Mus!!Kk!A: Sanni Tuomi, lau­lu 

”Valonsäteitä”

Valonsäteitä on konsertti, joka vie kuulijan tunteiden matkalle: haikeita hetkiä, ilon pirskahteluita ja onnen hehkua. Konsertissa kuullaan yhteensä kahdeksan uutta kappaletta, joissa soivat upeasti niin viulut kuin mandoliinikin. Konsertin kappaleet ovat Sanni Tuomen omaa tuotantoa. 

Esiintyjät

  • Sanni Tuomi, laulu 
  • Noora Harjula, piano 
  • Johannes Haahti, basso 
  • Mooses Kuloniemi, rummut 
  • Joni Vierre, kitara ja mandoliini 
  • Sini Kaukoranta, taustalaulu 
  • Elina Luhtala, viulu ja taustalaulu 
  • Anni Lassila, viulu ja taustalaulu 

Lisätiedot: Jannika Lahin, jannika.lahin@uniarts.fi

Mus!!Kk!A

MUs!!Kk!A on musiikkikasvatuksen, eli tuttavallisemmin MUKAn, opiskelijoiden konserttisarja. Tapahtumassa kuullaan rytmimusiikin eri genrejä pääosin musiikkikasvatuksen opiskelijoista koottujen yhtyeiden esittäminä. Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy.

Tutustu kaikkiin sarjan konsertteihin täältä

Mannerheimintien peruskorjaus

Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.

Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.

Ajankohta

4.5.2023 klo 17:00 – 18:00

Sijainti

Black Box

Mannerheimintie 13

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

Vapaa pääsy

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet