Hae

Käsiohjelma: Si­ba­fest: Sa­ka­ri Oramo & Sibelius-​Akatemian sin­fo­niaor­kes­te­ri – Uusia al­ku­ja

8.2.2022 klo 19

|

Ohjelma

Jean Sibelius

Pelléas ja Mélisande, sarja näyttämömusiikista op. 46

  • Linnan portilla
  • Mélisande
  • Meren rannalla
  • Lähde puistossa
  • Kolme sokeaa sisarta
  • Pastoraali
  • Mélisande rukin ääressä
  • Väliaikamusiikki
  • Mélisanden kuolema

George Gershwin

Amerikkalainen Pariisissa

Väliaika

Johannes Brahms

Viulukonsertto D-duuri op. 77

  • Allegro non troppo
  • Adagio
  • Allegro giocoso, ma non troppo vivace

Esiintyjät

  • Adrian Ibañez-Resjan, viulu
  • Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri
  • Sakari Oramo, kapellimestari

Teosten esittely

Jean Sibelius: Pelléas ja Mélisande, sarja op. 46

Jean Sibeliuksen (1865–1957) musiikki Maurice Maeterlinckin näytelmään Pelléas ja Mélisande valmistui vuonna 1905 Berliiniin suuntautuneen esiintymismatkan jälkeen. Säveltäjä oli hyvin perillä näytelmän yleiseurooppalaisesta vaikutuksesta, sen pohjalta olivat jo säveltäneet Fauré, Schönberg ja Debussy.

Sibeliusta viehätti alakuloisessa hämärässä kehittyvä kolmiodraama, jonka Bertel Gripenberg oli taitavasti ruotsintanut. Sibelius painotti teoksen myytillistä pohjavirettä ja antoi tarinalle hienostuneen skandinaavisen sävyn. Näyttämömusiikin yhdestätoista osasta hän jätti orkesterisarjassa op. 46 pois vain kaksi.

Näytelmän alkusoitossa (Linnan portilla, Grave e largamente) Allemonden linna kohoaa synkkänä meren rannalla. Majesteetilliseen C-duuri-sointiin liittyvät säveltäjälle ominaiset eksoottiset mausteet ja välitaitteen hymnisävelmässä voimistuu skandinaavis-ugrilainen raskasmielisyys. Loppu tiivistyy jousitremoloihin: jyrisevät patarummut ja fortessa kajahtavat käyrätorvet julistavat kohtalon sinetöidyksi ja näytelmän alkaneeksi.

Mélisande, tarinan kalpea kaunotar, on Sibeliukselle teoksen päähenkilö. Prinssi Goulaud löytää tytön metsästä lähteen reunalta ja musiikillista muotokuvaa hallitsee englannintorven melankolinen valssimelodia (Andantino con moto), johon jouset liittävät alistuneen tuntuisen sävelmänsä – pizzicatojen säestämät puupuhaltimet yrittävät turhaan piristää tunnelmaa.

Kohtaus Meren Rannalla (Adagio) seuraa Mélisanden ja Goulaudin velipuolen Pelléasin ensikohtaamista: hämärä laskeutuu maiseman ylle ja salaperäisen tytön tuonut laiva katoaa horisonttiin. Painostava tunnelma, jousissa uhkaavina vellovat mainingit ja taustalla kumiseva isorumpu povaavat onnettomuuksia. Kesken kaiken ärähtävät kiukkuiset riitasoinnut, jotka kuitenkin hiipuvat umpimielisiin aaltoihin – meri toimii Sibeliuksen musiikissa syvyyspsykologisena peilinä.

Rakastavaiset kohtaavat seuraavaksi puistossa lähteen luona, valssin tahdissa (Comodo). Kielletyn rakkauden symbolina Mélisanden Goulaudilta saama vihkisormus putoaa veteen.

Näytelmässä Laulun kolmesta sokeasta sisaresta (Tranquillo) esittää Mélisande linnakamarin ikkunastaan. Säveltäjä tavoittaa arkaaisen tunnelman myös soittimellisilla keinoilla: patarummut luovat tarinan taustan, englannintorvi lausuu alkurepliikin ja klarinettiduo esittää melodian, jota säestää ensin käyrätorvien pedaalimainen urkupiste, sitten eloisammat pizzicatot.

Pastoraali-kuvaelmassa (Andantino pastorale) ollaan vaihteeksi päivän valossa. Sellojen pizzicatojen toistuva ostinatosäestys luo liikettä ja puupuhaltimet maalaavat tyyntä elonkorjuumaisemaa. Kohtaus rinnastuu Myrsky-musiikin sadonkorjaajiin.

Patarummut ovat jälleen seremoniamestarina Mélisanden kohtauksen rukin äärellä (Con moto) näytelmän loppupuolella. Rukki hyrrää alttoviulutrilleissä ja sävelkatkelmat tuntuvat etsivän hätääntyneinä toisiaan, patarummut ja sordinoidut vasket työntyvät pahaenteisinä esiin.

Hilpeä väliaikamusiikki (Allegro) luo tarpeellisen kontrastin ennen loppua. Rytmikäs gavottiteema on täynnä energiaa ja musiikki etenee huolettomana, vaikka päätösakordeissa muistuukin mieleen alkusoiton massiivisuus.

Onneton Goulaud on tappanut Pelléasin ja Mélisande kuolee (Andante) eleettömästi suruunsa. Finaalissa Sibelius ei kaihda pateettistakaan kieltä, mutta sävelaiheiden luontainen arvokkuus ja tyylikäs orkesterinkäsittely käännyttävät melodraaman pois. Ylevästi soiva välitaite väistyy puupuhaltimien tieltä ja päätöksen pianissimo-soinnissa kurkotetaan syvälle murheen kaivoon.

George Gershwin: Amerikkalainen Pariisissa

George Gershwin (1898–1937) kävi Pariisissa vuonna 1928 päästäkseen Maurice Ravelin oppilaaksi. Ravelin mielestä Gershwinillä ei ollut häneltä mitään opittavaa ja matkan merkittävimmäksi tulokseksi jäi vielä samana vuonna kantaesitetty orkesterifantasia Amerikkalainen Pariisissa.

Kulttuurien kolarointi vahvistetaan kiukkuisin äänimerkein jo ensiosan (Allegretto grazioso) alussa. Eurooppalaisen suurkaupungin vilinä ei ole kaukana rapakontakaisesta, mutta Pariisissa toilailevalla turistilla on vaikeuksia löytää paikkaansa nopeasti kommentoivien gallialaisten keskellä.

Pariisin vapaamielisyys houkutteli 1920-luvulla kaupungin yöelämään monta amerikkalaista kulttuurioppilasta Aaron Coplandista ja Ernest Hemingwaystä Cole Porteriin ja F. Scott Fitzgeraldiin. Gershwinin sävellyksestä erottuu mukaansatempaavan svengin rinnalla yksinäisyys ja vieraus, jotka tiivistyvät jälkipuoliskon (Andante ma con ritmo deciso) suureen blues-melodiaan.

Tuosta kaipauksesta huokuu samalla teoksen tunnustuksellinen ja ennakkoluuloton amerikkalaisuus, jota kuvitti Vincente Minnellin seitsemällä Oscarilla palkittu samanniminen elokuva, ikimuistoisina tanssitähtinään Gene Kelly ja Leslie Caron.

Johannes Brahms: Viulukonsertto D-duuri op. 77

Johannes Brahmsilla (1833–1897) oli vaikeuksia suurimuotoisten sävellysten luomisessa, kun takana kummitteli Beethovenin esimerkki. Katsottiin että Beethoven oli antanut sinfonialle ja konsertolle uuden henkisen sisällön sekä uudet mittasuhteet, jotka velvoittivat perässä tulevia. Brahmsin ensimmäinen pianokonsertto (1857) ei vielä tuonut kaivattua päänavausta, mutta Saksalainen requiem (1868) ja kaksi ensimmäistä sinfoniaa (1877–78) merkitsivät läpimurtoa noidankehästä.

Kesällä 1878 Brahms sävelsi lomalla Kärntenin postikorttimaisemissa viulukonserttonsa D-duuri op. 77. Viulu ei ollut Brahmsin oma instrumentti, mutta hänellä oli apunaan aikansa etevimpiin viulisteihin lukeutunut Joseph Joachim. Beethovenin viulukonsertto D-duuri oli ilmeinen mallikappale. Esimerkiksi ensimmäisen osan modulaatioissa Brahms on selvästi ottanut oppia Beethovenilta ja Joachimilta, joka oli kuuluisa Beethoven-tulkinnastaan.

Brahms kävi Joachimin kanssa tiivistä kirjeenvaihtoa viuluteknisistä yksityiskohdista ja kuuluvimmaksi muistoksi viulistin panoksesta on jäänyt ensimmäisen osan soolokadenssi. Brahmsin viulukonsertto on musiikinhistorian viimeinen suuri konsertto, jossa tämä tehtävä on jätetty soittajalle. Nykyiset viulistit soittavat pääasiassa Joachimin kadenssia, vaikka esimerkiksi Kreislerin, Heifetzin ja Regerin kadensseja kuulee myös silloin tällöin.

Brahmsin keskeisenä tavoitteena oli säveltää konsertto, joka olisi enemmän kuin tukku tulisia taiturisuoritteita. Aluksi hän kaavaili teoksesta neliosaista, mutta hylkäsi luonnostelemansa hitaan osan ja scherzon ja laittoi tilalle omien sanojensa mukaan ”onnettoman Adagion”. Viulusta ei ole mittelemään voimia suuren sinfoniaorkesterin kanssa samalla tavoin kuin pianosta, mutta ongelmat Brahmsin viulukonserton tasapainossa ovat esitysteknisiä. Brahmsin viulukonsertto on täytettävä taiteellisella ymmärryksellä, ei notkeasormisilla taiturikuvioilla.

Ensimmäinen osa (Allegro non troppo) käynnistyy perusteellisella orkesterijohdannolla, jossa esitellään osan teemat ja lähdetään saman tien kuljettamaan niitä kohti kaukaisia sävellajeja. Pitkästä ja vaiherikkaasta valmistelusta huolimatta solistin sisääntulo on asiaankuuluvan dramaattinen. Tämä muunnelma sivuteemasta raukeaa kuitenkin asteikkokuvioihin, vieden sooloviulun lopulta lyyriseen pääteemaan.

Romanttinen aaltoliike pitää löyhän sonaattimuodon käynnissä ja Brahms päästää orkesterin irti komeissa välikkeissä, varaten solistille tilaisuuden lämpimään tunteellisuuteen, kuten sellojen ja bassojen säestämissä kolmoisotteissa. Toisaalta sooloviulu saattaa myös tulistua kiivaasti, vaikuttavimmillaan toisessa suuressa purkauksessa, joka käynnistyy orkesterin kontrapunktisesta aiheesta ja huipentuu viulun ylärekisterissä.

Hienosti valmistellun soolokadenssin jälkeen Brahms herkistyy ihmeellisesti väreilevässä codassa: orkesterin tullessa mukaan, viulu kertaa pääteeman ylärekisterissään, jatkaen sävelmää haikeasti muunnellen. Tähän liittyvät puupuhaltimien hellät kuviot, klarinetti, huilu ja oboe – lyhyt nostalgian tuulahdus ja reipas loppukaneetti.

Hitaassa osassa (Adagio) on teeman esittely uskottu oboelle, mikä sai ylpeän Pablo de Sarasaten kieltäytymään teoksen esittämisestä. Annettuaan oman näkemyksensä oboen lied-tyyppisestä sävelmästä viulu on kuitenkin keskeytyksettä etualalla, etenkin kiihkeässä välitaitteessa. Toisin kuin Beethoven, Brahms jatkaa voimakkaasti muuntelevaa ja moduloivaa otetta myös hitaassa osassa, ja viulun laulua säestävät samettinen jousitausta ja lämminsävyiset puhaltimet.

Finaali on iloinen rondo (Allergo giocoso, ma non troppo vivace), jonka tanssillisuus ja hilpeys eivät sulje pois voimallisuutta. Esitysmerkinnän jälkiosa, ”ei liian nopeasti”, on Joachimin suositus: hän halusi tällä tavoin tehdä tilaa osassa havitellulle mustalaistyylille. Osan huumori syntyykin osin kipinöivän notkeasta soolo-osuudesta ja raskastekoisten orkesterirytmien ristiriidasta. Lopussa musiikki tuntuu häipyvän tiehensä, kunnes orkesteri ja solisti jysäyttävät painavat loppuakordit.       

Teksti: Antti Häyrynen

Esiintyjäesittelyt

Sakari Oramo, kapellimestari

Sakari Oramo on BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestari. Kansainvälisen huipputason vierailevana kapellimestarina ja arvostettuna levyttävänä taiteilijana, hänen esityksissään rakenteellinen yhtenäisyys yhdistyy auktoriteettiin, eleganssiin ja intohimoiseen esitystapaan.

Kaudella 2021/22 hän tekee paluuvierailuja mm. Berliinin filharmonikkojen, Wiener Symphonikerin, RSO:n, NDR Elbphilharmonie Orchesterin ja Tampere Filharmonian kapellimestarikorokkeille.

Viime kaudella hän johti viimeisen konserttinsa Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina sekä mm. Berliinin filharmonikkoja, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria, RSO:ta ja HKO:ta.

Vuonna 2018 hän johti Brett Deanin uuden sellokonserton Euroopan kantaesityksen, jonka esitti Alban Gerhardt Berliinin filharmonikkojen kanssa. Oramo on viimeksi työskennellyt NDR Elbphilharmonie Orchesterin, Staatskapelle Dresdenin, Wiener Philharmonikerin, Tšekin filharmonikkojen, Bostonin sinfoniaorkesterin, New Yorkin filharmonikkojen ja Helsingin filharmonikkojen kanssa. 

Kausi 2021/22 on Oramon kahdeksas kausi BBCSO:n kanssa. Kyseisen orkesterin kanssa hän jatkaa uusien ja harvoin esitettyjen teosten esillenostamista – kuten William Alwynin oopperan Miss Julie, Betsy Jolas’n Onze Liederin ja Victoria Borisova-Ollasin viulukonserton maailman kantaesityksen (solistina Baiba Skride) – esittäen niitä perinteisten teosten kuten Mendelssohnin Elias -oratorion ja Haydnin trumpettikonserton (solistina Håkan Hardenberger) rinnalla. Kauteen sisältyy myös konsertteja Last Night of the Proms 2021 -tapahtumassa ja Barbicanin 40-vuotisjuhlassa. Oramo on säännöllinen BBC Proms -tapahtumien kapellimestari, ja kesällä 2019 hän johti useita konsertteja BBCSO:n ja kuoron kanssa – mukaan lukien Last Night of the Proms -tapahtuman, jonka hän on aiemmin johtanut vuosina 2014, 2016 ja 2017.

City of Birmingham Symphony Orchestran Music Directorin roolissa vuosina 1998–2008 toiminut Oramo on toiminut Suomen Radion sinfoniaorkesterin kunniakapellimestarina vuodesta 2012 lähtien, sen jälkeen, kun hän oli toiminut vuosikymmenen ajan orkesterin ylikapellimestarina. Hän toimi myös West Coast Kokkola Operan ylikapellimestarina vuosina 2004–2018 ja Pohjanmaan kamariorkesterin ylikapellimestarina vuosina 2013–2019. Taitavana viulistina Oramo toimi alun perin Radion sinfoniaorkesterin konserttimestarina. Vuonna 2014 hän debytoi BBC Proms -kamarimusiikkisarjassa esittämällä Prokofjevin Sonaatin kahdelle viululle Janine Jansenin kanssa.

Levytysmenestyksiin kuuluvat BBC Music Magazinen orkesteripalkinto Nielsenin sinfonioista nro 1 ja 3 Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin kanssa, jotka täydentävät heidän ylistetyn Nielsen-syklinsä BIS-levymerkille, sekä Gramophone Award -voiton vuoden 2019 orkesterikategoriassa Rued Langgaardin sinfonioista nro 2 ja 6 sekä Jacob Gaden Tango Jalousista Wiener Philharmonikerin ja sopraano Anu Komsin kanssa. Busonin pianokonsertto, joka on äänitetty Bostonin sinfoniaorkesterin ja Kirill Gersteinin kanssa, voitti vuoden 2020 ICMA-palkintojen Audio and Video -kategoriassa. Muita viimeaikaisia julkaisuja ovat Sibeliuksen orkesteriteokset BBC Sinfoniaorkesterin kanssa, Rahmaninovin pianokonsertot nro 2 ja 3 Jevgeni Sudbinin kanssa, sekä Florent Schmittin Suites from ’Antoine et Cléopâtre’ & Symphony No.2.

Adrian Ibañez-Resjan, viulu

Adrian Ibañez-Resjan syntyi 1997 Turussa venäläis-espanjalaiseen muusikkoperheeseen. Hän aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana isoisänsä Araik Resjanin opastuksella. Ibañez-Resjan on opiskellut Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla Réka Szilvayn ja Laura Vikmanin johdolla, ja mestarikursseilla häntä ovat ohjanneet mm. Ana Chumachenko, Elina Vähälä, Zahar Bron ja Miriam Fried.

Ibañez-Resjan on debytoinut jo neljävuotiaana Turun ja Mäntän Musiikkijuhlilla ja on esiintynyt mm. Turun Filharmonian, Jyväskylä Sinfonietan, Vivo-orkesterin ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin solistina. Hän on saanut erikoispalkinnon Oistrakh-kilpailussa Moskovassa 2006 ja toisen palkinnon Bukarestin kansainvälisessä viulukilpailussa 2007. Ibañez-Resjan voitti Jyväskylän viulukilpailun A-sarjan 2009 ja B-sarjan 2012. Hän sai ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Grand Prize Virtuoso-kilpailussa 2015 sekä Kuopion viulukilpailussa 2020.

Adrian on ollut nuorena taiteilijana Menuhin-festivaalilla 2016 sekä Kuhmon Kamarimusiikkifestivaalilla 2016–2019. Hän on ollut myös Gustav Mahler Jugendorchesterin jäsenenä kiertueella 2019.

Ibañez-Resjan on opiskellut Münchenin Musiikkikorkeakoulussa Christoph Poppenin ja Lena Neudauerin johdolla. Sibelius-Akatemialla häntä opettaa Päivyt Meller.

Nuori viulisti sai vuonna 2020 lainakseen Sibelius-Akatemian omistaman Stradivari-viulun vuodelta 1691.

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri on ollut jo vuodesta 1916 suomalaisten orkesterimuusikoiden koulutuksen selkäranka. Näyttävissä produktioissa myös akatemian nuoret kapellimestarit ja solistit saavat usein tilaisuuden esitellä taitojaan. Orkesterin taiteellinen johtaja ja koulutuksellisesta sisällöstä vastaava on orkesterikoulutuksen professori Sakari Oramo.

Sinfoniaorkesterin lisäksi opiskelijat kartuttavat orkesterisoittotaitojaan monipuolisesti osallistumalla oopperatuotantoihin ja oman soitinryhmänsä erikoiskokoonpanoihin, kuten Academy Winds -puhallinorkesteriin ja jousikamariorkesteriin.

Orkesterin kotisali on Musiikkitalon konserttisali, mutta se vierailee säännöllisesti myös muissa saleissa sekä kotimaassa, että ulkomailla.

Sinfoniaorkesterin kokoonpano

Huilu

  • Martha Effe
  • Henna Nieminen
  • Julia van der Haagen

Oboe

  • Lucia Castillo Gutierrez
  • Leonardo Cubillo Carrillo
  • Grace Tan See Von

Klarinetti

  • Lea Hemmerlin
  • Hyesoo Kim
  • Julia Rima

Fagotti

  • Emily Dore
  • Matthew Pauls

Käyrätorvi

  • Ingrid Aukner
  • Inari Moilanen
  • Heidi Savikuja
  • Marian Strandenius
  • Venla Ulmala

Trumpetti

  • Pedro Dantas Silva
  • Mikko Mikkola
  • Matti Peltola

Pasuuna

  • Aksel Kiviniemi
  • Henrik Kolehmainen
  • Mait Peterson

Tuuba

  • Silja Ronimus

Lyömäsoittimet

  • Tommi Kiiski, äj.
  • Patrik Kiviniemi
  • Sampo Kuusisto
  • Trym Nyheim
  • Eero Tekoniemi

Piano

  • Tanja Niiranen

Saksofoni

  • Ilta Attila
  • Hung-Yu Chen
  • Ita Nagode

Viulu 1

  • Kasmir Uusitupa, concert master
  • Lotus Amin Tinat
  • Serguei Gonzalez Pavlova
  • Iida-Maria Hanhikoski
  • Fred Heinoja
  • Aada Kuoppa
  • Venla Närhi
  • Emil Peltola
  • Neea-Noora Piispa
  • Heini Pitkänen
  • Marija Räisänen
  • David Seixas

Viulu 2

  • Sisu Sieppala, section leader
  • Daria Elina
  • Eevi Hannonen
  • Onni Kunnola 
  • Juliana Pöyry
  • Tuuli Raitio
  • Harry Rayner
  • Joonas Teppo
  • Hanna-Maria Tikka

Alttoviulu

  • Charlotta Westerback, section leader
  • Camille Briottet
  • Matilda Hyvönen
  • Martina Iori
  • Ada Koivukangas
  • Jussi-Jaakko Mankki
  • Alexander Pozdniakovas
  • Julie Svacinova

Sello

  • Eliso Babuadze, section leader
  • Aino Erkinheimo
  • Antonia Hägglund
  • Smaranda Iftime
  • Mirella Pietikäinen
  • Emilija Rozensteina
  • Karret Sepp

Kontrabasso

  • Vilhelm Karlsson, section leader
  • Jasu Aalto
  • Eero-Kalle Bergman
  • Joanna Hilve
  • Juha Krudup Paula Nääppä

Sinfoniaorkesterin sektiovalmentajat

  • József Hárs, apulaiskapellimestari
  • Hanna Juutilainen, puupuhaltajat
  • Tero Toivonen, vasket
  • Antti Rislakki, lyömäsoittimet
  • Pekka Kauppinen, jouset
  • Tero Latvala, viulut
  • Atso Lehto, alttoviulut
  • Tuomas Lehtonen, sellot
  • Maria Krykov, kontrabassot

Tuotantotiimi

  • Orkesteritoimintapäällikkö: Nina Lackman
  • Vastaava suunnittelija: Márta Schmidt
  • Suunnittelijat: Anna Rombach, Susanna Brandt
  • Orkesterijärjestäjät: Jani Roppola, David Claudio, Eetu Palomäki
  • Nuotistonhoitaja: David Claudio