Kanteleen pedagogisia kysymyksiä pohdittiin yhteisessä seminaarissa

|
Blog

Sibelius-Akatemia järjesti 28.–30.10.2016 ensimmäisen valtakunnallisen kantelepedagogisen seminaarin, johon oli kutsuttu osallistujia ympäri Suomen. Töölönkadun toimipisteeseen saapuikin nelisenkymmentä kanteleensoiton opettajaa ja aiheesta kiinnostunutta keskustelemaan, kuuntelemaan ja jakamaaan kokemuksia. Päivän aikana perehdyttiin muun muassa kanteleensoiton ryhmäopetukseen ja ohjelmistoon sekä kehollisuuteen ja kosketukseen kanteleensoitossa. Tapahtuma tarjosi hyvän tilaisuuden inspiroitua ja verkostoitua, opettajille saada uusia ideoita, päivittää ajatuksiaan ja saada virtaa omaan työhönsä kanteleensoiton parissa. 

– Toivetta ja tarvetta vastaaviin koulutustilaisuuksiin olisi, mielellään säännöllisesti. Toivottavasti voisimme järjestää pedagogiikkaseminaarin taas kolmen vuoden kuluttua, kertoo Sibelius-Akatemian kanteleensoiton vastuuopettaja Ritva Koistinen-Armfelt