Poeettinen arkeologia

Jan Kailan, Japo Knuutilan ja Jan Fastin hankkeessa koetellaan taiteen ja tieteen yhteistyötä.

Aution rakennuksen sisätila

Esittely

Poeettinen arkeologia on Kuvataideakatemian koordinoima tutkimushanke, jonka toiminta perustuu taiteellisen tutkimuksen metodologiaan tärkeänä lähtökohtanaan humanistisen tutkimuksen, varsinkin arkeologian, keinot. Hankkeessa koetellaan taiteen ja tieteen yhteistyötä radikaalilla tavalla. Hankkeessa toimivat Jan Kaila, Japo Knuutila ja Jan Fast.

Poettinen arkeologia -tutkimusprojektin (2015–2017) puitteissa valmistuu teoksia, jotka kertovat eri tavoin Hangossa 1942–1944 sijainneesta saksalaissotilaiden kauttakulkuleiristä ja sen kautta kulkeneista sotilaista ja heidän omaisistaan. Teosten kautta lähestytään suomalaisten yhteistä historiaa ja muistia ja koetellaan tieteen ja taiteen välisiä rajoja. Tutkimushankkeeseen sisältyi vuonna 2017 mm. näyttely ”Deutsches Lager” ja seminaari, kuin myös antologia Inside and Beside the Camp (ed. Jan Kaila and Japo Knuutila).

Hankkeen yhteystiedot

Hankkeen nimi

Poeettinen arkeologia

Ajankohta

01/2015-12/2017

Tiimi

Jan Kaila, Japo Knuutila, Jan Fast