V Pianomusiikin historiaa Suomessa -symposiumin abstraktit
Päivi Järviö: Museoesineen uusi elämä. Vanhan musiikin uusi tuleminen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa
Helsingissä järjestettiin vuoden 1900 marraskuussa kaksi musiikki-iltaa, joissa pianisti-säveltäjä-kirjailija Ina Lange (1846–1930) ja mezzosopraano Aina Mannerheim (1869–1964) esittelivät helsinkiläisyleisölle harvoin kuultuja historiallisia kosketinsoittimia, klavisymbaalia, cembaloa, klavesiinia ja kirahviklaveeria. Konserttia edelsi vapaaherra R. v. Willebrandin[1] pitämä, soitinten historiaa valaiseva esitelmä, jossa yleisöltä pyydettiin lempeää suhtautumista näihin vaimeita, kiliseviä ääniä tuottaviin menneiden vuosisatojen soittimiin. (Hufvudstadsbladet 20.11.1900.)
Tarkastelen esitelmässäni niin kutsutun vanhan musiikin – 1700-luvun jälkipuoliskolle mennessä sävelletyn, nuotinnetun keskieurooppalaisen musiikin – uudelleen henkiin herättämistä tai uutta tulemista (revival). Virtaus lähti liikkeelle Keski-Euroopasta ja levisi Tanskan ja Ruotsin kautta myös Suomeen, 1800-luvun loppuun mennessä. Tässä keskityn pianon syrjäyttämien kosketinsoitinten uudelleen käyttöön ottamiseen.
Ina Langen ja Aina Mannerheimin konsertteihin pohjautuvan tarkasteluni kehyksiä ovat historismi, transnationalismi, nykyaikaisen historiantutkimuksen synty, museoiden perustaminen ja kaukaista, eksoottista menneisyyttä kohtaan koettu nostalgia.
Sanomalehtilähde: Hufvudstadsbladet 20.11.1900
Nuppu Koivisto: Emelie Carger (1815–1917) ja 1800-luvun pianistinaisten verkostot Itämeren yli
Pureudun esitelmässäni Suomen musiikin historiassa tuntemattomaksi jääneeseen merkittävään pianopedagogin Emelie Cargerin uraan ja kansainvälisiin ammattiverkostoihin. Tukholmassa suomalais-ruotsalaiseen perheeseen syntynyt Carger opetti vuosikymmenten ajan yksityisesti sekä yhdessä sisarustensa kanssa perustamassaan koulussa pianonsoittoa niin Vaasassa, Helsingissä kuin Ruotsin eri kaupungeissa. Hän ehti lähes 102-vuotisen elämänsä aikana kouluttaa lukuisia sukupolvia musiikin harrastajia ja ammattilaisiakin. Musiikkia Carger opiskeli muun muassa säveltäjä Erik Draken johdolla, ja hän laati myös oman – sittemmin valitettavasti kadonneen – ranskankielisen pianokoulun. Cargerin sekä hänen taiteellisesti lahjakkaiden sisartensa ystäväpiiri ulottui laajasti aikakauden ruotsalaiseen, venäläiseen sekä suomalaiseen sivistyneistöön.
Valotan tässä esitelmässä sitä, millaisena Emelie Cargerin transnationaalinen musiikkiura näyttäytyy suhteessa muihin hänen aikalaiskollegoihinsa. Entä mitä Cargerin elämänvaiheet kertovat muusikkonaisten verkostoista Itämeren yli? Aineistona käytän erityisesti Cargerin käsin kirjoitettuja muistelmia, jotka ovat säilyneet Svenska Litteratursällskapetin kokoelmissa. Muistelmien tukena ja verifioinnin apuna hyödynnän laajasti kirje- ja sanomalehtimateriaalia sekä viranomaisdokumentteja. Emilie Cargerista ei ole tehty aiempaa tutkimusta, mutta esitelmän metodologia pohjautuu aiempaan feministiseen tutkimukseen Suomen musiikin sukupuolihistoriasta.
FT Nuppu Koivisto-Kaasik on 1800-luvun musiikin sukupuolihistoriaan erikoistunut kulttuurihistorioitsija. Hän on väitellyt Helsingin yliopiston Euroopan historian oppiaineesta aiheenaan naisten salonkiorkesterit (2019) ja ollut sittemmin mukana professori Susanna Välimäen johtamassa, historiallisia suomalaisia säveltäjänaisia kartoittaneessa Sävelten tyttäret -tutkimushankkeessa (2018–2023). Parhaillaan Koivisto-Kaasik työskentelee Taideyliopiston tutkimusinstituutissa Suomen Akatemian tutkijatohtorina (2022–2025) helsinkiläisten ja tallinnalaisten pianopedagoginaisten historiaa käsittelevän projektin parissa.
Anna Krohn: Henrietta Nyberg (1830–1911): Helsingin ensimmäisen musiikkikoulun perustaja
- Julius Krohnin (1835-1888) ensimmäisen vaimon Emma Nybergin (1838-1875) sisar ja Ilmari Krohnin (1867-1960) täti ja ensimmäinen pianonsoitonopettaja
- Henriettan ja Emman vanhemmat: Claës Henrik Nyberg (1799-1883) ja Ottiliana Anna von Fieandt (1806-1893)
Koulutus
Henrietta aloitti pianonsoiton neli-viisivuotiaana mamselli Thuringin, ylioppilas Tallgrenin ja originellin muusikon Abraham Nybergin johdolla. Hän lähti Leipzigiin 26-vuotiaana (1856), koska Suomessa ei ollut opiskelumahdollisuutta pidemmälle ehtineille. Leipzigin konservatorio perustettu 1845.
Henrietta opiskeli Leipzigissa 11–12 tuntia päivässä kahden lukuvuoden ajan (1856–1858). Perheen Kaivopiston villaan rakennettiin Henriettan poissa ollessa musiikkihuone, jossa isä Claës Henrik Nyberg alkoi järjestää tuttavapiirilleen musiikki-iltoja. Äiti kirjoitti Henriettalle Leipzigiin: ”Pacius arvelee, että sinun on perustettava musiikkikoulu kun palaat.”
Toiminta
Henriettan opiskelun huomattavin tulos oli Helsingin ensimmäinen musiikkikoulu, jonka toiminta alkoi syksyllä 1858 kohta Henriettan kotiinpaluun jälkeen. Koulu muutti Kasarminkadulle ja toimi siellä ainakin kevääseen 1862. Oppilaita oli silloin 24, mutta koulu oli lopetettava Jetan ylirasittuneisuuden vuoksi. Henrietta antoi yksityistunteja 1890-luvun loppuun saakka, ja yksi hänen oppilaistaan oli Ilmari Krohn, joka iloitsi vilkkaan, älykkään ja temperamenttisen tätinsä oppitunneista.
Muuta
Julius Krohn tutustui Emma Nybergiin (Henriettan sisareen) opettaessaan tälle suomea. Henrietta ei puhunut suomea.
Lähteet
Krohn, Helmi 1942: Isäni Julius Krohn. Helsinki: Otava.
Salme Setälä 1966: Levoton veri. Helsinki: WSOY.
Katariina Liimatainen: Leea Isotalon kansainvälinen ura toisen maailmansodan varjossa
Leea Isotalo (1913–2009) oli yksi aikansa merkittävimmistä suomalaispianisteista. Hän opiskeli Pariisissa 1938–39 Marcel Ciampin johdolla sekä Berliinissä 1939–43 opettajanaan Edward Weiss.
Isotalo soitti Berliinissä neljä pianoresitaalia ja teki useita radioäänityksiä vuosien 1939–43 aikana. Vuonna 1939 hän konsertoi Budapestissa. Toinen maailmansota katkaisi lupaavasti alkaneen kansainvälisen konserttipianistin uran. Esitelmässäni kuvailen Leea Isotalon opintovuosia ja konsertteja Keski-Euroopassa sekä esittelen hänen ulkomailla soittamiaan konserttiohjelmia ja lehtiarvosteluja. Esitelmän lähteenä ovat vuonna 2007 tekemäni Leea Isotalon haastattelut sekä hänen leikekirjansa ja nuotistonsa.
Katariina Liimatainen on Savonia-ammattikorkeakoulun pianonsoiton lehtori vuodesta 2020 alkaen. Tätä ennen hän on toiminut Kuopion konservatorion pianonsoiton yliopettajana sekä Jamkin esittävän säveltaiteen yliopettajana ja pianonsoiton lehtorina. Hän opiskeli Leea Isotalon johdolla vuosina 1974–83 Keski-Suomen konservatoriossa ja jatkoi opintojaan Wienin musiikkikorkeakoulussa, Prahan musiikkiakatemiassa ja Moskovan Tšaikovski-konservatoriossa. Hän on kirjoittanut Leea Isotalosta kaksi artikkelia Pianisti-lehteen (2007, 2010).
Ville Hautakangas: Anna Catharina Öhrbomin nuottikirja v. 1759: Suomen vanhin nuottikirja kosketinsoittimelle
Anna Catharina Öhrbomin nuottikirja vuodelta 1759 on Suomen vanhin säilynyt ei-kirkollista kosketinsoitinmusiikkia sisältävä nuottikirja. Sitä säilytetään Turun Sibeliusmuseon kokoelmissa. Kirja sisältää 16 kosketinsoitinkappaletta ja vuoden 1701 suomalaista virsikirjaa vastaavan koraalikirjan. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, ovatko nuottikirjan kosketinsoitinkappalleet Öhrbomin omia sävellyksiä. Lisäksi pohditaan nuottikirjan pedagogista sisältöä: olivatko kappaleet opetusmateriaalia 1700-luvun kosketinsoittajille? Tutkimuksen tavoitteena on myös tuoda suomalaista 1700-luvun kosketinsoitinmusiikkia piano-oppilaiden soitettavaksi.
Tutkimus käyttää metodinaan dokumenttianalyysiä, ja keskeisimpinä dokumentteina ovat Eero Nallinmaan sävelmätutkimus ”Barokkitansseista Masurkkaan” sekä valitut nuottijulkaisut Turun Sibeliusmuseon, Kansalliskirjaston ja Tukholman Kuninkaallisen musiikkiakatemian kirjaston arkistoista. Tutkimuksessa selvitetään myös Anna Catharina Öhrbomin elämänvaiheita. Nuottikirjaa myös vertaillaan muihin eurooppalaisiin naisten omistamiin nuottikirjoihin 1700-luvulla.
Tutkimus toi uutta tietoa nuottikirjasta. Tutkimuksessa selvisi, että kappaleet ovat todennäköisimmin Anna Catharina Öhrbomin itse tekemiä sovituksia tunnetuista melodioista. Monen kappaleen melodia löytyy muistakin lähteistä. Koraalikirja on kokonaan Carl Heleniuksen kirjoittama ja se on kirjoitettu 1800-luvun alussa.
Elisa Järvi: Pianotaiteilija ja pedagogi Kerttu Bernhard – “Suomen säveltaiteen loistava
tähdenlento”
Pianotaiteilija Kerttu Bernhardin (1902–1944) ura pianistina ja pedagogina ansaitsee tulla muistetuksi. Jean Sibelius luonnehti Bernhardia otsikon ylistävin sanoin. Viime symposiumin esityksessäni ”Pianotaiteilijan muotokuva” loin yleiskatsauksen Kerttu Bernhardin elämänvaiheisiin. Esittelin Erkki Kuloveden öljyvärimaalauksen 25-vuotiaasta pianotaiteilijattaresta, joka tällä hetkellä on R-talon kahvilan seinällä. Pääpaino tulevassa esityksessäni on Bernhardin konserttiurassa, verkostoissa ja yhteistyössä aikansa säveltäjien kanssa.
Lähdeaineistona olen käyttänyt Sibelius-Akatemian arkiston kokoelmaa, Kansalliskirjaston ja Kansallisarkiston aineistoja sekä Bernhardin perikunnan arkistoa. Erityisesti viimeisin lähde nuottikokoelmineen on avannut ainutlaatuisen ikkunan pianotaiteilijan konserttielämään, arkeen ja aikalaiskontakteihin. Nuottiaineiston joukossa vastaan on tullut mm. Ernest Pingoudin tuntematon pianoteos. Olen vastikään kirjoittanut näistä löydöistä artikkelin neljänteen Kartanoista kaikkien soittimeksi -antologiaan.
MuT, FM Elisa Järvi on pianisti, fortepianisti, pedagogi ja tutkija. Taiteellisessa tohtorintutkinnossaan 2011 hän yhdisteli vanhinta ja uusinta pianolle kirjoitettua musiikkia. Järven kiinnostuksenkohteisiin kuuluvat Ligetin pianomusiikki, vanhat suomalaiset käsinkirjoitetut nuottikirjat, kosketinsoittimet sekä neljäsosasävelaskelpianojen historia.