Unveiling the Mystery of Harmony

Tuire Kuusen johtama tutkimusprojekti (2016-2024), jonka päätutkijana toimii Ph.D. Ivan Jimenez.

Esittely

Hankkeen tarkoituksena on tutkia harmonioiden havaitsemista ja havaintoprosessiin vaikuttavia tekijöitä. Hankkeen aikana tutkimme mm. sitä, onko kuulijan mahdollista tunnistaa sävelmä sen pelkistetystä harmoniasta, jostain sille tyypillisestä, toistuvasta harmonisesta tapahtumasta (sointuketjusta), tai jopa vain muutamasta ensimmäisestä soinnusta. Tutkimme myös, mitkä muut ääninäytteissä kuultavat tekijät ohjaavat tunnistamista. Osa havaintoa ohjaavista ja tunnistamiseen vaikuttavista tekijöistä liittyy musiikkiin, jota kuullaan; tällaisia ovat esimerkiksi musiikkityyli, sävellaji ja transpositiotaso, soinnun tyyppi, soinnun sävelten asettelu, äänenväri, sekä musiikkikatkelmaan sisältyvät melodiset ja rytmiset vihjeet. Osa havaintoon vaikuttavista tekijöistä liittyy havaitsijaan, tällaisia ovat esimerkiksi havaitsijan musiikillinen koulutus ja erilaisten piirteiden erottelukyky. 

Hankkeen tutkijat Taideyliopistossa


Ph.D. Ivan Jimenez
Professori Tuire Kuusi

Ph.D. Ivan Jimenez
ivan.jimenez.rodriguez@uniarts.fi
Katso Ivan Jimenezin verkkosivu.

Professori Tuire Kuusi
tuire.kuusi@uniarts.fi
Katso Tuire Kuusen verkkosivu.

Juha Ojala
juha.ojala@uniarts.fi
Katso Juha Ojalan verkkosivu.

Professori Matthew Schulkind
mdschulkind@amherst.edu
Katso Matthew Schulkindin verkkosivu.

Professori Christopher Doll
cdoll@mgsa.rutgers.edu
Katso Christopher Dollin verkkosivu.

Professori Christoph Reuter
christoph.reuter@univie.ac.at
Katso Christoph Reuterin verkkosivu.

Isabella Czedik-Eysenberg
isabella.czedik-eysenberg@univie.ac.at
Katso Isabella Czedik-Eysenbergin verkkosivu.

Hankkeen nimi

Unveiling the Mystery of Harmony

Ajankohta

01/2016-02/2024

Yhteyshenkilöt

Ph.D. Ivan Jimenez
ivan.jimenez.rodriguez@uniarts.fi

ivansamples.com