Photo: Kati Roover
Taideyliopiston Kuvataideakatemian opiskelijat tutustuivat muun muassa mangrovemetsiin opintomatkallaan Intiassa heinäkuussa 2016.

Taidetta ihmisen, luonnon ja materian kohtaamisista

Uusmaterialismin, ekologisuuden ja ihmiskeskeisyydestä luopumisen teemat ovat vahvasti esillä Taideyliopiston Kuvataideakatemian opiskelijoiden, opettajien ja vierailevien taiteilijoiden Matter Matter -näyttelyssä.

Taiteilija Kati Roover oli juuri laskeutunut lämpimän Intian valtameren aaltoihin, kun hän huomasi mustekalan tuijottavan häntä.

Roover oli Intiassa Kuvataideakatemian opiskelijoiden opintomatkalla, jonka aikana opiskelijat tutustuivat Intian ympäristön tilaan ja kuulivat asiantuntijoita ja tutkijoita eri aloilta, sosiologian ja luonnontieteiden tutkijoista kansalaisaktivisteihin.

Nyt valtameren aallot keinuttivat Rooveria, ja kuolleen korallin päällä loikoileva mustekala mittaili häntä silmillään.

"Katselimme toisiamme hyvän tovin. Tuntui, kuin olisi kohdannut henkilön", Roover sanoo.

Kun Roover hetken päästä muisti kameransa ja kohotti sen ottaakseen mustekalasta kuvan, otus luikahti korallinkoloon piiloon. Rooverista tuntui, että sen katseeseen oli tullut pelkoa.

"Myöhemmin kuulin sukeltajilta, että mustekaloilla on merenelävistä kenties kehittyneimmät ongelmanratkaisutaidot. Se tunnisti kameran esineeksi, josta voisi olla sille vaaraa. Kohtaamisessa kiteytyi koko opintomatkan anti, eli miten vähän tiedän toisista olennoista tai luonnosta."

Uusmaterialismi opetuksen keskiössä

Intian opintomatka oli osa Kuvataideakatemian uusmaterialismia käsittelevää opintokokonaisuutta, johon kuului lisäksi kaksi kurssia ja lukupiiri. Ajatus teemapohjaisesta opetuksesta, eli siitä että yhden teeman alle kootaan erilaista opetusta, on Kuvataideakatemiassa uusi, joskin professori Ulrika Fermin mukaan Kuvataideakatemian opetus on kokeilevan luonteensa vuoksi jatkuvassa muutoksessa.

Uusmaterialismi valikoitui aiheeksi vaivihkaa, kun aiheen huomattiin olevan useamman kurssin taustalla. Opintojaksoille ja -matkalle osallistuneiden opiskelijoiden yhteisnäyttely Matter Matter avautui Exhibition Laboratoryn galleriatiloissa marraskuun puolivälissä ja on auki 4.12. asti.

"Intiassa ekologiset ongelmat kiristyvät ja tulevat iholle eri tavalla kuin Suomessa. Koin tärkeäksi, että opiskelijat näkevät ja kokevat sen itse. Lisäksi minulle oli kiinnostavaa nähdä, miten opiskelijat lähtevät mukaan ja toimivat näin suuressa, yhteisessä prosessissa. Lopputuloksena on hieno näyttely", Ferm sanoo.

Intian-matkalla matkanjohtajana oli ruotsalainen taiteilija Signe Johannessen, joka toimi eräänlaisena mentorina ja keskusteluapuna opiskelijoille myös Matter Matter -näyttelyn kokoamisen aikana.

"Opiskelijat tuntuivat nauttivan suunnattomasti tällaisesta epä-hierarkisesta työskentelytavasta. Oli erittäin hedelmällistä käydä tasavertaista vuoropuhelua heidän kanssaan sen sijaan, että olisimme olleet opiskelijoiden, luennoitsijoiden tai professorien rooleissa", Johannessen sanoo.

Matter Matter -näyttelyssä yksittäiset taiteilijaidentiteetit on sulautettu yhdeksi yhteiseksi, kokeelliseksi tekijyydeksi, Zoe Anthroposiksi.

Lukupiiri avasi moniselitteisiä käsitteitä

Kaikki Matter Matter -näyttelyn taiteilijat eivät olleet Intiassa. Eeva-Maija Pulkkinen osallistui keväällä 2016 järjestetylle uusmaterialismin kurssille, jolla opiskelijat työstivät ja kokeilivat kahden viikon ajan haluamiaan materiaaleja opettaja James Prevettin johdolla. Lisäksi Pulkkinen on osallistunut lukupiiriin, jossa on luettu ja puitu uusmaterialismia ja posthumanismia käsitteleviä tekstejä. Pulkkinen on kiinnostunut etenkin humanismia seuraavista ajattelun suunnista.

"Minua kiinnostaa ajatus ihmisen siirtämisestä pois keskiöstä – ettei koko maailmaa ajatellakaan pelkästään ihmisen näkökulmasta. Lukupiiri on ollut hyvä monitasoisten, teoreettisten käsitteiden sisäistämiseen ja opetus on ollut hyvin keskustelevaa. Yhteisnäyttelyä tehdessä on päässyt tutustumaan paremmin myös toisten työskentelyyn", Pulkkinen sanoo.

Kati Roover käsitteli omissa töissään ilmasto- ja ympäristökysymyksiä jo ennen Intian matkaa ja kohtaamista mustekalan kanssa, mutta matkan jälkeen teemat ovat vain vahvistuneet.

"Intiassa näki, miten vahvasti ihmisen jälki näkyy ympäristössä. Matka oli vahva ja avartava kokemus. Taide voi olla yksi keino, jolla välittää tietoa ihmisen toiminnan merkityksestä luonnolle", Roover sanoo.

Matter Matter: Materiaalisuus poliittisesti, ekologisesti ja eettisesti uudelleen ajateltuna
15.11.–4.12.
Avoinna ti-su 11–18

Exhibition Laboratory
Merimiehenkatu 36, Helsinki
Vapaa pääsy

Lauantaina 3.12. Exhibition Laboratoryssa on opiskelijoiden esityksiä ja videoscreening Intian opintomatkalta.