Taideyliopiston henkilöstöpalvelut

Terveisiä henkilöstöpalveluista! Tiimimme kovan, asiantuntevan kuoren alla lepää leikkisä ja avulias työkulttuuri, jossa ketään ei jätetä yksin.

Itseohjautuvuutta ja tiimipeliä niin työpaikalla kuin etänäkin

Viisitoistapäinen HR-tiimimme haarautuu kahteen osastoon (operatiivinen ja JOTT = johtamisen ja osaamisen kehittäminen, työterveys ja työhyvinvointi). Koko tiimin kesken näemme vähintään kerran kuussa työpaikalla, ja osastoilla ja alatiimeillä on vielä omia palaverejaan ja käytäntöjään. Yleisesti etä- ja livetyöskentelyn yhdistely on varsin joustavaa – osa tykkää olla paikan päällä niin paljon kuin mahdollista, osa silloin kun tarvitsee.

Matalan kynnyksen ideapallottelu koko tiimin kesken on meille elintärkeä työskentelytapa. Asioita selvitetään itseohjautuvasti ja tiimikavereilta kysellen – yksin ei tarvitse pohdintojensa kanssa jäädä! Tuntuu, että Teams ja puhelinlinjat laulavat koko ajan, sillä tiimiläiset luottavat toistensa asiantuntemukseen ja välittömään kommunikaatioon. Yhdessä tehden HR-pyörä rullaa kaikista vauhdikkaimmin.

Auttamisen ja lupsakkuuden kulttuuri

Tiimityössämme erityisen arvokasta on työkavereilta saatava välitön tuki. Kovaa asiantuntemusta löytyy aiheen kuin aiheen tiimoilta, oli kyseessä sitten työehtosopimukset tai mutkikkaat lakipykälät. Rikkaat työhistoriat ja monipuoliset koulutustaustat takaavat, että tietoa tiimiimme paljon tiivistyykin.

Yhteistyökeskeisen työskentelytavan lisäksi tiimin sisällä vallitsee välittävä ja iloinen tekemisen kulttuuri. Letkeä huumori lentää ja toivottavasti ulospäinkin porukastamme huokuu eräänlaista lupsakkuutta!

Mitä toivomme tiimijäseneltä?

Taideyliopiston HR-tiimissä kohtaa paljon vaihtelevia työtehtäviä, jotka saattavat poiketakin omasta työnkuvasta. Usein poikkeus on näissä hommissa sääntö. Siksi muutosvalmius ja ennakkoluulottomuus erilaisia työtehtäviä kohtaan ovat tärkeitä HR-tiimiläisen piirteitä. On myös tärkeää, että uusikin työkaveri uskaltaa luottaa kollegoidensa tietotaitoon ja on valmis oppimaan heiltä uutta. Luonnollisesti toivomme myös, että jokainen tuo oman ainutlaatuisen persoonansa rentoon ja avoimeen työskentelykulttuuriimme!

Me sen sijaan voimme luvata, että hauskaa tulee olemaan, jos uskaltaa hypätä mukaan! Kukaan ei jää HR-tiimissä työtaakkansa tai kysymystensä kanssa yksin – tiimistä löytyy aina apua niin uusille kuin vanhoille kollegoille.

Tiimissäni parasta on, että työilmapiiri on varsin rento, avoin ja auttavainen, vaikka työtehtävät itsessään vaativatkin jämäkkyyttä ja kovaa asiantuntemusta.

Sanna Taideyliopistossa vuodesta 2022

Tiimiläisten haastatteluja