaan näyttelijät työskentelevät jo nyt kaikkein ilmeisimmän segmentin ulkopuolella. He keksivät työnsä itse, ja aloina ovat esimerkiksi pedagogiikka tai valmennus, tietokoneanimaatiot, opetus sekä varhais- ja aikuiskasvatus. Työ voi olla joko taiteen maailmassa tai sen ulkopuolella, Carlsson valottaa.
Kehitys on hänen mukaansa monin tavoin myönteinen. Ennen kaikkea se haastaa vakiintuneen käsityksen, jonka mukaan näyttelijöitä on koulutettu liikaa, mikäli kaikki eivät työllisty laitosteattereissa.
– Tässä on kyse opiskelijoiden itsetunnon vahvistamisesta. On tärkeää puolustaa sitä, että antamamme koulutus voi tarjota ihan uudenlaista näkökulmaa esimerkiksi varhaiskasvatukseen. Muuten riskinä on vaarallisen mekaaninen ajattelu, jonka mukaan meidän pitäisi kouluttaa työvoimaa vain alalla nyt olevia työmahdollisuuksia varten. Meidän on varauduttava siihen, että emme tiedä tulevaisuudesta mitään, Carlsson sanoo.
Luovaa yrittäjyyttä
Marco Lindholmin yrittäjyys alkoi IT-yritys Giggiferin perustamisesta. Sen jälkeen hän lanseerasi yhdessä liikekumppaninsa kanssa puhujia välittävän Tellers-yrityksen. (Tosin hän kertoo alkaneensa jo kymmenvuotiaana piirtää sarjakuvia ja muuta kuvamateriaalia, jota hän sitten kopioi ja myi eteenpäin.)
Tellersin liikeideana oli edustaa muutamaa ihmistä, joilla oli kerrottavanaan kiinnostavia tarinoita, ja auttaa heitä tekemään luennoistaan vahvoja ja dramaattisia esityksiä. Ajan myötä Tellers alkoi saada pyyntöjä myös somevideoiden tai -kampanjoiden tekemisestä. Toiminta laajeni, ja yritys muuttui markkinointitoimistoksi, kunnes liikekumppanit päättivät jakaa toiminnan kahtia.
– Minä otin digitaalisen puolen ja päätin tulla tosi hyväksi sillä saralla. Nyt keskityn Facebook- ja Google-tileihin, visuaaliseen brändäykseen ja täsmäkampanjoihin, hän kertoo.
Lindebarn-markkinointitoimistossa Lindholmin tittelinä on Managing & Creative Director, ja hän painottaakin elinkeinoelämän luovuutta.
– Se on tosi luova maailma. Huomasin omat ennakkoluuloni, kun tulin elinkeinoelämään kulttuurialalta, mutta olen tavannut todella monia inspiroivia ihmisiä. On sääli, että kulttuurin ja elinkeinoelämän välillä on niin paljon rajanvetoa, koska kummallakin maailmalla on valtavasti annettavaa toisilleen, hän sanoo.
Lindebarnissa hän keskittyy 70–80-prosenttisesti sosiaaliseen mediaan, joten hän on voinut seurata ihmisten rooliutumista näköalapaikalta. Juuri nyt roolit tuntuvat muuttuvan nopeasti.
– Yhteiskunnallisten roolien kannalta nyt eletään todella kiinnostavaa aikaa. Osin on kyse vastareaktiosta ja ihmisten kyllästymisestä kaikkiin pinnallisiin rooleihin, joita on esitetty niin pitkään. Tämä näkyy varsinkin sosiaalisessa mediassa. Yksilötasolla ihmiset saattavat kärsiä kovasti, jos he kokevat, että koko ajan pitäisi esittää vaikka täydellistä Insta-äitiä. Samalla muhii jonkinlainen vallankumous, kun ihmiset alkavat vaatia oikeutta olla oma itsensä, Marco Lindholm sanoo.
Muuttuva kenttä
Osa Anders Carlssonin havaitsemista teatterikentän muutoksista saattaa kummuta myös sosiaalisesta mediasta – teatterihan muuttuu yhteiskunnan mukana.
– Sosiaalisen median vuoksi ihmiset elävät entistä julkisempaa elämää ja ovat paljon tietoisempia roolien ja naamioiden käytöstä. Me taas näytämme avoimesti työskentelytapamme ja sen, että emme ole valmiita. Jos esitys on liian hallittu, yleisö kyllästyy. On toki mahdollista tehdä koko ajan yhtenäisempiä roolitulkintoja, mutta niiden kiinnostavuus on rajallista, Anders Carlsson huomauttaa.
Kentän mukana muuttuu myös näyttelijänkoulutuksen sisältö. Ruotsinkielisen näyttelijänkoulutuksen tutkintovaatimuksia ollaan Carlssonin mukaan kirjoittamassa uusiksi, ja niihin sisällytetään muun muassa taiteellista tutkimusta. Taiteentutkimus lähtee teoreettisten näkökulmien soveltamisesta taiteeseen, kun taas taiteellisessa tutkimuksessa on pelkistettynä kyse tiedon, maailman tai yhteiskunnan tarkastelusta taiteen keinoin.
– Tämä avaa uusia ura- ja toimeentulomahdollisuuksia ja toimii samalla kentän ja koulutuksen kehityksen moottorina. Lisäksi taiteellinen tutkimus vahvistaa taiteen yhteiskunnallista merkitystä, Carlsson sanoo.
Myös näyttämötyön koulutus muuttuu. Carlsson kertoo perinteisen teatterityön lähteneen siitä, että harjoitteluissa työstettiin yhtenäinen roolitulkinta ja ymmärrettävissä oleva tapahtumaketju, jota esityksen yleisö saattoi analysoida ja tulkita.
– Nykyisin rakennamme identiteettejä esityksen aikana ja saamme ne häviämään, mikä on eräänlaista taikuutta. Ihmisen identiteetti ei ole vakio, vaan tarvitsemme koko ajan muiden katseita, jotta meistä tulisi totta. Pedagogiikassamme testaamme paljon sitä, kestääkö ihminen epävarmuutta omasta minuudestaan ja uskaltaako hän leikitellä sillä, miten roolit ja naamiot syntyvät ja katoavat, Carlsson toteaa.
Kun on näyttämöllä esittämättä roolia tai kätkeytymättä sen taakse, se herättää ajatuksia ja tunteita ja joskus myös eksistentiaalista ahdistusta. Koulutus opettaa näyttelijän sietämään omaan minuuteen liittyvää epävarmuutta ja antamaan tälle epävarmuudelle sijaa yleisön edessä lähes psykoterapeutin tavoin.
– Haluamme myös herättää toivoa osoittamalla, että muiden edessä voi olla epätietoinen ja haavoittuvainen ja että siinä voi piillä sosiaalisen muutoksen mahdollisuus, Carlsson pohtii.
AC/DC:stä mallia
– Minulle on hyötyä monista teatterikorkean opeista. Ihan konkreettisena esimerkkinä on se, että koulutuksestani on valtavasti hyötyä jokaisessa myyntitilanteessa. Varsinkin jännityksen hallinnassa on hienoa, kun voi palata teatteriaikoihin ja ottaa käyttöön vanhat rentoutumisjipot, Marco Lindholm sanoo.
Yritystoimintansa ohessa hän työskenteli vuosien ajan myös teatterissa ja näytteli muun muassa Svenska teaternin PlayMe-musikaalissa sekä ohjasi Pietarsaaressa Natten är ännu ung-nimisen esityksen, jossa oli yli 90 hengen ensemble. Nykyisin hän keskittyy kuitenkin yksinomaan yritystoimintaan.
– Näytteleminen voisi olla tosi kivaa, mutta harvassa olivat ne aamut, jolloin pomppasin sitä varten sängystä intoa puhkuen. Omasta yrityksestäni minulla taas on sellainen olo. Yritysmaailmassa monet ihmettelevät tätä ja kyselevät paljon näyttelijäntyöstä. Myös äitini haluaisi minun näyttelevän enemmän. En kuitenkaan halua näytellä rahan takia, vaan sen pitää tuntuu hyvältä.
Jos ihminen haluaa tulla todella hyväksi jossakin, se vaatii Lindholmin mukaan riittävää fokusta ja eräänlaista putkinäköä suhteessa omaan tekemiseen. Pitää pystyä olemaan niin kuin rokkibändi AC/DC, joka tekee omaa juttuaan eikä koskaan muuta saundiaan.
– Teatterikoulun opiskelukavereistani näki, että heillä oli mieletön draivi. Itse en koskaan onnistunut luomaan sellaista tarmoa teatteria kohtaan, mutta yritystoimintaa kohtaan kylläkin. Tämä on todellinen klisee, mutta kukaan ei ole yhtä hyvä esittämään sinua kuin sinä itse, Marco Lindholm sanoo.
Teksti: Lasse Garoff