Photo: Anna Stenberg

Pientä tunnustelua

|
Blogi

Tänään olin hetken susilapsi, ja tunnustelin huulillani eri objektien pintoja, pintaisuuksia. Kartoitin ympäristöäni tuntoaistin avulla, ihon ulko- ja sisäpinnan avulla. Harjoittelin myös kehoempatian herättämistä katsojassa yhdistämällä kahden elottoman objektin pinnat keskenään tietynlaisilla laaduilla. Koetin elollistaa elotonta, ja tehdä Johanneksen elollisesta hengittävästä ihmisruumiista elottoman objektin. Huomasin fantasioivani studiossa olevien esineiden, ihmisten, olioiden tasavertaisuudesta, tekeväni itseni pieneksi tietämättömäksi. ”Kaikki mitä tunnustelen on materiaa”, ”en tahdo satuttaa tätä kirjaa”, ”joku kieli, joku nänni, joku maa, joku kuiva, tällä kirjalla voi olla kuuma tässä helteessä, asetan sen tuulettimen eteen”, ”tämä matto imee hiuksia”.

 Kalle oli vetovastuussa residenssimme kolmannesta päivästä. Päivä oli kaksiosainen. Aamupäivä koostui keskustelusta sekä parityöskentelystä studion ulkopuolella. Työskentelimme studion ulkopuolella ja tutkimme kysymyksiä ihosta, ihon pintaisuudesta ja koskettamisesta, sekä tuntemattomuudesta. Iltapäivällä loimme studiossa aihioita ja demoja Kallen tarjoamasta ”iho koreografina” -ajatuksesta käsin. Työskentelimme koko päivän saman parin kanssa, ja itse huomasin tehtävien pakottavan varioimaan kommunikaatiota ja olemisen tapaa valtavasti, mikä on tietysti antoisaa.

Kalle: ”Iho on suvakki!” Iho on tunteva, tunnen ihon, tunnen tuntemattoman ihon, tunnen tuntevan ihon, tunnen tutun ihon, tunnen tuttuuden, tunnen tuntemattoman. Joku pohti, että voiko tässä elämässä päästä oikean tuntemattoman äärelle, vai onko kuolema se suurin tuntematon. Miten päästä ihon sisäpinnalle, limakalvoille? Seksin aikanako vain, toisen sisuksiin? Oli puhetta seksuaalikulttuureista, kauneusihanteista ja tuntevien ihokarvojen sheivaamisesta. Milloin kosketus muuttuu seksuaaliseksi kokemukseksi? Milloin kosketuksen intentio muuttuu ja miten? Onko seksi kokijan kokemuksessa vai vain jokin kulttuurinen toiminta ja teko? Puhuimme kehon kiintymisestä ja tarpeesta toiseen ihoon, oksitosiini- ja dopamiiniryöpyistä kehon kohdatessa toisen. Toisaalta myös kiintymyksen vähenemisestä koskettamisen vähentyessä. Onko koskettaminen juurtunut itselleni kommunikaation tavaksi, vai vain maneeriksi? Ajattelen usein keskosille annettavaa kenguruhoitoa, tahtoisin aikuisten saavan samaa, tietyin väliajoin. En luopuisi tuntevasta ihostani ikinä.

Lopetimme päivän demojen näyttöön ja keskusteluun. Piirsin muistivihkoni kanteen yhdeksän suurta matoa, jonka jälkeen lähdimme helteisen kuumille kaduille kohti Philadelphian keskustaa. Pohdin kiitollisuutta ja pelkojeni määriä. Pohdin miten selittäisin taiteesta tietämättömälle ihmiselle, että mitä täällä puuhataan, maailman toisella puolella.

 

 

 

Laura Sorvari