Kansanmusiikkia Taideyliopistosta: Jonna Lankinen

Jonna Lankisen kandikonsertti, Viulupelimannin sydämellä, sisältää perinnesävelmiä Pohjanmaalta sekä itse sävellettyä musiikkia

Jonna Lankinen hymyilee kuvassa. Hänellä on käsissään viulu ja tausta on musta. Hän katsoo viistosti vasemmalle. Kuvan päällä on kansanmusiikkia taideyliopistosta -grafiikkaa.
Mikko Malmivaara

Konsertti streamataan suorana Youtubesta. Linkki livestreamiin lisätään tälle sivulle lähempänä konserttia.

Miltä kuulostaa räväkkä pelimanniasenne ja nykypäivän kansanmusiikki? Nämä elementit yhdessä johdattelevat nuoren viulupelimannin sisimpään, erilaisiin tunnelmiin ja tuokiokuviin. Eräänä pysähtyneenä keväänä kotiseudun rauha inspiroi hiljentymään omien sävellysten äärelle ja toisena hetkenä ajatukset hyppäävät muistoihin ruotsinmaalle railakkaan valssin ja polskan syövereihin.

Jonna Lankisen tutkintokonsertissa kuullaan perinnesävelmiä Pohjanmaalta ja itse sävellettyä musiikkia sekä soolona, duona että yhtyeelle sovitettuna.

Esiintyjät

Jonna Lankinen, Aino Kinnunen, Olli Sippola, viulu
Mikko Malmivaara, kitara

Kansanmusiikkia Taideyliopistosta

Kansanmusiikkia Taideyliopistosta -konsertit ovat sarja Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmän tutkintokonsertteja. Aineryhmän opiskelijat lähestyvät esityksissään kansanmusiikkia erilaisista näkökulmista. Konserttien sisällöt ja ideat kumpuavat niin vanhoista runoista ja perinteestä, henkilökohtaisista havainnoista ja tunteista, kuin oman musiikillisen matkan varrella tapahtuneista muutoksista.

Vuosittain järjestettävissä konserttikokonaisuuksissa pääsee kurkistamaan kansanmusiikin nykyhetkeen ja nauttimaan musiikista kaikin aistein mitä erilaisimmin kokoonpanoin ja instrumentein tarjoiltuna.

Lisätietoja: Tiina Halonen

Ajankohta

26.4.2021 klo 19:00 – 21:00

Sijainti

Verkkokonsertti

Liput

Vapaa pääsy