Photo: Timo Vikman

Bachin hauta, Stubb ja reissuräppiä: kuopiolaiset Saksassa osa 2

|
Blog

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikön opiskelijat ja opettajat tekivät konsertti- ja opintomatkan Saksaan Thüringenin alueelle 22.4.—1.5.2016. Matkan aikana opiskelijat esiintyivät kahdessa konsertissa ja osallistuvat laulu- ja urkumusiikin mestarikursseille.
Kuulumisia reissulta kirjoitti kirkkomusiikin opiskelija Sofia Valli. 

On kulunut kaksi viikkoa siitä, kun kolmisenkymmentä kirkkomuusikkoa kokoontui aamuvarhain Tuomaskirkolle Bachin patsaan juureen. Havaittavissa oli unenpöpperöisten silmien lisäksi odottavaa ja jännittynyttä tunnelmaa. Oltiinhan menossa soittamaan Tuomaskirkkoon, jossa itse Johann Sebastian Bach makaa haudassaan. Opettaja oli aiemmin todennut vakavalla naamalla, ettei saisi soittaa ainuttakaan väärää ääntä - muuten Bach kääntyisi haudassaan. Luulenpa, että Bach on jo kyllästynyt ”pyörimään haudassaan”. Oli sangen mielenkiintoista astella tyhjään Tuomaskirkkoon, koska aiemmin viikolla kävimme moni kuuntelemassa motettia ja kirkko oli lähes täynnä. Lisäksi muutama viikko ennen matkaa Hannu Taanila kävi luennoimassa Kuopiossa aiheesta Bachin pahoinpitelemisen historia. Taanila kumosi monia stereotyyppisiä kuvia Bachista. Näistä mainittakoon esimerkiksi köyhyys, hurskaus ja  vaatimattomuus. Luentojen ja aiemmin opiskellun perusteella olikin hienoa päästä paikkaan, josta oli paljon puhuttu.   

 

Mestarikurssi Tuomaskirkossa jakautui kahteen osaan. Suurimman osan ajasta käytimme modernin barokkityylisoittimen parissa. Ohjelmistossa oli tietenkin Bachia ja opettajana toimi kirkon urkuri Ulrich Böhme. Kurssin aikana moni kohotteli kulmiaan ihastuneesti, ihmeissään sekä hämillään. Eri soittotavat ja musiikilliset asiat joko vastasivat aamenta tai olivat uusia ja vieraita. Oli hyvä, että jokaisen mieleen jäi kytemään kenties kysymyksiä jatkoa ajatellen. Oma mielenkiinto heräsi moneen kappaleeseen. Loppuajan käytimme Sauer-urkujen luona Max Regeriä soittaen. Sain soittaa Regeriä ja harjoittelin näin ollen rullan käyttämistä. Rullan avulla voi soittaa crescendot ja diminuendot ilman, että tarvitsee rekisteröidä käsin. Opiskelutovereiden mielestä näytti hupaisalta, kun pieni tyttö yritti rullata ja soittaa samaan aikaan.  

 

 

 

Kurssipäivän päätteeksi olimme järjestäneet opiskelijoiden kesken ohjelmaillan. Jokainen autokunta valmisteli iltaan sketsin, tehtävän tai esityksen. Näimme hienon kuvaesityksen, huikaisevan balettitanssin, naurattavia näytelmiä sekä kuulimme rytmikästä räppiä. Edellä luetelluissa saattaa tulla ilmi kanttorikoulutuksen monipuolisuus. Illan antia räpin muodossa:  

Achtung! 

Aja eteen, aja eteen eteenpäin
pian kohtaamme Weimarin näin.
Matkalla tuulimyllyy, ydinvoimalaa,
monta Saksan saastuttajaa.
Peuroja lentää kahdes kilometris,
sopisko tähän väliin vaikka tetris – tai letkis? 

Achtung! 

Weimaris Listzii, Bachii sekä Waltherii, 
siis ihan törkeen korkeet kulttuurii,
Paras on et parkkihallis yötämyöten venattii,
eikä kämppiksille saatu vietyy vessapaperii.
Ostarilla eine kleine nachtmusiikit,
ympärillä suljettu on kaikki putiikit.
Kello on jo 23 juostaan pitkin katuja,
yritetään kovasti tsiigaa meille apuja.  

Achtung! 

Nyt Soffe kömpii äkäsenä autost ulos,
ilman häntä ois ollu toinen lopputulos.

Latoo pöytään passii, luotto, ajokorttii,
vuokraaja sanoo silti että ei.
Sit Soffe sanoo, että tilil ei oo rahaa, 
Mut tiätteks hei mun luotol ei oo rajaa. 

Achtung! 

Auto saatiin ajoo nyt kohti Leipzigii,
kaikkien silmät meinaa ihan oikeest mennä kii.
Parkkihallis kylmää, pimeet monii kerroksii,
luovutettii avaimet ja nachtausgang kohti kotii. 

Kaikkien meijän pitää myös muistaa relaa, ettei jengi pian rupee delaa!  

Achtung! Bitte!  

  

 

Torstaina koitti ansaittu vapaapäivä. Kukin käytti aikansa miten halusi. Huhujen mukaan eräs opiskelija viihtyi Bach-museossa koko päivän ja kuunteli kaikki Bachin bassoaariat läpi. Toinen lähti päiväksi Berliiniin, ja kolmas nukkui pitkään ja shoppaili. Yksi ryhmärämä lähti eläinpuistoon, jossa kerrottiin olevan yli 800 lajia. Olin mukana eläinpuistossa. Päivä oli aurinkoinen, mutta kylmä. Kylmään säähän olimme pukeutuneet lämpimästi, kunnes saavuimme valtavan kupolimaisen rakennuksen ovelle, hiki alkoi valua otsasta. Tämän kupolin sisällä oli reilusti yli kolmekymmentä astetta lämmintä. Takki ja villapaita olivat liikaa viidakossa. Antoisan ja uuvuttavan eläintarhapäivän päätteeksi etsimme nälkäisinä ja nääntyneinä hyvää ruokapaikkaa. Illalla, kun palasimme huoneistolle, aloimme pakata tavaroita seuraavaa päivää varten. Meidän oli jätettävä Leipzig.  

 

Perjantaiaamuna automme nokat näyttivät kohti Freibergiä. Päivä Freibergissä oli urkureiden ja urkujen ystävien ilon päivä. Pääsimme kolmen erilaisen Gottfried Silbermannin 1700-luvulla rakentaman soittimen ääreen. Kaikki halukkaat saivat soittaa. Pyhän Petrin kirkossa paikallinen urkuri soitti meille ja esitteli soitinta. Tuomiokirkossa piti istua varoen urkupenkille. Penkki oli mennyt rikki, ja se oli kolmesataa vuotta vanha. Kuten monissa Euroopan kirkoissa, kirkot olivat kylmiä. Jaakobin kirkko, jossa saimme vielä kokeilla pienempää soitinta, oli niin kylmä, että kävimme lämmittelemässä ulkona. Kun opiskelijoilta loppui nuotit ja muisti, nykytekniikka mahdollisti myös sellaisten kappaleiden soittamisen. Tosin läppärin pitäjän niskat taisivat kipeytyä. Tyytyväisinä lähdimme Berliiniin, jossa majoituimme viimeisen yön.  

Helpommin sanottu kuin tehty, ajaa koko Berliinin läpi. Ihmettelimme kilometrin matkalta pysähtyneitä poliisiautoja ja poliiseja luotiliiveineen. Ehdimme jo miettiä kaikki vaihtoehdot läpi, mitä voisi olla tulossa. Hengissä kuitenkin selvisimme hotellille. Näimme ajomatkan aikana laajasti kaupunkia, osa kuitenkin lähti vielä illalla kaduille katselemaan ihmisvilinää ja meininkiä. Aikaisin aamulla, kun aurinko vasta nousi, taksit veivät meidät lentokentälle. Suurin osa oli matkasta uupuneita, jotkut kuitenkin jaksoivat pelata korttia. Lensimme kahdessa eri erässä. Pienempi porukka joutui lentämään vaihtolennolla, Riikan kautta. Riikassa oli pitkä pysähdy mutta kuulin, että aika oli saatu hyvin kulutettua. Ohessa välilaskun väritetty tarina, jonka eräs opiskelijoista muotoili.

”Tuolla on Stubb!” 

Kirkkomusiikin opiskelija, Saksanmatkalta kotiutuva Teresa on innosta soikea. Hän kirmaa edestakaisin Riian lentokentän terminaalissa B ja puhaltelee hermostuneesti: ”Mä meen ottaa selfien..” Viimein musiikin kandidaatti, lähes valmis MuM Jouni, 25, vaivautuu nostamaan katseensa Futisforumin syövereistä ja lupautuu edellä mainitun naishenkilön henkiseksi tueksi – onhan hänellä soveltuva kalusto mukanaan. Kuvatessaan maireasti hymyilevää porvaripoliitikkoa, jonka kainalossa tuleva kanttori, Teresa, ylpeänä lymyilee, valtaa epäpätevän nk. C-kanttorin J. Kukon katumus. Mikä ajoikaan hänet tähän korniin tilanteeseen, hän pohtii. Vaivoin hän saa painetuksi Canon-halpajärjestelmäkameransa laukaisinta ja pakottaa kasvoilleen hymynpoikasen, osoittaakseen, ettei suinkaan ole valtiovarainministerin suurin ihailija. Palattuaan jalkapallokeskustelupalstan ääreen, hän huokaisee ja pudistaa ääneti, hivenen surullisena päätään – mihin tämä maailman nykynuoriso onkaan menossa? 

Tuokion kuluttua Jouni tekee virheen. Jälkikäteen hän pohtinee satoja, jopa tuhansia kertoja: Mikä johti hänet tuohon häpeälliseen tekoon? Hän kaivaa taskustaan matkapuhelimensa ja ottaa kuvan Stubbista, Suomen entisestä pääministeristä, joka astuu AirBaltic -lentokoneeseen johtavaan tunneliin. Samassa kuuluu käheä, kalvakka huuto kielellä, joka on tunnistettavissa englanniksi: ”Kädet pään päälle ja maahan makaamaan, heti!” Uskaltamatta vastustaa ankaraan sävyyn annettua käskyä hän tekee, kuten jokainen itseään kunnioitettava kanttorisopiskelija olisi tilanteessa tehnyt. Jopa baritoni Valtteri, mustapartainen maskuliinisuuden ruumiillistuma, olisi toiminut tilanteessa samoin – jotkin tilanteet vaativat näet tiettyä alkukantaista, uhmakasta toimintaa. Kaikki jäsenensä jännittäen, hampaat yhteen tiukasti puristaen ja rintaa nyrkeillään takoen hän käynnistää puolustusmekanisminsa, jolla on vain yksi tavoite – jalat alle! 

Tähän päättyy matkatarinamme. Viimeiset kuvat väsähtäneistä matkalaisista ja yöllisestä laukkujen selvittelystä puhukoot puolestaan.