Musiikkikasvatuksen muutospolitiikka ikääntyvässä yhteiskunnassa

Hanke uudistaa elinikäistä musiikkikasvatusta koskevaa ajattelua nopeasti ikääntyvässä yhteiskunnassa.

Suomen Akatemian tutkijatohtorihanke 2019-2022

Vastuullinen tutkija: Tuulikki Laes

Hankkeen tavoitteena on siirtää painopiste myöhäisikäisten musiikkitoiminnan terveysvaikutuksista kohti heidän omaa musiikin oppimistaan ja esiintymistään. Tutkimusaineisto kerätään kolmesta monisukupolvisesta musiikin oppimisyhteisöstä Suomessa haastattelemalla myöhäisikäisiä aikuisosallistujia. Laadullisen aineiston lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään valmista määrällistä aineistoa eläkeläisten nykyisistä musiikin oppimisen ja osallistumisen mahdollisuuksista Suomessa. Sekamenetelmin analysoidaan systeemisen muutoksen tarvetta ikääntyvän aikuisväestön huomioonottamiseksi musiikkikasvatuksessa. Yhteiskunnalliset, institutionaaliset ja yksilölliset ulottuvuudet yhdistämällä hanke esittää uuden, kestävän vision elinikäiselle musiikkikasvatukselle sekä osoittaa, miten musiikki voi olla osa ikääntymisen ja ikääntyneiden aikuisten yhteiskunnallisen aseman uudelleenarviointia. 

Lisätietoa:  tuulikki.laes@uniarts.fi / 040 7104373

Hankkeen nimi

Musiikkikasvatuksen muutospolitiikka ikääntyvässä yhteiskunnassa

Ajankohta

01/2019-12/2022

Rahoittaja

Suomen Akatemia