Sibafest: Elämänmakuisia lauluja Schemelli-laulukokoelmasta

Pysy luonani -konsertti käsittelee G. C. Schemellin laulukokoelmaa

Saksalaisen kirkkomuusikon G. C. Schemellin laulukirja julkaistiin 1736. Tunnetun kokoelman säveltäjistä ei ole täyttä varmuutta mutta muutamat sävelmät ja mahdollisesti kaikki numeroidut bassot lienevät barokin kuninkaan J. S. Bachin käsialaa. Muusikoiden työnantajana oli kirkko. Kuitenkin liturgiseen ympäristöön tarkoitettua musiikkia sävellettiin pietismin ja valistuksen vuosisadalla yhä vähemmän. Vastuu musiikista ja siitä, että sitä ylipäätään oli, oli paljolti urkureiden ja kanttoreiden hartioilla.

Organo-salin konsertissa näitä kenraalibasson kulta-ajan mestarin miniatyyreja kuullaan improvisoiden ja kuvioiden. Laulujen aihepiirit liikkuvat elämän ja kuoleman, rakkauden, ilon ja surun aallokoissa kuvaillen ihmiselon koko kirjoa. Laajasta kokonaisuudesta on mukaan valikoitunut tuttuja helmiä mutta isoa osaa lauluista kuullaan varsin harvoin, nyt siihen on hyvä tilaisuus.

Konsertin esiintyjinä on kirkkomusiikin opiskelijoita Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksiköstä.

Esiintyjät

  • Siiri Hannula
  • Sofia Immonen
  • Eeli Hänninen
  • Veikko Virtanen
  • Soini Virtanen
  • Juho Räisänen
  • Veera Ranua 

Muutokset ovat mahdollisia.

Lisätiedot: Matti Leisma, matti.leisma@uniarts.fi

Sibafest

Sibelius-Akatemian avoimien ovien tapahtuma Sibafest juhlii 20-vuotista taivaltaan Musiikkitalossa lauantaina 24.1.2026. Festivaalilla pääset seuraamaan muun muassa Così fan tutte -oopperan harjoituksia, kokeilemaan urkuja, heittäytymään ääni-improvisaatioon ja kuuntelemaan taiteilijahaastatteluita. Kaikkiin päivän tapahtumiin on vapaa pääsy.

Tutustu Sibafestin ohjelmaan

Ajankohta

24.1.2026 klo 13:00 – 13:45

Sijainti

Organo

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

Vapaa pääsy

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet