Kaukomielet – yleisödemo ja keskustelutilaisuus

Viiveettömän etäyhteyden avulla musiikkia ja tanssia luovan projektin avoin yleisödemo ja keskustelutilaisuus

Kaukomielet tanssivat ja soittavat yhdessä reaaliajassa, vaikka välissä on puoli Suomea.

Miten taiteilijat kohtaavat kylmällä etäyhteydellä? Kaukomielet-hankkeessa teknologia typistää 600 km Helsingistä Ouluun sekunnin murto-osiin. Yhteinen kieli eli tanssi ja musiikki kantavat, vaikka toista tanssijaa ei voi koskettaa, eikä musiikin värähtelyä livenä tuntea.

Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen (KEK), Sibelius-Akatemian Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston kansantanssin ja kansanmusiikin digipedagogiikan KanTaMus-hankkeen yhdessä kehittämässä Kaukomielet-hankkeessa taiteilijat tutkivat ja kehittävät monipaikkaisen teknologian, erityisesti matalan latenssin vuorovaikutusjärjestelmän (LoLa = Low Latency Technology) mahdollisuuksia taiteellisessa työssä.

Esiintyjät

Helsingissä

  • J-P Piirainen – akustinen kitara
  • Johanna Juhola – haitari
  • Emma Kantelinen – tanssi
  • Hanna Poikela – tanssi
  • Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän 2 vsk. opiskelijat Petri Praudan johdolla

Oulussa

  • Osmo Hakosalo – viulu
  • Aale Luusua – viulu
  • Elssa Antikainen – tanssi
  • Petri Kauppinen – tanssi
  • Oulun ammattikorkeakoulun 2 vsk. tanssinopettajaopiskelijat

Ohjelma

Viiveettömän etäyhteyden avulla musiikkia ja tanssia luovan projektin avoin yleisödemo ja keskustelutilaisuus.

Lisätiedot: Eeva Hohti, eeva.hohti@uniarts.fi

Kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa 40 vuotta!

Soitto, laulu ja tanssi kuuluvat kaikille! Kansanmusiikin taidetta, pedagogiikkaa ja tutkimusta tuovat vuoden aikana esiin niin aineryhmän opiskelijat, opettajat, alumnit kuin emerituksetkin. Seuraa juhlavuoden viestintää koulutusohjelman sosiaalisen median kanavista. Tervetuloa osallistumaan, kuuntelemaan, keskustelemaan ja juhlistamaan kansanmusiikin yliopistokoulutuksen merkkivuotta!

Mannerheimintien peruskorjaus

Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.

Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.

Ajankohta

23.3.2023 klo 17:00 – 18:30

Sijainti

Black Box

Mannerheimintie 13

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

Vapaa pääsy

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet