Sotilaallisen vallan kieli suomalaisessa demokratiassa

Hankkeessa tutkitaan militarisoitunutta kieltä ja sen suhdetta demokratiaan Suomessa. Taideyliopistosta mukana on tutkija Susanna Hast.

Esittely

Militarisoituminen viittaa sotilaallisten arvojen vahvistumiseen yhteiskunnassa. Militarismi näkyy sekä siviili- että sotilasasioissa, mm. siinä, miten asevoimilla ja sotilailla on erityinen asema yhteiskunnassa, kuinka aseellinen puolustus nähdään kyseenalaistamattomana ratkaisuna turvattomuuteen. Se näkyy myös siinä, kuinka sotilaallisiin arvoihin nojaava kieli ja käytännöt läpäisevät koko yhteiskunnan. Lisäksi maanpuolustukseen liittyvät asiat ovat koskemattomia, tabumaisia ja usein salaisia.

Yhteiskunnan militarisoituminen tulee esiin erityisesti sotavoimien ja demokratian välisissä jännitteissä ja ristiriidoissa. Hankkeessa kysytään, millaista on militarisoitunut kieli, millaisia ovat sotilaalliset valtarakenteet ja käytännöt sekä sitä, millä tavoin kieli edistää militarisoitumista.

Lähtökohtana hankkeessa on, että militarisoitunut kieli korostaa ja piilottaa sotilaallisen vallan erityisasemaa sekä siihen sisältyvää väkivaltaa. Se myös ylläpitää epädemokraattisia piirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Militaristisen kieli ymmärretään hankkeessa kirjoitettuna, puhuttuna, retorisena, esteettisenä, rituaalisena, kehollisena ja performatiivisena. Militarisoitunutta kieltä tehdään näkyväksi kriittisen militarismitutkimuksen, taiteellisen tutkimuksen ja feministisen tutkimuksen teoreettisista ja menetelmällisistä lähtökohdista.

Hanke jakaantuu kolmeen alaprojektiin: 1) militarisoituneen kielen poikkeuksellisuus ja piilottelevuus, 2) isänmaallinen ja sotaisa retoriikka ja 3) militaristisen kielen äänekkyys ja performatiivisuus.

Nelivuotinen hanke tuottaa tutkimusartikkeleita, toimitetun suomenkielisen kirjan, tieteellisen lehden erikoisnumeron sekä ääni- ja videoteoksia, performansseja ja runoutta.  

Hankkeen yhteystiedot Taideyliopistossa

Hankkeen nimi

Sotilaallisen vallan kieli suomalaisessa demokratiassa

Ajankohta

01/2022-12/2025

Rahoittaja

Koneen Säätiö

Tiimi

Hankkeen johtaja Noora Kotilainen, Helsingin yliopisto

Johanna Vuorelma, Helsingin yliopisto

Vastuuorganisaatio

Helsingin yliopisto