Johanna Talasniemen väitöstilaisuus

Väitöskirjan otsikko: Aulikki Rautawaaran konserttiura Sibeliuksen laulujen esittäjänä 1927–1957

Aulikki Rautavaaran konsertti Mikkelissä. Kuva: TK-O. Pietinen, SA-kuva

Vastaväittäjä: Professori Tomi Mäkelä, Martin-Luther-Universität Halle-Wittenberg
Tilaisuuden valvoja: Professori Anne Kauppala, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Tilaisuuden ohjelma

Tilaisuuden avaus 
Lectio praecursoria 
Vastaväittäjän lausunto 
Väitöskirjan tarkastus 
Vastaväittäjän loppulausunto 
Keskustelu 
Tilaisuuden päätös 

Väitöskirjan tiivistelmä

Musiikin esittämisen tutkimus on lisääntynyt viime vuosikymmeninä osana musiikin kulttuurihistoriaan virinnyttä kiinnostusta. Laulajiin kohdistuva tutkimus on kuitenkin keskittynyt oopperamaailmaan. Tämä väitöstutkimus käsittelee sopraano Aulikki Rautawaaran (1906–1990) konserttiuraa Sibeliuksen laulujen esittäjänä 1927–1957. Väitöstutkimus koostuu kolmesta vertaisarvioidusta artikkelista sekä yhteenveto-osasta. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa Rautawaaran toiminnasta ja sen suhteesta aikaan. Musiikinhistorian tutkiminen esittäjä- ja yksilönäkökulmasta tuo esiin muilla menetelmillä varjoon jääviä ilmiöitä ja monipuolistaa käsitystämme toisen maailmansodan vuosien ja niitä ympäröivien vuosikymmenten musiikkielämän historiasta.
 
Työssä selvitetään, miten Aulikki Rautawaaran konserttiura Sibeliuksen laulujen esittäjänä toteutui toisen maailmansodan ja sitä ympäröivien vuosikymmenien aikana. Kolmea artikkelia ovat ohjanneet kysymykset siitä, mitä Sibeliuksen lauluja Rautawaara esitti, missä hän esitti niitä toisen maailmasodan vuosina ja miten hänet esiintyvänä taiteilijana otettiin vastaan sotavuosien jälkeen. Tutkimusaineistoina ovat Rautawaaran leikekirjat ja kirjeet, nuotit ja äänitteet sekä konserttiohjelmat ja sanomalehtiaineistot. Tutkimusta toteutetaan laulajatutkimuksena kulttuurihistoriallisella otteella. Kiinnostuksen kohteena on konsertoivan laulajan toiminta kytköksissä aikakauden ilmiöihin. Lähestymistapa hyödyntää elämäkertatutkimuksen empaattista ja kriittistä lukutapaa. 

Sibeliuksen laulujen esittäminen oli Rautawaaralle musiikillisesti ja taiteellisesti kiinnostavaa, ja lisäksi siitä tuli väylä toteuttaa kansainvälistä uraa muuttuvissa yhteiskunnallisissa tilanteissa. Ulkomailla Sibelius-ohjelmisto antoi mahdollisuuden erottautua sekä rakentaa ja esitellä suomalaista identiteettiä. Kotimaassa Sibelius-ohjelmisto oli keino luoda yhteys sota- ja pula-ajan kurittaman yleisön kanssa ja vahvistaa kansallistunnetta. Rautawaara tunsi palvelevansa isänmaataan parhaiten laulamalla, esittämällä Sibeliuksen lauluja ja viemällä suomalaista laulutaidetta maailmalle. Sota-ajan tapahtumat nousivat esiin lehdistössä myös sotavuosien jälkeen. Erityisenä kipupisteenä olivat esiintymiset miehitetyssä Norjassa. Rautawaaran vastaanotto esiintyvänä taiteilijana seuraili poliittisia suhdanteita, mutta hänen taiteellisia ansioitaan ei missään vaiheessa kiistetty. Rautawaara esitti Sibeliuksen lauluohjelmistoa tunnetuinta ydintä laajemmin ja opetteli ja esitti uutta Sibelius-ohjelmistoa uransa loppuun asti. 

Johanna Talasniemi

MuL Johanna Talasniemi työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lehtorina musiikin tutkinto-ohjelmassa. Nykyisiin työtehtäviin kuuluu opinnäyteohjausta sekä laulun- ja musiikinhistorian opetusta. Aiemmin työ Metropoliassa painottui esihenkilötehtäviin, ja Talasniemi työskenteli esimerkiksi musiikin yksikön päällikkönä 2017–2018. Freelance-laulajan urallaan Talasniemi työskenteli mm. Radion kamarikuorossa, Ring Ensemblessä, Suomen Kansallisoopperan kuorossa ja oratoriosolistina. 

Talasniemen väitöstutkimus käsittelee sopraano Aulikki Rautawaaran konserttiuraa Sibeliuksen laulujen esittäjänä vuosina 1927–1957. Väitöstutkimukseen sisältyvät artikkelit on julkaistu Musiikki-lehdessä ja Etnomusikologian vuosikirjassa. Artikkelit käsittelevät Rautawaaran Sibelius-ohjelmistoa, hänen konserttitoimintaansa sotavuosina 1939–1944 sekä Rautawaaran reseptiota taiteilijana sotavuosien jälkeen. Talasniemi oli yksi 2023 julkaistun Anne Kauppalan juhlakirjan Her Creative Process: Pathways to Music History and Performance toimittajista. Teos julkaistiin DocMus-tohtorikoulun julkaisusarjassa. 

Lisätiedot

Johanna Talasniemi
johanna.talasniemi@uniarts.fi 

Ajankohta

13.5.2024 klo 13:00 – 15:00

Sijainti

Organo

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet