Esittävien taiteiden lavastus, kandidaatti ja maisteri
Meiltä valmistut tilasuunnittelun ammattilaiseksi, jolla on valmiudet toimia monipuolisesti esittävien taiteiden alueella.

Miksi meille?
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa lavastusta lähestytään nykyesityksiin kytkeytyvänä monipuolisena taiteen ja suunnittelun alueena. Eri koulutusalojen muodostama yhteisö ja esitystoimintaan nivoutuvat opinnot tarjoavat lavastusopiskelijalle erinomaisen omaa taiteellista kehitystä ja ryhmätyövalmiuksia tukevan ympäristön. Esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelma siirtyi Aalto-yliopistosta Taideyliopistoon vuonna 2021.
Koulutuksen sisältö ja tavoite
Esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelma tarjoaa valmiudet toimia lavastajana teatteri-, tanssi- ja muissa esittävien taiteiden tuotannoissa, sekä soveltaa osaamista monimuotoisella ja kehittyvällä taidekentällä. Opinnot mahdollistavat työskentelyn sekä suunnittelijana teatteri- ja taideinstituutioissa että erilaisissa prosessipohjaisissa, taiteidenvälisissä ja soveltavissa projekteissa tai laajennetun skenografian alueella, esimerkiksi museo- ja näyttelysuunnittelun, tapahtumien, pelien ja installaatiotaiteen parissa.
Esittävien taiteiden lavastajan tehtäviin kuuluu vastata esitystilan visuaalisista ja toiminnallisista ratkaisuista. Lavastaja perustaa suunnitelmansa omaan taiteelliseen näkemykseensä sekä taiteellisen työryhmän yhteisiin kokeiluihin, ratkaisuihin ja tavoitteisiin. Lisäksi lavastajan tehtäviin kuuluu toimia yhteistyössä useiden toteutuksesta vastaavien ammattiryhmien kanssa.
Monipuoliset taiteelliset, tekniset ja akateemiset opinnot tähtäävät korkeatasoisiin taiteellisiin valmiuksiin, materiaalisten ja digitaalisen suunnitteluvälineiden hyvään hallintaan, ryhmätyökykyyn sekä itsenäiseen, kriittiseen ajatteluun. Lisäksi opinnot perehdyttävät esittävien taiteiden ja skenografian traditioon ja nykykäytäntöihin sekä tarjoavat ymmärryksen taiteellisen tutkimuksen mahdollisuuksista alalla.
Esittävien taiteiden lavastuksen koulutus painottaa taiteellista yhteistoimintaa ja tapahtuu läheisessä yhteistyössä muiden teatteri- ja tanssialojen koulutusohjelmien kanssa, erityisesti valo- ja äänisuunnittelun kanssa.
Uusi opetussuunnitelma tulossa
Taideyliopistossa on käynnissä opetussuunnitelmatyöuudistus. Uusien opetussuunnitelmien mukainen opetus käynnistyy syyslukukauden alussa 2024. Huomioithan tämän tutustuessasi nykyiseen opintosuunnitelmaan.
Opettajat
Opettajamme ovat kokeneita asiantuntijoita alallaan. Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa vierailee säännöllisesti alan huippuosaajia.
Hakeminen
Tähän ohjelmaan järjestetään haku vuosittain.
Taideyliopisto on yksi halutuimpia opiskelupaikkoja Suomessa. Tutustu aiempien vuosien hakijatilastoihin.
Tohtorikoulutus
Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatko-opiskelijaksi ja suorittaa esimerkiksi taiteen tohtorin tutkinto suuntautuen joko taiteellisiin, tieteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa lavastustaiteen alueen tohtorikoulutusta tarjoaa Esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutke.
Tavoitetutkinto ja -aika
Taiteen maisteri (TaM)
5 vuotta
Yksikkö
Teatterikorkeakoulu
Hakukielet
ruotsi (sv), suomi (fi) Lue lisää kielikäytännöistämme
Lukuvuosimaksu
EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville, englanniksi opiskeleville opiskelijoille 5000€.
Lue lisää lukuvuosimaksusta
Hakuaika
Seuraava hakuaika ilmoitetaan myöhemmin.
Vastuuopettaja
-
Liisa Ikonen
Professori, Esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelma, Teatterikorkeakoulu+358504667251liisa.ikonen@uniarts.fi
Kysy hakemisesta
teak.hakijapalvelut@uniarts.fi
Opiskelijat ja valmistuneet Max-katalogissa