Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Taideyliopistossa
Strategisena tavoitteenamme on vahvistaa taiteen ja taiteellisen ajattelun roolia yhteiskunnassa. Taideyliopiston yhteiskunnallinen vuorovaikutus toteutuu yliopiston perustehtävien tutkimuksen ja opetuksen kautta. Sen lisäksi taideyliopistoyhteisön jäsenet vaikuttavat yhteiskuntaan monin eri tavoin taiteilijoina, asiantuntijoina ja ajattelijoina.

Kannanotot ja lausunnot
Taideyliopisto vastaa vuosittain useisiin lausuntopyyntöihin. Lisäksi Taideyliopisto voi ottaa kantaa valtakunnalliseen erityistehtäväänsä liittyviin asioihin.
-
Kannanotot ja lausunnot
Vaikutamme taidekoulutuksen, taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksiin ja niiden taloudellisten toimintaedellytysten tukemiseen.
Puheenvuorot ja mielipidekirjoitukset
Taideyliopiston jäsenten julkisia puheenvuoroja ja kannanottoja valtakunnallisissa medioissa.
-
Mielipidekirjoitus: Luovien alojen liikevaihto on miljardeissa, mutta sen merkitystä ei oikein Suomessa ymmärretä
Investoinnit on Suomessa tähän asti ymmärretty liian suppeasti, ja osin jo menneen teollistuneen maailman ehdoilla, kirjoittavat Kaarlo Hildén ja Petri Rouvinen. Teksti on julkaistu alunperin Kauppalehdessä 25.8.2024.
Edustukset toimielimissä
Taideyliopistolaiset ovat mukana useissa erilaisissa toimielimissä asiantuntijoina ja vaikuttajina.
Tavoitteet ja strategia
Taideyliopiston strategia sekä esimerkiksi eri vaaleihin sidotut tavoitteet.