Siba Talks: Keval Shah & Susanna Mälkki
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian uusi orkesterinjohdon professori, kapellimestari Susanna Mälkki saapuu Siba Talksin vieraaksi.

Uusi Siba Talks -keskustelusarja nostaa lavalle merkittäviä sibelius-akatemialaisia keskustelemaan elämästään, urastaan ja jakamaan heille tärkeää musiikkia. Haastattelijana Sibelius-Akatemian lehtori, pianisti ja juontaja Keval Shah. Myös yleisö pääsee esittämään kysymyksiä haastateltaville. Haastattelukielenä englanti.
Esiintyjät
Susanna Mälkki
Susanna Mälkki opiskeli sellomusiikkia Edsbergs musikinstitut -oppilaitoksessa Ruotsissa, Lontoon Royal Academy of Musicissa ja Sibelius-Akatemiassa. Mälkki valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi, ensin sellistiksi vuonna 1995 ja kapellimestariksi vuonna 1999.
Vuonna 2024 Taideyliopiston kunniatohtoriksi nimitetty Susanna Mälkki esiintyy johtavien orkesterien kanssa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa sekä kaikissa merkittävissä oopperataloissa.
Mälkki toimi Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina vuosina 2016–2023, Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana vuosina 2017–2021, Lissabonin Gulbenkian-orkesterin päävierailijana vuosina 2013–2016 ja Pariisin Ensemble InterContemporain -nykymusiikkiyhtyeen musiikillisena johtajana vuosina 2006–2013.
Mälkille on myönnetty opetusministeriön Suomi-palkinto (2005), Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali (2011), Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto (2017), Svenska Litteratursällskapetin Pacius-palkinto (2023) ja Suomen Leijonan komentajamerkki (2024).
Ranskan kunniaritarikunta Ordre des Arts et des Lettres on myöntänyt Mälkille upseerin ja komentajan kunniamerkit (2014 ja 2022), ja hänet on nimitetty Ranskan Kunnialegioonan ritariksi (2016).
Susanna Mälkki on Lontoon Royal Academy of Musicin ja Ruotsin Kungliga Musikaliska Akademienin jäsen. Vuonna 2017 klassisen musiikin lehti Musical America valitsi Mälkin vuoden kapellimestariksi.

Keval Shah
Useita kansainvälisiä kilpailuja voittanut Brittiläis-intialainen pianisti Keval Shah (s. 1993) on esiintynyt monissa Euroopan merkittävimmissä konserttitaloissa ja festivaaleilla sekä levyttänyt muun muassa Deutsche Grammophonille.
Älyllisestä ja luovasta taiteellisesta näkemyksestään arvostettu Shah on edelläkävijä konserttien suunnittelijana ja kuratoijana. Hän tilaa säännöllisesti nykymusiikkia ja luo taiteellisia projekteja, jotka yhdistävät eri genrejä, kulttuureja ja filosofioita. Hänen työskentelyään ohjaa kiinnostus kulttuurienvälisiin ja monikulttuurisiin prosesseihin sekä niistä löytyviin taiteellisiin ja yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin.
Sibelius-Akatemian työnsä ohella Keval toimii säännöllisesti BBC:n juontajana, viimeisimpänä dokumentissa Kaija Saariahon viimeisistä projekteista.
Lisätiedot: Janne Ikäheimo, janne.ikaheimo@uniarts.fi
Muutokset ovat mahdollisia.