”Suomalainen” musiikinhistoria uudelleentulkittuna

Hanke tulkitsee Suomen musiikkielämän kehittymistä autonomian ajan lopulla transnationaalisesta näkökulmasta. Se arvioi kriittisesti aiempaa kansallismielistä tutkimustapaa, jossa musiikinhistorian virta nähtiin väistämättömänä kehityksenä, lahjakkaiden säveltäjien, voimakkaiden auktoriteettien ja kollektiivisen kansanhengen työn tuloksena. Projektin lähtökohdan mukaan 1800-luvun kansallisen säveltaiteen ja musiikkielämän muodostuminen oli transnationaalinen prosessi, joka siirsi, muunsi ja käänsi länsimaisen musiikin tyylit, instituutiot, konventiot ja esityskäytännöt osaksi pohjoisen suuriruhtinaskunnan kulttuurielämää. Hanke ei kirjoita suomalaisen musiikin historiaa vaan musiikin historiaa Suomessa.

Hanke soveltaa mikrohistoriallista tutkimustapaa, jossa keskeisinä menetelminä ovat verkostoanalyysi, aikalaislähteiden lähiluku, lähdekritiikki ja kontrafaktuaalinen pohdiskelu. Myös kulttuuristen kaanonien muodostumiseen ja muuttumiseen kiinnitetään suurta huomiota. Musiikkielämän muotoutumisen transnationaalista prosessia tutkitaan neljässä painopisteessä: ”suomalaisen” sävelkielen muotoutuminen, kotimaisen musiikintutkimuksen alkuvaiheet, kansalliset musiikkijuhlat sekä konserttiohjelmiston ja musiikkimaun muutokset. Tutkimus perustuu pääosin arkistoaineistoon, jota on löydettävissä suomalaista ja ulkomaisista arkistoista. Keskeisiä lähteitä ovat myös aikalaiskirjallisuus, sanomalehdet sekä teosten äänitteet, nuotit ja partituurit.

Tausta

Musiikin historiaa Suomessa on hallinnut pitkään paradigma, joka korostaa kansallisen musiikkikulttuurin kehittymistä. Tutkimuskohteena on lähes poikkeuksetta Suomen musiikin historia tai suomalaisen musiikin historia. Sama nationalistinen perusvire koskee musiikin historiankirjoitusta genreistä riippumatta. Tutkittiin sitten kansanmusiikin, jazzin, rockin, kuoromusiikin, sotilasmusiikin tai kirkkomusiikin historiaa, lähtökohtana on musiikin suomalaisuus. Erityisen selvänä kansallinen lähtökohta ilmenee klassisen musiikin historioissa. Historioitsijat ovat lähteneet siitä, että 1800-luvun lopulla Suomeen kehittyi kansallinen musiikkielämä, joka synnytti ensimmäiset ammattiorkesterit, konservatorion, isänmaallisen konserttirepertuaarin ja suomalaiskansallisen sävelkielen, jonka suurimpana edustajana oli Jean Sibelius.

Kansallisen musiikinhistorian keskeinen piirre on teleologisuus, jossa menneisyyttä tarkastellaan nykyisyyden tai kansallisen projektin lopputuloksen näkökulmasta. ”Suomalaisen säveltaiteen kevättulvan” (Haapanen 1940, 94) aiheuttivat nerokkaat säveltäjät ja voimakastahtoiset musiikkimiehet, mutta kaiken takana vaikutti kollektiivinen kansanhenki, hegeliläinen historian virta. Suomalaisen säveltaiteen nousu ilmenee kirjoituksissa väistämättömänä kehityksenä, josta nykyisyys on todisteena. Kansallinen näkökulma on edelleen yllättävän vahva monissa musiikinhistorian oppikirjoissa, tietokirjoissa ja jopa tutkimuksissakin (Kurkela 2010).

Tämä tutkimusryhmä lähestyy musiikin historiaa eri tavalla. Tulkintamme mukaan 1800-luvun kansallisen säveltaiteen ja musiikkielämän muodostuminen oli transnationaalinen prosessi, joka siirsi, muunsi ja käänsi länsimaisen musiikin tyylit, instituutiot, konventiot ja esityskäytännöt osaksi pohjoisen suuriruhtinaskunnan kulttuurielämää. Emme kirjoita suomalaisen musiikin historiaa vaan musiikin historiaa Suomessa.

Transnationaalista lähtökohtaa hyödyntävien tutkimusten määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti 2000-luvulla. Kulttuurintutkimuksessa, sosiologiassa, historiassa, politiikan tutkimuksessa, antropologiassa ja mediatutkimuksessa – vain muutaman tieteenalan mainitaksemme – laajamittainen kiinnostus kansallisvaltioiden rajat ylittäviin taloudellisiin, poliittisiin ja sosiaalisiin yhteyksiin ihmisten, paikkojen ja instituutioiden välillä on ollut vallitseva jo vuosikymmenen ajan. Tämä tendenssi myötäilee samanaikaista kiinnostusta globalisaatioon sekä tutkimuksessa että julkisessa keskustelussa. Kuten Steven Vertovec (2009, 2) toteaa, transnationalismi on näkökulma, joka antaa mahdollisuuden ymmärtää monimutkaisia, monikulttuurisia ja medioituneita kanssakäynnin muotoja globalisoituneessa maailmassa.

Tulkintamme keskittyy Suomen suuriruhtinaskunnan ajan viimeisiin vuosikymmeniin 1870-luvulta lähtien. Tuo aika on keskeinen suomalaisen kansallisvaltion synnyssä, ja tuolloin muodostuivat lähes kaikki ne instituutiot, joiden varassa musiikkielämä myöhemmin rakentui itsenäisessä Suomessa – konserttitoiminta, orkesterilaitos, musiikkiteatteri, muusikkokoulutus, musiikintutkimus, musiikkikritiikki, musiikkifestivaalit, soitin- ja nuottikauppa ja musiikin kustannustoiminta. Mikään näistä alueista ei syntynyt itsenäisesti, vaan jatkuvassa ja kiinteässä vuorovaikutuksessa yleiseurooppalaiseen kehitykseen ja musiikkielämän avainhenkilöiden maahantuomiin ulkomaisiin ideoihin.

Tutkimuksemme lähtökohta tuo sen lähelle kriittistä musikologiaa, jossa länsimaisen musiikin menneisyyttä ja kehitystä on pyritty tulkitsemaan monista uusista näkökulmista. Erityisen keskeisiä ovat tässä nationalismin ja kaanonien muodostumisen tutkimus (Bohlman 2004; Bergeron & Bohlman 1992), konserttiyleisön musiikkimaun transformaatio (Weber 2008) ja populaarimusiikin vallankumous läntisissä metropoleissa 1800-luvulla (Scott 2008). Projektimme pyrkii osoittamaan yksityiskohtaisesti, miten länsimaisen musiikin suuri muutos 1800-luvulla heijastui suoraan paikalliseen musiikkielämään Suomessa. Pienen ja syrjäisen maan olosuhteet johtivat omaperäisiin ratkaisuihin musiikkielämän organisoimisessa. Lännen metropoleista (esim. Berliini, Leipzig, Wien, Pariisi, Lontoo) omaksutut uudet käytännöt tuottivat paikalliset versionsa, joiden erityisyys oli sidoksissa mm. omaan kieleen, kansanperinteeseen ja rajallisiin toimintaedellytyksiin (niukat taloudelliset resurssit, pienet yleisömäärät, matala kaupungistumisaste jne.).

Työryhmän jäsenet ovat pohjustaneet hanketta tutkimusseminaareissa ja monissa julkaisuissaan, jotka käsittelevät musiikinhistorian dekanonisointia (Kurkela & Väkevä 2009), musiikin genrenmuodostuksen historiaa (Heikkinen 2008), nationalistisen musiikinhistorian perintöä (Kurkela 2010), ”suomalaisen sävelkielen” syntyä (Heikkinen tulossa 2011), musiikin ja järjestökulttuurin suhdetta (Kurkela 1989; Rantanen 2009), 1800-luvun konserttiohjelmiston muutosta (Kurkela 2011), suomalaisen musiikkikritiikin juuria (Mantere 2001) sekä klassisen musiikin historiallisen etnografian metodologiaa (Mantere 2000 ja 2006).

Tavoite

Tavoitteemme on esittää ei-teleologinen ja transnationalistinen tulkinta kansallisen musiikkielämän synnystä. Tapahtumia ei tulkita lopputuloksesta vaan musiikkielämän toimijoiden omista lähtökohdista käsin. Lähtökohtien ja tavoitteiden ristiriidat (esimerkiksi kielikysymys) tuodaan tutkimuksessa selkeästi esille. Tapahtunutta kehitystä ei pidetä väistämättömänä vaan seurauksena toiminnasta, jonka taustalla vaikutti monia erilaisia ja usein keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Toteutunut kehityskulku oli vain yksi monista mahdollisuuksista.

Vaikka tutkimuskohteemme on kansallisen musiikkikulttuurin synty, tutkimuksemme ei rajoitu kansallisvaltion rajojen sisälle. Musiikilliset ideat ja käytännöt välittyivät pääasiassa transnationaalisten verkostojen välityksellä (kirjeenvaihto, matkat, kirjat). Tavoitteemme on selvittää, miten verkostot muodostuivat, miten ideat ja käytännöt niiden kautta välittyivät ja miten ideat ja käytännöt käännettiin ja muokattiin suomalaiseksi musiikkielämäksi. Selvitämme myös musiikkikirjallisuuden leviämistä maahamme ja sen vaikutusta kotimaiseen musiikkikirjoitteluun. Projektimme painottuu neljään aspektiin ja kehityslinjaan, jotka olivat keskeisiä kansallisen musiikkielämän muotoutumisessa.

”Suomalaisen sävelkielen” muotoutuminen

1800-luvulla yleiseurooppalaisen taidemusiikin tyylit ja konventiot pyrittiin kääntämään kansalliseksi musiikiksi ja suomalainen kansanmusiikki pyrittiin piano- ja orkesterisovituksilla kääntämään ja jalostamaan taidemusiikiksi. Tämän taidemusiikin ja kansanmusiikin liiton toivottiin synnyttävän ”suomalaisen sävelkielen”, joka muiden kansallisten taiteiden ohella nostaisi Suomen kansan sivistyskansojen joukkoon.

Pyrimme selvittämään, mikä kansallisen säveltaiteen ja ”suomalaisen sävelkielen” suhde toisaalta rahvaan musiikkiin ja toisaalta kaupunkien ”kevyeen” musiikkiviihteeseen tarkalleen ottaen oli. Tutkimuksessa hyödynnämme ennen kaikkea Gelbartin (2007) tutkimusta ”taidemusiikin” ja ”kansanmusiikin” keksimisestä 1800-luvulla ja selvitämme, miten Gelbartin erittelemät mannermaiset ajattelutavat kulkeutuivat Suomeen ja minkälaisen ilmiasun ne musiikillisissa käytännöissä täällä saivat. Keskeinen aikakausi tutkimuksen tällä osa-alueella ovat 1880- ja 1890-luvut.

Laulu- ja soittojuhlien synty

Laulujuhlia Suomessa on tutkittu vähän. Olemassa olevien tutkimusten (Smeds & Mäkinen 1984; Smeds 1987; Särkkä 1972) keskeisenä lähtökohtana on poikkeuksetta ollut juhlien taustalla vaikuttanut kansallishenkinen toiminta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on laajentaa näkökulmaa moni-ilmeisemmäksi tuomalla esiin voimakkaat transnationaaliset yhteydet Eurooppaan ja musiikkijuhlien laajat verkostot muuhun musiikkielämään Suomessa.

Alusta alkaen juhlatoimikunta mobilisoi Suomen musiikkielämän avainhenkilöt mukaan juhlille erilaisiin tehtäviin. Heidän mukanaolonsa lisäsi juhlien statusta sekä musiikillisesti että ideologisesti ja lisäksi ne antoivat nouseville säveltäjälupauksille mahdollisuuden esitellä uusia teoksiaan ja edistää uraansa. Kansallisen tason ohella tarkastelemme musiikkijuhlien vaikutusta ruohonjuuritasolla. Tarkastelun kohteena ovat erilaisten paikallisorganisaatioiden järjestämät laulujuhlat, joita järjestettiin maaseutupaikkakunnilla valtakunnallisten juhlien mallin mukaan. Tutkimme, millä tavalla paikalliset laulujuhlat erosivat valtakunnallisista.

Kolmantena tutkimuskohteena on juhlien rakenne. Juhlien päätapahtuma oli laulu- ja soittokilpailu, johon kutsuttiin kaikki tiedossa olevat amatöörisoittokunnat ja -kuorot Suomessa. Tapahtumassa oli kuitenkin rinnakkain kaksi aivan erilaista tapahtumaa: kansanjuhlat ja juhlalaulajaiset (Mäkinen 1984). Kansanjuhlien ohjelmaan kuuluivat erilaiset oheistapahtumat, jotka eivät välttämättä liittyneet millään tavalla musiikkiin. Sen sijaan juhlalaulajaiset ja -soittajaiset sisälsivät pääasiassa korkeatasoista musiikkiohjelmaa.

Laulujuhlien tulo Suomeen oli ennen kaikkea transnationaalinen prosessi, jonka vaikutukset ulottuivat sen kaikille osa-alueille. Keskeisin tehtävämme on yksityiskohtaisesti selvittää, millä tavalla yksittäisten henkilöiden ja yhteisöjen verkostot vaikuttivat juhlien syntyyn, sisältöön, luonteeseen ja sen vaikutuksiin musiikkielämään Suomessa.

Musiikkitieteen ja musiikinhistoriankirjoituksen synty

Tutkimushanke pyrkii selvittämään musiikin tutkimuksen synnyn ja kehityksen akateemisena alana vuodesta 1899 1920-luvun alkuun. Tutkimuksemme keskittyy ensisijaisesti kolmeen jo vuosisadan vaihteessa aktiivisesti toimineeseen musiikintutkijaan: Ilmari Krohniin (1867–1960), Martin Wegeliukseen (1846–1906) ja Otto Anderssoniin (1879–1969). Näkemyksemme mukaan näiden kolmen elämään ja työhön – tutkimukseen, kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin sekä aikalaiskommentteihin Suomessa ja ulkomailla – tutustumalla voimme luoda hyvän kuvan siitä, miten suomalainen musiikkitiede syntyi ja mitkä olivat sen intellektuaaliset ja kulttuuriset perusteet.

Ilmari Krohnin ja hänen oppilaidensa tieteellinen paradigma oli suuntautunut hyvin vahvasti kansanmusiikin tutkimukseen. Tämä johtuu siitä, että 1900-luvun alussa akateemisella tutkimuksella katsottiin olevan kansallinen tehtävä – päämäärä, johon tutkijat pyrkivät myös toimimalla muilla musiikkielämän alueilla: säveltämisessä, kritiikissä, pedagogiassa ja kansanvalistuksessa.

Suomalaisen musiikkitieteen synty oli transnationaalinen prosessi – kaikilla edellä mainituilla tutkijoilla oli laajat yhteydet Euroopan johtaviin tutkijoihin ja tutkimusinstituutioihin. Esimerkiksi Ilmari Krohn ja Otto Anderson osallistuivat kaikkiin 1900-luvun alun musiikkitieteen kansainvälisiin konferensseihin (Leipzig 1904, Basel 1906, Wien 1909, Lontoo 1911, Pariisi 1914) esitellen omaa tutkimustaan.

Musiikkimaun muutokset, ”korkean” ja ”matalan” erkaneminen konserttiohjelmistossa

Tämä tutkimuksen osa keskittyy julkisten konserttien ja musiikkitilaisuuksien repertuaarin muutoksiin 1870–1910. Kohteena on konserttitarjonta Helsingissä, Viipurissa, Turussa ja Tampereella. Tutkimus fokusoi ohjelmiston transnationaaliseen taustaan: konserttitoiminta oli erittäin kosmopoliittista, mannermaiset huipputaiteilijat vierailivat Suomen suurimmissa kaupungeissa säännöllisesti, ja opiskelu ulkomailla kuului lahjakkaimpien kotimaisten muusikkojen karriääriin. Suomalainen konsertti-instituutio seurasi varsin uskollisesti kehitystä, joka oli käynnistynyt Euroopan metropoleissa muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin (ks. Weber 2008; Scott 2008).

Alustava kartoitus on jo tehty vanhemman konserttiohjelmiston osalta (Kurkela tulossa 2011), ja sen perusteella voidaan olettaa muutoksen suunta. Konserttien ohjelmistorakenne vastasi yleiseurooppalaisia standardeja ja ohjelmisto rakentui vaihtelevuudelle ja symmetrian periaatteelle (Weber 2008, 13–18; 40–42). Sinfoniakonsertit yleistyivät Suomessa 1860-luvulla, jolloin ohjelmisto kanonisoi wieniläis-klassisen musiikin ja Suuret Säveltäjät. Samaan aikaan osa orkesterikonserteista kehittyi kevyemmän ohjelmiston suuntaan, mikä johti vähitellen vakavan sinfoniaohjelmiston ja viihteellisen ohjelmiston eriytymiseen.

Keskeisimmät tutkimuskysymykset koskevat sitä, missä määrin konserttitoiminnan vakiintuminen ja ammattimaistuminen vaikutti ohjelmistojen eriytymiseen ja miten ulkomaisten solistien konsertit muuttuivat ohjelmistonsa osalta. Koskiko klassinen kanonisointi myös niitä ja mihin asti vaihtelevuuden periaate jatkui konserttitarjonnassa ja minkälaisten konserttien kohdalla?

Toinen keskeinen tutkimuksen fokus on ”taiteen” ja ”viihteen” vuorovaikutus. Miten nouseva huviteollisuus vuosisadan vaihteessa muutti konserttitarjontaa? Ennen jazzin aikakautta nämä musiikin alueet perustuivat varsin yhtenäiseen estetiikkaan, ja samat muusikot toimivat molemmilla alueilla. Taiteen ja viihteen välinen ylitys kuului asiaan ja oli yksi transnationaalisen musiikkituotannon kulmakiviä. Kolmas selvityksen kohde liittyy kansansivistykseen, joka oli kansallismielisen politiikan keskeinen toiminta-alue. Uusi kansallinen musiikkielämä heijasti samaa pyrkimystä, ja 1800-luvun lopun konserttitarjonnan keskeisiä osia olivat erilaiset populäärikonsertit ja kansankonsertit. Ne tuntuvat jatkaneen vanhaa vaihtelevuuden periaatetta, mutta toisaalta, oliko konserttien varsinaisena tavoitteena alempien luokkien kasvattaminen eurooppalaisen korkeakulttuurin ”suurimpiin saavutuksiin”, klassiseen kaanoniin?

Metodit ja aineisto

Projektimme keskeinen päämäärä on pureutua kansallisen musiikinhistorian teleologiseen ajatteluun. Myönnämme, että teleologioita syntyy väistämättä lähes aina, kun historiaa tarkastellaan nykyhetken musiikkikulttuurin saavutusten näkökulmasta. Pyrimme kuitenkin tarkastelemaan kriittisesti kansallisen musiikin suuren kertomuksen muodostumista seuraavilla metodologisilla valinnoilla:

Tutkimuksen keskeinen metodi on mikrohistoria, mikä tarkoittaa mikroskooppista tutkimusotetta, lähteiden lähilukua ja perinpohjaista analysointia. Tarkastelumittakaava avaa mahdollisuuden löytää uusia ilmiöitä ja asiayhteyksiä, koetella ja haastaa teorioita sekä luoda uusia yleistyksiä. Monipuolista lähdeaineistoa analysoidaan lähdekritiikin perusperiaatteita noudattaen. (Alapuro 1994, Elomaa 2001, Ginzburg 1985 & 1993, Levi 1991, Peltonen 1996 & 1999.)

Mikroskooppisen tarkentamisen avulla on mahdollista hahmottaa yksittäisen henkilön tai henkilöiden sosiaalisten suhteiden verkostoa. Verkostotutkimuksessa yhteiskunnallinen rakenne esitetään verkostona, eli pisteinä, joita erilaiset kytkökset yhdistävät. Verkostoteoriaa käytettäessä tutkimuksen kohde ei rajaudu yksilöön, yhteiskuntarakenteeseen tai instituutioon, vaan verkosto muodostaa sillan yksilön ja laajempien rakennelmien välille. Sosiaalisten verkostojen käsitteen avulla pyrimme selvittämään tarkastelun alla olevien ilmiöiden taustalla vaikuttaneita henkilöitä sekä heidän toimintaympäristöjään, joiden asettamissa rajoissa ryhmät ja yksittäiset henkilöt saattoivat toimia. Tutkimuksemme kannalta keskeisiä verkostotutkimuksen kansainvälisiä teoreetikkoja ovat Robert Putnam (1993, 1995), Pierre Bourdieu (1986), James S. Coleman (1988, 1990) ja Bruno Latour (1988, 2005).

Teleologisuutta pyrimme välttämään myös pohtimalla mahdollisia mutta toteutumatta jääneitä tapahtumakulkuja. Emme varsinaisesti pyri kirjoittamaan kontrafaktuaalista historiaa, vaan ”what, if” –kysymyksenasettelun avulla löytämään erilaisia vaihtoehtoja, joita musiikkielämän toimijoilla kulloinkin oli käytettävinään. Mitä jos suomalaiset muusikot olisivatkin 1800-luvun loppupuolella lähteneet keskieurooppalaisten kaupunkien sijasta opiskelemaan Pietariin tai Tukholmaan? Minkälaiseksi Suomen musiikkielämä olisi muotoutunut? Miksi näin ei kuitenkaan käynyt? Pitäydymme pääasiassa niihin vaihtoehtoihin, joita lähdeaineiston perusteella tiedämme myös toimijoiden itse pohtineen, koska ne ovat vaihtoehdoista uskottavimpia (Ferguson 1998).

Kaanon on säveltäjien tai artistien joukko, jonka musiikilliset tuotokset asetetaan muiden yläpuolelle määrittelemään tiettyä genreä. Kaanon on mittatikku, jolla musiikkia mitataan – myös musiikin tutkimuksessa (Bergeron & Bohlman 1992, 2). Teleologisuuden uhka on olemassa, jos institutionalisoituneiden kaanoneiden taustalla olevia esteettisiä, sosiaalisia ja poliittisia arvoja käytetään arvioimaan musiikkia, joka on tehty ennen kaanonin syntymää. Tämän pyrimme välttämään turvautumalla de-kanonisointiin, jossa kaanonin muodostumisen prosessi sekä prosessiin osallistuneiden toimijoiden motiivit asetetaan tarkastelun alle. Meille historian kuluessa institutionalisoituneet kaanonit (ja niihin kiinteästi liittyvät genret) eivät ole tutkimuksen rajauksen lähtökohta vaan tutkimuskohde.

Tutkimus perustuu pääosin arkistoaineistoon, jota on löydettävissä suomalaista ja ulkomaisista arkistoista. Arkistoista keskeisimmät ovat Helsingin arkistojen lisäksi lähialueiden musiikkikaupunkien (Tukholma, Tallinna, Tarto, Pietari) ja tärkeimpien keskieurooppalaisten musiikkikeskusten (Leipzig, Berliini, Wien, Pariisi, Lontoo) arkistot. Keskeisiä lähteitä ovat myös aikalaiskirjallisuus, sanomalehdet sekä teosten äänitteet, nuotit ja partituurit.

Merkitys

Kansallisen musiikinhistorian uudelleentulkinta on erittäin ajankohtaista nyt, kun suomalainen musiikki on nousemassa entistä enemmän esiin kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. Projektimme tulee osoittamaan, ettei nykyinen transnationaalinen kehitys ole uusi asia, vaan hyvin samanlainen tilanne vallitsi aikana, jolloin nykyisen musiikkielämän perusta valettiin: musiikilliset ideat ja innovaatiot kulkivat yli rajojen vilkkaasti, suuri joukko maahanmuuttajia toimi suomalaisen musiikin kehittämisen avainhenkilöinä, ja musiikillinen vaihto ja konserttielämä olivat silmiinpistävän kosmopoliittista.

Projektimme tulee osoittamaan, että Suomi oli kiinteä osa Eurooppaa ja sen musiikkikulttuuria jo 100–150 vuotta sitten. Eurooppalainen integraatio oli varsinkin sivistyneen luokan keskuudessa lähes yhtä monipuolista kuin nykyisin, ja lähellä sijaitseva imperiumin pääkaupunki Pietari oli todella kansainvälinen metropoli. Läntiset vaikutteet tulivat joko suoraan Saksasta tai Pietarin kautta. Suomen kansainvälisyys kulttuurin alueella pohjustettiin jo tuolloin, ja projektin tulokset tulevat vahvistamaan suomalaista itsetuntoa nykymaailman hyväksymällä tavalla, jossa kansallinen tulkitaan transnationalismin tulokseksi ja heijastumaksi. Hanke tulee osoittamaan monet kansallisen musiikkikulttuurin kehityslinjat pääosin kliseiksi, jotka ovat vain pönkittäneet monoetnistä suomalaisuutta. Musiikkielämän monikulttuurisen menneisyyden esiin nostaminen edesauttaa nykyistä moniarvoista kulttuuripolitiikkaa.

Projektin tulokset tullaan esittelemään kansallisissa ja kansainvälisissä konferensseissa, akateemisina tutkimusartikkeleina, tietokirjoina ja lehtijuttuina. Tulosten populaaristamiseen kiinnitetään suurta huomiota, koska tutkimusaihe on helppo nostaa suuren yleisön ja erityisesti valistuneen musiikkiyleisön mielenkiinnon kohteeksi. Musiikkialan julkaisujen ohella populaaristamisen kanavina käytetään sähköistä mediaa, johon projektin tutkijat ovat verkostoituneet monipuolisesti.

Tutkimusartikkelit

• Hautsalo, Liisamaija & Rantanen, Saijaleena 2015. Suomen laulusta Pohjan neitiin. Strateginen nationalismi musiikillisen kasvatuksen käyttövoimana Suomessa 1800-1900-lukujen vaihteessa. Musiikkikasvatus 2/2015, 33–56. 
• Heikkinen, Olli 2017. Luonnollista ja kansallista kansanmusiikkia. Kansanmusiikki 1/2017, 36. 
• Heikkinen, Olli 2016. Tuning the Nation. Textual Strategies in Collecting Folk Songs in Finland. In Historical Sources of Ethnomusicology in Contemporary Debate. Eds Susanne Ziegler, Gerda Lechleitner, Ingrid Åkesson & Susana Sardo. Cambridge: Cambridge Scholar Publishing. 159–169. In Print. 
• Heikkinen, Olli 2015. Utterly Finnish, Pecuriarly Original. Finnish Music Quartely 1–2/2015, 16–19. 
• Heikkinen, Olli 2013. Urkuri Sörensenin ”rikos”. Musiikki 2/2013, 5–23.
• Heikkinen, Olli 2013. Mistä musiikki alkaa? Musiikinhistoria ja sen alku musiikkitieteen tutkintovaatimuskirjallisuudessa Helsingin yliopistossa 1923–1975. Etnomusikologian vuosikirja 25, 92–120.
• Heikkinen, Olli 2013. Kansakunnan virittäjät. Sivistyksen kirjallinen eetos ja rahvaan laulu. Historiallinen Aikakauskirja 1/2013, 43–54.
• Heikkinen, Olli 2012. Jean Sibeliuksen Kullervo ja Larin Paraske: tarina suomalaisen sävelkielen synnystä osana kansalliskertomusta. Musiikki 1/2012, 6–26
• Kurkela, Vesa & Heikkinen, Olli 2017. Sibelius as Popular Composer. Music by Sibelius in Kajanus’s Popular Concerts. Jean Sibelius’s Legacy, eds Daniel Grimley, Tim Howell, Veijo Murtomäki & Timo Virtanen. Cambridge: Cambridge Scholars Publishing. 159-169.
• Kurkela, Vesa & Rantanen, Saijaleena 2017. Germany as a Cultural Paragon. Transferring Modern Musical Life from Central Europe to Finland. Cultural Mediators in Europe 1750–1950. 177-194.
• Kurkela, Vesa 2016. Popular Wagner. Wagner Evenings in Helsinki 1890–1911. In Wagner and the North. Eds Martin Knust & Anne Sivuoja-Kauppala. Helsinki: Sibelius Academy. Forthcoming. 
• Kurkela, Vesa 2016. National or Universally Germanized? The Formation of Musical Life in 20th-Century Finland as Transcultural Process. In Nationality vs. Universality. Musical Historiographies in Central and Eastern Europe. Ed. Slawomira Zeranska-Kominek. Cambridge Scholars Press 2016, 145–154.  
• Kurkela, Vesa 2015. Jalostavaa huvittelua. Robert Kajanuksen helppotajuiset konsertit sivistämisprojektina. Etnomusikologian vuosikirja 2015, toim. Meri Kytö & Saijaleena Rantanen. Helsinki: Suomen etnomusikologinen seura, 48–81. 
• Kurkela, Vesa 2015. Seriously Popular. Deconstructing Popular Orchestral Repertoire in late-19th-Century. Critical Music Historiography: Probing Canons, Ideologies and Institutions, eds Markus Mantere & Vesa Kurkela. Surrey and Burlington: Ashgate Publishing.
• Kurkela, Vesa 2015. Affektien pitkä varjo. Musiikin kokeminen 1800-luvun Helsingissä. Musiikkia! Harrastajia ja musiikinystäviä Helsingissä, toim. Jere Jäppinen. Porvoo: Helsingin kaupunginmuseo. 78-85.  
• Kurkela, Vesa 2014. Menneisyydentarve ja musiikin historiankirjoituksessa. Valistus on viritetty. Esseitä musikista, huvittelusta ja historiasta, toim. Olli Heikkinen & al. Sibelius-Akatemian julkaisuja 13. Helsinki: Sibelius-Akatemia.  
• Kurkela, Vesa 2014. Universal, National, or Germanized? Finnish Music Quarterly 2/2014, 26-29.
• Kurkela, Vesa 2013. Musiikinhistorian tutkimus etnomusikologiassa. Musiikki kulttuurina, toim. Pirkko Moisala & Elina Seye. Helsinki: Suomen etnomusikologinen seura, 153–172. 
• Kurkela, Vesa 2012. Sorrowful Folk-Song and Nationalism in Nineteenth Century Finland. Folklore and Nationalism in Europe during the long Nineteenth Century, ed. Timothy Baycroft. Leyden and Boston: Brill, 351–369.
• Kurkela, Vesa 2012. Amusing the Cultivated Classes and Cultivating the Masses. Changes in Concert Repertoires in 19th-Century Helsinki. Critical Musicological Reflections, ed. Stan Hawkins. Surrey and Burlington: Ashgate Publishing, 75–94.
• Kurkela, Vesa 2012. Jumala ompi linnamme. Yhteiskunnallinen virsi ja sen suomalainen reseptiohistoria. Hymnos 2011. Helsinki, 83–97.
• Kurkela, Vesa 2011. Kansallismielisyys Suomen musiikin historiankirjoituksessa. Musiikki 1/2011, 24–42.
• Kurkela, Vesa 2010. Finskhet och sorglig folkvisa. In Noterat Vol. 18. Svensk visarkiv, 87–98.
• Kurkela, Vesa 2010. Kansallisen musiikinhistorian varjo – Suomessa ja Pohjanmaalla. Warpusen Weisu. Pohjanmaan musiikin historiaa 1600–1900, toim. V. Kurkela, H. Laitinen & S. Rantanen. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston julkaisuja 18. Helsinki: Sibelius-Akatemia, 11–43.
• Kurkela, Vesa 2010. Screaming Sopranos in Radio. Irritating and Pleasant Voices in Early Radio Broadcasting in Finland. Music Breaks In, toim. Vesa Kurkela & al. Musiikintutkimuksen laitoksen julkaisuja 3. Tampere: Tampereen yliopisto. 71-83.  
• Kurkela, Vesa 2009. Sisällissodan laulut. Sisällissodan pikkujättiläinen, toim. Pertti Haapala & al. Helsinki: WSOY. 425–440.
• Kurkela, Vesa & Rantanen, Saijaleena 2008. Laulava vallankumous. Kansa kaikkivaltias. Suurlakko Suomessa 1905, toim. Pertti Haapala & al. Helsinki: Teos, 177–194.
• Kurkela, Vesa & Lahti, Maija 2006. Pianonuotti ja helppo sovitus – varhaiset nuottihitit suomalaisen nuottikaupan ja musiikkikustannuksen kuvaajina. Etnomusikologian vuosikirja 2006, toim. Markus Mantere. Helsinki: Suomen etnomusikologinen seura, 184–233.
• Kurkela, Vesa 2000. Työväeniltamat, viihde ja valistus. Naurava työläinen, naurettava työläinen. Näkökulmia työväen huumoriin, toim. Joni Krekola, Kirsti Salmi-Niklander ja Johanna Valenius. Väki voimakas 13. Saarijärvi: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 8–33.
• Kurkela, Vesa 1999. 1800-luvun sointikuva ja populaarimusiikki. Lähtökohtia varhaisen populaarimusiikin soinnin tutkimiseen. Etnomusikologian vuosikirja 1999, toim. Jarkko Niemi. Helsinki: Suomen etnomusikologinen seura, 74–90.
• Kurkela, Vesa 1990. Ihannekansa ja hillitty hilpeys. Kansanlaulusovitukset idealistisen kansanomaisuuden heijastelijoina. Tiede & edistys 1/1990, 5–12.
• Mantere, Markus 2017. Mistä puhumme kun puhumme musiikkikritiikistä? Kritiikin uutiset: https://www.kritiikinuutiset.fi/2017/03/29/mista-puhumme-kun-puhumme-musiikkikritiikista/ 
• Mantere, Markus 2016. Revisiting and Unlikely Friendship in the 20th-Century Music: Ferrucio Busoni’s Life-Long Cameradie with Jean Sibelius. In the Third Hand: Festshrift for Daniel Josephson, ed. Brent Wetters. Providence, R.I.: Brown University. 
• Mantere, Markus 2016. ”Suomalaisuuden” ja ”luonnon” etsintä 1930- ja 1940-lukujen musiikkitieteessä. Musiikki ja luonto: ekokriittisiä kirjoituksia äänestä ja kulttuurista, toim. Juha Torvinen. Turku: Utukirjat. Painossa.  
• Mantere, Markus & Kurkela, Vesa 2015. Introduction. In Critical Music Historiography: Canons, Ideologies and Institutions, eds Vesa Kurkela & Markus Mantere. Surrey and Burlington: Ashgate Publishing.
• Mantere, Markus 2015. Writing Out the Nation in Academia: Ilmari Krohn and the National Context of the Beginnings of Musicology in FInland. Critical Music Historiography: Probing Canons, Ideologies and Institutions, eds Markus Mantere & Vesa Kurkela. Surrey and Burlington: Ashgate Publishing.
• Mantere, Markus 2014. Armas Launis, Ilmari Krohn ja suomalaisen musiikkitieteen kansallinen tehtävä 1900-luvun alussa. Musiikki 3–4/2014, 192–213.
• Mantere, Markus 2014. A Prophet in the Strange Land: Aspects of Arnold Schönberg’s Immigration and Cultural Adaptation to the United States. Trio 2/2014. 
• Mantere, Markus & Moisala, Pirkko 2013. Länsimaisen taidemusiikin etnomusikologinen tutkimus. Musiikki kulttuurina, toim. Pirkko Moisala & Elina Seye. Helsinki: Suomen Etnomusikologinen Seura, 201-218. 
• Mantere, Markus 2012. Jeesus Kristus on suora tie: kristillinen maailmankuva Ilmari Krohnin musiikillisen ajattelun taustatekijänä. Musiikki 3-4/2012.  
• Mantere, Markus 2012. Varhaisen suomalaisen musiikkitieteen oppihistoriaa: tutkimuskohteena Ilmari Krohnin persoona ja tieteellinen profiili. Musiikki 2/2012.  
• Mantere, Markus 2012. Musiikin ”raskaus” [est]eettisenä ideaalina Theodor W. Adornon musiikkifilosofiassa. Musiikin suunta 3–4/2012.
• Rantanen, Saijaleena 2016. Musiikkifestivaalien alkuvaiheet Suomessa. Kansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlat 1800-luvun lopulla. Teoksessa Festivaalien Suomi. Helsinki: Cupore. Tulossa. 
• Rantanen, Saijaleena 2016. Laulu- ja soittojuhlat työväen aatteellisessa sivistystoiminnassa 1910-luvun vaihteessa. Työväki ja sivistys, toim. Sakari Saaritsa & Sinikka Selin. Väki voimakas 29. Vantaa: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. 267-297. 
• Rantanen, Saijaleena 2014. Kirvun lauluseura ja eurooppalainen laulujuhla-aate 1890-luvun lopulla. Etnomusikologian vuosikirja 2014, 68-101.  
• Rantanen, Saijaleena 2013. Laulu- ja soittojuhlat suomalaisen kansakunnan rakentajina 1800-luvun lopulla. Musiikki 3–4/2013, 61-84.
• Rantanen, Saijaleena 2012. Laulun mahti ja sivistynyt kansalainen. Lectio Praecursoria. Musiikki 3–4/2012, 120–126. 
• Rantanen, Saijaleena 2010. Se pitää tulla toimeen! Ilmajoen torvisoittokunnan alkuvaiheet 1882-1890. Warpusen Weisu. Pohjanmaan musiikin historiaa 1600-1900, toim. V. Kurkela, H. Laitinen & S. Rantanen. Helsinki: Sibelius-Akatemia. 257-299.  

Kirjat

• Heikkinen, Olli; Kilpiö, Kaarina; Mantere, Markus; Rantanen, Saijaleena; Tolvanen, Hannu & Uimonen, Heikki 2014. Valistus on viritetty. Esseitä musiikista, huvittelusta ja historiasta. Sibelius-Akatemian julkaisuja 13. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. 
• Jalkanen, Pekka & Kurkela, Vesa 2003. Suomen musiikin historia 6, Populaarimusiikki. Helsinki: WSOY.
• Kilpiö, Kaarina & Kurkela, Vesa & Uimonen, Heikki 2015. Koko kansan kasetti. C-kasetti ja suomalaisen musiikinkuuntelun muutos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.  
• Kurkela, Vesa & Tikka Marko (toim.) 2015. Suomalaisen harmonikan historia. Sastamala: Suomen Harmonikkainstituutti. 
• Kurkela, Vesa & Mantere, Markus (eds) 2015. Critical Music Historiography: Probing Canons, Ideologies and Institutions. Surrey and Burlington: Ashgate Publications.  
• Kurkela, Vesa & Laitinen, Heikki & Rantanen, Saijaleena (toim.) 2010. Warpusen Weisu. Pohjanmaan musiikin historiaa 1600-1900. Helsinki: Sibelius-Akatemia. 
• Kurkela, Vesa 2009. Sävelten markkinat. Musiikin kustantamisen historia Suomessa. Helsinki: Sulasol.
• Rantanen, Saijaleena 2013. Laulun mahti ja sivistynyt kansalainen. Musiikki ja kansanvalistus Etelä-Pohjanmaalla 1860-luvulta suurlakkoon. Helsinki: Sibelius-Akatemia.

Esitelmät

Olli Heikkinen

• (OH & Vesa Kurkela) ”Rethinking ’Finnish’ Music History”. Conference of New Music in History Writing and New Approaches to Writing Music History, Tallinna 2.2.2012.
• ”Mistä musiikki alkaa? Musiikinhistoria musiikkitieteen tutkintovaatimuksissa”. XVI musiikintutkijoiden symposium. Jyväskylä 21.3.2012.
• ”Transnationalismi musiikinhistorian tutkimuksessa”. Metodologinen transnationalismi -konferenssi, Turku 23.11.2012.
• ”Kaupunkien orkesterit ennen kaupunginorkestereita”. XVII musiikintutkijoiden symposium, Turku 15.3.2013.
• ”Theodor Sörensen ja kansallinen musiikinhistoria”. Yksilö, kertomus, historia. 1800-luvun tutkimuksen verkoston 6. vuosikonferenssi, Helsinki 31.1.2014.
• ”Severin Sörensenin kaupunginorkesterit”. XVIII musiikintutkijoiden symposium, Seinäjoki 3.4.2014.
• ”Tuning the Nation. Textual Strategies in Collecting Folk Songs in Finland.” The ICTM Historical Sources, Aveiro, Portugal 14.5.2014.
• ”Don’t Forget the Music. Severin Sörensen’s Town Orchestras.” Confronting the National in Musical Past, Helsinki 22.5.2014.
• ”Successes and Failures in Transfer: Theodor Sörensen in Finland.” Royal Musical Association 50th Annual Conference, Leeds, England 4.9.2014.
• ”Successes and Failures in Transfer: Theodor Sörensen in Finland.” Nationality/Universality. Musical historiography in Central and Eastern Europe, Radziejowice, Poland 16.9.2014.
• (OH & Saijaleena Rantanen) ”Muusikot liikkeessä. Kaupungin orkesterit ennen kaupunginorkestereita.” 1800-luvun tutkimuksen verkoston 7. vuosikonferenssi, Tampere 29.1.2015. 
• ”Musiikkitaiteesta taidemusiikkiin – Från musikkonst till Konstmusik”. XIX musiikintutkijoiden valtakunnallinen symposium, Tampere 17.4.2015. 
• ”In Search of National Music in 19th-Century Finland”. Music and Nationalism, Helsinki 7.5.2015.
• ”In Search of National Music in 19th-Century Finland”. Discovering and Imagining the Nation, Jyväskylä 11.6.2015.
• (Vesa Kurkela & OH) ”Sibelius as Popular Composer: Music by Sibelius in Kajanus’s Popular Concerts”. VI International Jean Sibelius Conference, Hämeenlinna 6.12.2015. 
• (OH & Saijaleena Rantanen) ”Musicians as Cosmopolitan Entrepreneurs: Orchestras in Finnish Cities Before the City Orchestra Institution 1860-1870”. Music and Cosmopolitanism, Helsinki 2.6.2016.  
• ”Finnish National Orchestra Narrated”. Narrativization of the National Past, Budapest 16.-17.9.2016. 

Vesa Kurkela

• ”Menneisyystarve ja musiikin historiankirjoitus”. Musiikintutkijoiden 16. vuosikonferenssi, Jyväskylä 23.3.2012.
• ”Populaarimusiikin suomalaisuus – kilpaileminen ja kansallinen sopeuttaminen”. Teoston vuosiseminaari, Helsinki 23.5.2012.
• ”Robert Kajanus populaarimuusikkona. 1800-luvun lopun konserttiohjelmistojen toisenlainen tulkinta”. Pacius-seuran juhlasymposium ”Helsingin musiikkielämää 1800-luvulla”, Helsinki 10.11.2012.
• ”Low Fidelity ja C-kasetti”. Musiikintutkijoiden 17. Symposium, Turku 15.3.2013.
• ”Soittajat, stipendiaatit ja taustahahmot  – Suomen musiikkielämän germaanistuminen 1870–1920”. Musiikintutkijoiden 18. vuosikonferenssi, Seinäjoki 3.4.2014.
• ”Accordion meets the nation. Challenges and experiences in a music history project in Finland”. The ICTM Historical Sources conference, Aveiro, Portugal 14.5.2014.
• ”Transferring and translating music life from continental Europe to Finland”. CME 2014 Conference, Leuven, Belgium 5.6.2014.
• ”Nationalizing cosmopolitan musical life in Finland in the late 19th Century”. Nationality/Universality. Musical historiography in Central and Eastern Europe, Radziejowice, Poland 16.9.2014.

Markus Mantere
 

• ”Suomalaisen musiikintutkimuksen oppihistorian tutkimus”. Suomalaisen musiikintutkimuksen konferenssi, Jyväskylä 2012.
• ”Kristillisyys Ilmari Krohnin musiikillisen ajattelun taustatekijänä”. Suomalaisen musiikintutkimuksen symposium, Åbo Akademi, Turku 2013.
• ”Ilmari Krohn ja suomalaisen musiikkitieteen synty”. 1800-luvun tutkimuksen verkoston 6. vuosikonferenssi, Helsinki 31.1.2014.  
• ”Musicology at the Service of Nation-Building: The National Cause of Finnish Musicology at the Beginning of the 20th Century”. Paper read at The RMA 50th Annual Conference in Leeds, 4.9.2014.

Saijaleena Rantanen
 

• ”Musiikki ja kansanvalistus Etelä-Pohjanmaalla 1800-luvun lopulla”. Tietoprovinssi, Seinäjoki 26.9.2012.
• ”Live Music in Europe Network. Bringing Research and Music Business Together”, with Maija Kontukoski and Heikki Uimonen. IASPM Norden, Conference 2012, Roskilde 30.11.2012.
• ”Musiikki ja eteläpohjalaisuus viime vuosituhannelta nykypäivään – Katsaus nykytilaan”, with Mika Virkkala. Kotiseutupäivien seminaari, Seinäjoki 8.8.2013.
• ”Suomalaisen kansakunnan rakentajat ja Viron laulujuhlat”. Yksilö ja historia – 1800-luvun tutkimuksen verkoston 6. vuosikonferenssi, Helsinki 31.1.2014. 
• ”Kirvun lauluseura ja eurooppalainen laulujuhla-aate 1890-luvun lopulla”. Musiikintutkijoiden valtakunnallinen symposium, Seinäjoki 3.4.2014.
• ”The emergency and agents of music festivals in Finland in the late 19th century”. CME 2014 Conference, Leuven, Belgium 5.6.2014.
• ”Transnational agents of music festivals  in the 19th century Finland I”. RMA 50th Annual Conference, Leeds, UK 4.9.2014. 
• ”Transnational agents of music festivals  in the 19th century Finland II”. Finland in Comparison III, Tampere 28.10.2014.
• (Olli Heikkinen & SR) ”Muusikot liikkeessä. Kaupungin orkesterit ennen kaupunginorkestereita”. 1800-luvun tutkimuksen verkoston 7. vuosikonferenssi, Tampere 29.1.2015.
• ”Yhteinen rintama hajoaa. Kansanvalistusseuran laulujuhlista työväenliikkeen laulujuhliin I.” Musiikintutkijoiden 19. symposium, Tampere 16.4.2015.
• ”Yhteinen rintama hajoaa. Kansanvalistusseuran laulujuhlista työväenliikkeen laulujuhliin II.” Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaari, Tampere 25.8.2015.  
• ”Musiikin transnationalismi ja ylipaikalliset verkostot. Suomalaissiirtolaisten musiikkikulttuuri Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1890-luvulta 1930-luvulle”. Musiikintutkijoiden 20. valtakunnallinen symposium, Joensuu 12.5.2016.
• (Olli Heikinen & SR) ”Musicians as Cosmopolitan Entrepreneurs: Orchestras in Finnish Cities Before the City Orchestra Institution 1860-1870”. Music and Cosmoplitanism, Helsinki 2.6.2016.  
• ”Musical Transnationalism and Translocal Networks. Music Culture of Finnish Emigrants in the USA and Canada from the 1890s to the 1930s – An Introduction”. Global Race, Ethnicity and Migration Lecture Series, Minneapolis 13.9.2016.