Photo: Timo Vikman

Auto-ongelmia ja lastenlauluja: kuopiolaiset Saksassa, osa 1

|
Blog

 

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikön opiskelijat ja opettajat lähtevät konsertti- ja opintomatkalle Saksaan Thüringenin alueelle 22.4.—1.5.2016. Matkan aikana opiskelijat esiintyvät kahdessa konsertissa ja osallistuvat laulu- ja urkumusiikin mestarikursseille. Kuulumisia reissulta kirjoitti opiskelija Sofia Valli. 

 

Perjantaina 22.4 aamutuimaan saapui Berliinin Tegelin lentokentälle 30 kirkkomuusikkoa Kuopiosta. Matka sujui enemmän tai vähemmän hyvin, jännittyneissä tunnelmissa. Jännittyneissä siksi, että koko viimeisen vuoden olimme paiskineet töitä opintomatkan hyväksi. Olimme järjestäneet kymmenkunta rahankeräyskonserttia, myyneet arpoja, ja tehneet kamarikuorolla CD-levyn. Tasan vuosi sitten päätimme, että kohdemaa on Saksa sekä historialliset soittimet ja paikat Leipzigin ympäristössä. Raha- ja matkakuumemittari täyttyi vähitellen kahvihuoneemme seinällä, ja saimme kerättyä rahaa niin paljon, että majoitukset, lennot ja vuokra-autot saatiin kustannettua. Saapumispäivänä aikamme kuluikin autovuokraamossa, autossa istuessa, parkkihallia etsiessä ja majoittuessa. Olimme aiemmin jakaneet opiskelijat kuuteen eri autokuntaan sekä huoneistoihin. Ajomatka Leipzigiin meni totutellessa saksalaisiin liikennenopeuksiin ja maisemiin. Lehdet olivat jo puhjenneet puihin ja aurinko paistoi lupaavasti rypsipelloille. Odottavaisin mielin saavuimme Leipzigiin majapaikkaamme, joka osoittautui varsin oivaksi.

Lauantai oli ensimmäinen konserttipäivä Erfurtissa Predigerkirchessä. Kamarikuoromme lauloi Heikki Liimolan johdolla suomalaista ohjelmistoa mm. Sibeliusta, Rautavaaraa ja Kokkosta. Kuulimme myös urkumusiikkia opettajamme Jan Lehtolan, ja opiskelukaverimme Kaisa Alasaarelan soittamana. Päivämme koostui kylmistä mutta tunnelmaltaan lämpimistä harjoituksista: kirkossa oli niin kylmä, että kaikki päällysvaatteet päälläkään ei meinannut pysyä lämpimänä. Iloksemme kirkko täyttyi kuulijoista. Yleisö osoitti kiitoksensa niin, että lauloimme vielä ylimääräisenä yhden laulun. Illan pimetessä autot täyttyivät iloisista lauleskelevista muusikoista.

 

Sunnuntaina lähdimme jo aamulla ajamaan kohti Magdeburgia. Konsertti järjestettiin tuomiokirkon kappelissa. Ihastelimme isoa tuomiokirkkoa, sen akustiikkaa ja urkuja. Harjoittelimme kappelissa, kävimme kahvilla läheisessä kahvilassa ja ihmettelimme vanhoja rakennuksia kirkon ympärillä. Lauloimme konsertin, jonka jälkeen kirkon urkuri Barry Jordan tuli näyttämään meille tuomiokirkon isoja urkuja. Kuului riemun ja kauhun kiljaisuja, kun pääsimme nousemaan ylös parvelle kapeita portaita. Pääsimme myös urkujen sisälle, jossa olimme kuin Liisat urkumaassa. Urkujen sisällä pääsi kaikkein ylimpienkin pillien päälle. Korkeanpaikan kammoiset eivät tainneet tätä kaikki kokea, mutta jalat täristen monet uhmasivat omaa pelkoaan ja kiipesivät ylimmille tasanteille. Tunkua oli urkupenkille, kun urkuri antoi luvan kokeilla soitinta. Lauloimme vielä muutaman laulun ennen kuin lähdimme, olihan kirkon jälkikaiku hurjan pitkä. Lähdimme ajelemaan kohti Leipzigiä ja henkisesti valmistauduimme seuraavan päivän laulumestarikurssille.

 

Maanantaina löysimme tiemme Weimarin Liszt-Akatemian pieneen kirkkomusiikin yksikköön. Olimme valmistautuneet laulumestarikurssille lied-pareina. Opettajanamme toimi professori Ulrike Rynkowski-Neuhof. Mestarikurssi oli lämminhenkinen ja antoisa. Mestarikurssin jälkeen kiersimme Weimarin katuja. Ahkerimmat ehtivät käydä Johann Gottfried Waltherin haudalla. Vähitellen aloimme valua autoillemme, kunnes yksi autokunta ilmoitti, että auto ei käynnisty.

  

 

Kuuma. Kolme tuntia kulutettu hämärässä kauppakeskuksessa. Olen ehtinyt soittaa puolikuntoisella kapakkaflyygelillä jo Waldsteinin ensimmäisen osan ja Bachin Italialaisen konserton kolmannen osan. Auto ei suostunut käynnistymään ja nyt odotamme huoltomiestä ja uutta autoa. Kaksi autoa on siis jäänyt jumiin Weimariin kauppakeskuksen parkkihalliin. Kaupat menivät jo kiinni, ravintolatkin alkavat sulkea hiljalleen. Ravintolasta saimme kannustushuutoja, joten aloimme laulaa kansanlauluja. Päästyämme Kissanpennun kehtolaulusta monien muiden laulujen kautta Hyljättyyn nukkeen, varastomme alkoi olla tyhjä. Kello alkoi lähestyä kymmentä, muut olivat palanneet Leipzigiin jo viisi tuntia sitten. Lopulta huoltomies pakkeineen tuli lähes tyhjään parkkihalliin. Auto ei kaikesta huolimatta suostunut käynnistymään, vaan huoltomies pyysi meitä työntämään auton ulos hallista. Saimme auton yhteistuumin kannustushuutojen kera ulos. Hinausauto otti puolet meistä kyytiin ja toinen auto lähti hinausauton perässä kohti Weimarin kapeita kujia. Koska kujat ovat pimeitä ja mutkikkaita, niin on välillä myös matkustaminen ja elämä. Lopulta lukuisien eri vaiheiden, soittojen ja hermoilun jälkeen saavuimme keskellä yötä kylmään ja sateiseen Leipzigiin. Seuraavana aamuna odottaisi lähtö Ponitziin Silbermann-urkujen äärelle.

 

Päivä Ponitzissa osoittautui yllättävän aurinkoiseksi. Aurinkoiset olivat ainakin kaikkien urkureiden kasvot, kun pääsivät historiallisen Silbermann-soittimen ääreen. Felix Friedrich opasti meitä äänikertojen valinnassa ja soittoteknisissä asioissa. Pienessä kylässä palvelu pelasi. Koko kylä tuntui tietävän, keitä olemme. Palasimme Leipzigiin, kukin autokunta omaan tahtiimme. Mietimme seuraavan illan ohjelmaa: jokainen autokunta valmisteli esityksen, sketsin tai tehtävän. Jännityksellä odotimme seuraavaa päivää. Olihan luvassa mestarikurssi Tuomaskirkossa.