Taideyliopiston kumppanuuspalvelut

Tervehdys kumppanuuksista! Tiimistämme saat ympärillesi rohkean ja kunnianhimoisen joukon alansa ammattilaisia.

Kuvituskuva

Mitä teemme?

Me kumppanuuspalveluissa koordinoimme yliopiston yhteydenpitoa keskeisiin kumppaneihin, kuten säätiöihin, yrityksiin, kaupunkeihin ja poliittisiin päättäjiin. Vastaamme yliopiston varainhankinnasta ja ylläpidämme lahjoittajasuhteita. Lisäksi vastaamme Taideyliopiston merkittävistä yhteisistä tapahtumista​​, kuten lukuvuoden avajaisista, promootiosta ja yliopiston taidetta esittelevästä festivaalista, Uniarts Festista.

Olemme samaa laajempaa tiimiä viestintäpalveluiden kanssa: jaamme viestinnän kanssa yhteiset työtilat ja teemme paljon töitä yhdessä.

Asiantuntijuuden arvostusta ja monipuolista osaamista

Kumppanuuksien tiimistä saat ympärillesi rohkean ja kunnianhimoisen joukon alansa ammattilaisia. Tiimissämme on vahvaa ja monipuolista kokemusta ja osaamista, jolla viemme Taideyliopistoa eteenpäin. Olemme työssämme motivoituneita – haluamme saavuttaa tavoitteemme ja kehittää jatkuvasti työtämme.

Pidämme tiimissämme toistemme asiantuntijuutta suuressa arvossa. Meillä on kullakin omat, selkeät vastuualueet, mutta apua ja kannustusta saa aina muilta, sillä teemme työtä yhteisen asian hyväksi. Tiimissämme upeinta on luotto toistemme osaamiseen ja usko siihen, että jokainen tekee parhaansa.

Työskentelemme paljon itsenäisesti, mutta suunnittelemme ja ideoimme toimintaa myös yhdessä tiiminä. Vahvistamme osaamistamme yhteisissä tapahtumissa ja kehittämistyöpajoissa. Tapaamme tiimipalavereissa viikoittain ja kerran kuukaudessa kokoonnumme yhteen koko viestintä- ja kumppanuuspalveluiden voimin.

Yhteinen mielenkiinto taiteeseen vie eteenpäin

Haluamme yhdessä kantaa kortemme kekoon nuorten taiteilijoiden hyväksi. Meitä motivoi työ taiteen äärellä – taide läpäisee kaiken, mitä teemme. Oman päivittäisen työn tekeminen tuntuu mielekkäämmältä, kun tietää minkä vuoksi sitä tekee. 

Vaikka teemme töitä Taideyliopistossa, ei tulevalla kollegallamme tarvitse kuitenkaan olla taidetaustaa. Meillä kumppanuuspalveluissa on taustalla esimerkiksi kauppatieteiden opintoja sekä työkokemusta järjestöpuolelta varainhankinnasta ja taidealalta tapahtumien ja musiikin parista. Toivomme, että tuleva työkaverimme jakaa kanssamme näkemyksen taiteen ja kulttuurin merkityksellisyydestä, sen eteenhän me teemme päivittäin töitä.

Mahdollisuuksia kehittää ja vaikuttaa

Taideyliopisto on nuori yliopisto, jonka vuoksi täällä on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tehtävänkuvaansa, kehittää toimintatapoja ja luoda uusia käytäntöjä. Tapaamme työssämme laajasti ihmisiä yliopiston eri alueilta – niin hallinnosta kuin akateemiselta puoleltakin – ja pääsemme käymään mielenkiintoisia, uutta luovia keskusteluja asioiden edistämiseksi.

Mitä toivomme työkaveriltamme?

Tulevana kollegana olet luova, näkemyksellinen ja avarakatseinen sekä viet asioita tarmokkaasti eteenpäin. Toivomme, että työskentelet mielelläsi itsenäisesti, mutta jaat asiantuntemustasi eteenpäin koko tiimille. Arvostamme kiinnostusta kehittyä ja kehittää, mutta myös kykyä tunnistaa yhteisöllisyyden ja yhdessätekemisen merkitys. Meille on tärkeää se, että haluat olla yhdessä kanssamme rakentamassa taiteelle tulevaisuutta.

Tiimiläisten haastatteluja