Nuorisokoulutuksen maakunnalliset opetusvierailut

Tutustu toimintaamme, jossa Sibelius-Akatemian opettajat vierailevat musiikkioppilaitoksissa ympäri Suomea.

Nuori viulistipoika ja pianisti katsovat hymyillen kameraan
photo: Anne Yrjänä

Esittely

Olemme vuodesta 2015 tehneet kotimaisten musiikkioppilaitosten kanssa yhteistyötä, jossa Sibelius-Akatemian opettajat vierailevat opettamassa eri puolilla maata. Käytännössä tämä tarkoittaa useimmiten viikonlopun mittaisia mestarikursseja. Joskus yleisö pääsee myös kurssin päätteeksi kuulemaan opetuksen tuloksia konserteissa. Toimintaan voivat osallistua eri ikäiset ja tasoiset soittajat. 

Opettajia keskustelemassa

Tavoitteena innostus ja verkostoituminen, edellytyksenä paikallinen yhteistyö

Maakunnallisen yhteistyön kautta musiikkia harrastavat nuoret eri puolilla Suomea löytävät vertaisiaan ja kasvavat osaksi maanlaajuista musiikkiyhteisöä. Vierailujen yhteydessä myös opetushenkilöstö voi jakaa kokemuksiaan ja osaamistaan ja saada vertaistukea.  

Lähtökohta on, että jokaisella vierailulla yhteistyöhön osallistuu useita saman alueen musiikkioppilaitoksia. Edellytyksenä onkin, että vierailupaikkakunnan ja seutukunnan opettajat ja muu henkilöstö suunnittelevat ja toteuttavat ohjelman yhteistyössä Sibelius-Akatemian henkilöstön kanssa. 

Hae mukaan yhteistyöhön

Oppilaitokset voivat hakea mukaan yhteistyöhön millä tahansa soittimella ja millä tahansa tyylisuunnalla (klassinen, jazz, kansanmusiikki, global music, musiikin hahmotustaitoaineet). Vierailuja toteutetaan kunkin lukuvuoden aikana noin 25. Opetus suunnitellaan aina vierailupaikkakunnan lähtökohtien ja tarpeiden pohjalta. 

Yhteistyön yhteystiedot

Rahoittaja

Suomen Kulttuurirahasto 2016-2019

Sibelius-Akatemian tukisäätiö (Sihvolan rahasto) 2021-