Photo: Tomi Humalisto
Hampurin työryhmä virittäytyi esitykseen auringonpaisteessa. Kuvassa vas: Marketta Tikkanen (Näty), Juho Mantere (O), Johanna Autio (Opte), Saga Sarkola (Näty), Sami Roikola (V), Inka Reyes (N), sekä väs vahvistus June Horton-White (V) ja Maria Zilcher (Opte)

Salome ihastutti Hampurissa – päätöntä menoa kriittisellä asenteella

|
Blog

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanditeatteriesitys Salome vieraili kesäkuussa Hampurissa Körber Studio Junge Regie -festivaalilla. Teakin, Nätyn ja Aallon opiskelijoiden yhteistyönä syntynyt energinen ja oivaltava Salome katkaisi kaulat kaikilta niiltä vähätteleviltä epäilyksiltä, joiden mukaan Suomi on Euroopan takapiha, sivussa ajankohtaisista kysymyksistä ja tuoreesta otteesta. Esityksen vastaanotosta tuonnempana.

Teatterikorkeakoulu valikoitui tämän vuoden kutsuvieraaksi valosuunnittelun koulutusohjelman ansiosta. Joka vuosi ulkomainen vierailija on valittu edustamaan tiettyä ammatillista koulutusprofiilia, kuten aiemmin esimerkiksi näyttämölavastusta tai tanssia. Kutsutun teoksen toivottiin edustavan valosuunnittelun koulutusta teatterin alueella, mutta sopivan silti festivaaliformaatin kestollisiin ja tilallisiin puitteisiin. Teatterikorkeakoulussa vierailuesityksen lopullinen valinta annettiin allekirjoittaneen tehtäväksi. Festivaali halusi Salomen valo- ja videosuunnittelijan Sami Roikolan (V) sekä ohjaaja Juho Mantereen (O) osallistuvan ennen festivaalia järjestettyyn valosuunnittelun työpajaan yhdessä muiden festivaaliesitysten ohjaajien kanssa. Lisäksi yhden valosuunnittelun opiskelijan toivottiin osallistuvan festivaalille eräänlaisena koulutusohjelmansa opiskelijalähettiläänä. Tässä roolissa Suomea edusti June Horton-White (V). Esityksen näyttelijät Inka Reyes (N), Marketta Tikkanen (Näty) ja Saga Sarkola (Näty), sekä tuottaja Johanna Autio (Opte) ja näyttämömestari Maria Zilcher (Opte) saapuivat päivää ennen lauantain 17.6.2017 esitystä.

Suomalainen näkökulma tuli näkyvästi esiin festivaalin avajaispäivänä. Teatterintiedotuskeskuksen (TINFO) johtajan Hanna Helavuoren avajaispuheenvuoro avasi saksalaisyleisölle suomalaisen teatterin ja teatterikoulutuksen historiaa sekä nykyistä viitekehystä. Kuulijoille paljastui, että pienestä kielialueesta ja Saksaa muistuttavasta laitosteatteriverkostosta huolimatta tekijyyden, tasa-arvon, eettisyyden ja kulttuuripolitiikan kysymykset sähköistävät nuorten tekijäsukupolvien nykyisyyttä, niin kentällä kuin koulutuksessa.

Körber Studio Junge Regie –festivaaliin liittyy olennaisena osana teatterikoulujen välinen kilpailu, mikä herätti myös kritiikkiä osallistujien keskuudessa. Ulkomainen kutsuesitys ei voi enää kilpailla saksankielisten esitysten rinnalla, koska Norjan Teatteriakatemian (Fredrikstad) parin vuoden takainen festivaalivoitto sai järjestäjät muuttamaan kilpailun sääntöjä. Ilmeisesti kilpailun on tarkoitus palvella eräänlaisena saksankielisen teatteriverkoston urapolkutapahtumana, mikä ei enää toteudu palkintojen karatessa ulkomaille. Järjestäjien tai rahoittajien toiveiden vaikutusta ilmentää kenties myös se, että festivaalilla esitetty wieniläisen Simon Dworaczekin änkytystä käsittelevä kuunnelma Sing doch mal oli Salomen ohella rajattu kilpailun ulkopuolelle. Erikoista festivaalissa oli myös se, että kutsun perustana ollut valosuunnittelun tematiikka ulottui vain ohjaajapainotteiseen työpajaan ja suomalaisten vierailuesitykseen, festivaaliesitykset tai kilpailutuomaristo eivät painottaneet asiaa lainkaan. Vuonna 2003 perustetun festivaalin taustavoimana vaikuttaa suomalaista Koneen säätiötä muistuttava, Körber säätiö, joka tekee yhteistyötä paikallisen Thalia teatterin, Hampurin Teatteriakatemian sekä teatteri- ja orkesterialojen järjestön Deutscher Bühnenverein kanssa.

Kriittisistä äänenpainoista huolimatta saksalaisella perusteellisuudella hyvin järjestetty festivaali oli suomalaisille osallistujilleen suunnattoman antoisa. Yhdentoista esityksen katsominen antoi erinomaisen kuvan saksankielisen teatterin lähitulevaisuuden tekijöiden lähestymistavoista ja kysymyksistä. Festivaali oli myös panostanut kohtaamisiin yleisön ja tekijöiden kesken. Joka esityksen jälkeen järjestettiin yleisökeskustelu ja seuraavana päivänä edellisen päivän esityksen purettiin ja analysoitiin tekijöiden ja opettajien kesken ”table-talk” –keskusteluissa. Festivaalin aikana toistuvat tapaamiset rentouttivat kohtaamisia ja tutuksi tuleminen syvensi keskusteluita. Ilmapiiri suomalaisten ja saksalaisten, itävaltalaisten ja sveitsiläisten välillä oli kriittisyydestä huolimatta uteliasta ja teeskentelemätöntä. Kiinnostava havainto keskusteluissa oli se, että ohjaajien suhde suunnittelijoihin tai ylipäätään työryhmäänsä on myös saksalaisessa toimintaympäristössä pulmallinen. Valosuunnittelu saatetaan edelleen toteuttaa prosessin viime vaiheessa ja taiteenalueen koulutus loistaa poissaolollaan myös koulutusrakenteiden tasolla. Tapa jolla Teatterikorkeakoulussa opiskelijoita altistetaan varhain taiteelliseen yhteistoimintaan eri osa-alueiden kanssa, on saksalaisesta näkökulmasta ihmeellistä ja herätti suurta kiinnostusta.

Festivaalin viimeistä edelliseen iltaan sijoittunut Salome konkretisoi monet festivaalin aikana syntyneet odotukset ja temaattiset keskustelut. Huomattavasti alkuperäistä suurempaan näyttämötilaan muokattu versio oli visuaalisesti komea ja rytmillisesti tarkka. Videotriptyykki suolsi ikonista populaarikuvastoa ja itseironisia tekijäkommentteja. Näyttelijät kykenivät laajentamaan energiansa ison katsomon takariville asti ja hyödynsivät syntynyttä dynamiikkaa kohotetusta pudotettuun ilmaisuun. Festivaalin kilpailuhenkinen viitekehys myös terästi esityksen näyttelijöiden omaelämänkerrallisen tason merkitystä. Tekijöille keskeinen miesohjaajan ja naisnäyttelijöiden välisen suhteen kysymys lävähti katsojien kasvoille populaarikulttuurin ironiseen luentaan kietoutuen. Salome vaikutti aktivoivan pinnan alla kaikkien tunnistaman todellisuuden kielimuurin yli. Keskusteluissa monet totesivat, että aihepiiri tunnistetaan hyvin, mutta se ei ole saavuttanut vielä näkyvää asemaa. Vaikutti siltä, että Salomen koskettama valtakysymys jätti yleisönsä vähintäänkin mietteliääksi, mutta se herätti myös innostunutta vastakaikua niin opiskelijoissa kuin vanhemman polven ammattilaisissa. Frankfurtin Mousonturm -kulttuurikeskuksen dramaturgi ja juryn jäsen Marcus Droß mieltyi Salomen monitasoisuuteen ja karnevalistiseen tapaan yhdistää poliittisuutta ja populaarikulttuuria. Festivaalin perustaja ja grand old lady, Hampurin teatteriakatemian Barbara Müller-Wesemann kutsui itsensä välittömästi esityksen jälkeen Helsinkiin. Uumoilen, että panostus festivaaliosallistumiseen oli hyvä sijoitus kansainvälisen näkyvyyden ja kontaktien näkökulmasta.

Huolimatta siitä, että Körber Studio Junge Regie –festivaali käpertyy saksankielisen teatterikoulutuksen ympärille, kyseessä ei ole kuitenkaan pieni kupla. Saksan kieli on puhujamäärältään Euroopan suurin, mikä synnyttää Suomeen verrattuna eri mittaluokan yleisöpohjan kulttuurin alueella. Myös tekijöitä ja lähestymistapoja riittää. Teatterin alueella historiallinen pohja on myös pitkä ja maineikas. Suomalaisten teatterintekijöiden opintomatkat Saksaan olivat jo melkein sata vuotta sitten osa ammatillista kehittymistä. Teatterikorkeakoulun vierailu todisti jälleen ulkomaisten esitysten katsomisen edut, sillä erotuksella, että tänä päivänä tilanne ei ole enää yksisuuntainen - meillä on myös jotain annettavaa. Kuten festivaalin intensiivisen minimalistisella Nerve Collection -sooloesityksellään voittanut Caroline Creutzburg (Gießen) totesi Salomen nähtyään: Suomessa ollaan hyvin kartalla.

 

- Tomi Humalisto 23.6.2017 -

 

Festivaalin ohjelmisto on nähtävissä: https://www.thalia-theater.de/uploads/1617_ELepoK%C3%B6rber_20170508_lay...

Salomen alkuperäiset esitystiedot: http://www.uniarts.fi/tapahtumat/ma-13032017-1021/salome-0