Panu Savolainen

Panu Savolaisen soolokonsertti tuo parrasvaloihin vibrafonin kaikkine sävyineen ja väreineen.

Otto Virtanen

Panu Savolaisen soolokonsertti tuo parrasvaloihin vibrafonin kaikkine sävyineen ja väreineen – varsin harvinaislaatuisesti yksin, ainoana instrumenttina. Kuulijaa hemmotellaan niin unenomaisella leijunnalla kuin perkussiivisella ja virtuoottisella rytmi-iloittelullakin. Vuosien varrella hioutunut konserttiohjelmisto koostuu Savolaisen omien, melodiarikkaiden sävellysten ohella lainakappaleista aina J.S. Bachista suomalaiseen iskelmään.

Esiintyjä

Vibrafonisti Panu Savolainen tunnetaan monipuolisena ja ilmaisuvoimaisena muusikkona, säveltäjänä ja yhtyeenjohtajana niin jazzin, klassisen kuin muunkin akustisen musiikin parissa. Suomalaisen musiikkimaailman tietoisuuteen hän nousi vuonna 2009 perustetun Herd-trionsa sekä erityisesti Herdin ja laulaja Aili Ikosen yhteisen Jazzbasilli-projektin myötä. Kolme albumia julkaisseen Herdin lisäksi Savolainen on johtanut mm. Toivo Kärjen 100-vuotisjuhlavuotta juhlistanutta Toivo-yhtyettään sekä vuonna 2017 perustettua Panu Savolaisen Soivaa Trioa. 

Omien yhtyeidensä ohella Panu Savolaista on nähty ja kuultu mm. JPP-kansanmusiikkiyhtyeen, Helsingin kaupunginorkesterin ja Sinfonia Lahden solistina sekä Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtyeen jäsenenä. Hän on säveltänyt aktiivisesti musiikkia niin omille yhtyeilleen, lauluja mm. Riina Katajavuoren runoihin kuin kamarimusiikkiakin. Omia Herd- ja Panurama-klubejaan Kansallisteatterin Lavaklubilla vuosina 2013-18 isännöinyt Savolainen valittiin Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi vuonna 2010. 

Lisätiedot

Jenni Latva

Ajankohta

29.3.2023 klo 19:00 – 20:00

Sijainti

Kalevan Navetta (Seinäjoki)

Nyykoolinkatu 25

60100 Seinäjoki

Liput

Liput 15/11,50/7 €

Osta liput

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet