Madama Butterfly – Eli miksi ei pidä uskoa kaikkea mitä kuulee

|
Blogi

Suomen Kansallisoopperassa pyörii tänä keväänä Giacomo Puccinin (1858–1924) Madama Butterly (ke. 1904), joka sijoittuu 1900-luvun alun Japaniin.

Moni rakastaa Madama Butterfly’ta, mutta oma suhteeni tähän teokseen on ongelmallinen. Siedän juuri ja juuri oopperan sisältämän musiikillisen imeläkerrostuman, mutta muuten Madama Butterly hiertää ja pahasti.

Jos Madama Butterly'ta tarkastellaan viitekehyksessä, joka sijoittuu sen sisältämän emotionaalisen vasteen ulkopuolelle, on tartuttava kolmeen keskeiseen, osin toisiinsa kietoutuvaan ongelmaan: kolonialismiin, misogyniaan ja pedofiliaan.

Madama Butterfly sijoittuu Japaniin. Sen näkökulma on valkoisen miehen, ja koska rakkaustarinat ovat oopperataiteen tärkein emotionaalinen polttoaine, tässä asetelmassa muodostuu nk. binaarisia oppositiopareja, kuten esimerkiksi valkoinen mies–alkuasukasnainen, ja siitä johtaen valloittajan kulttuurivalloitetun kulttuuri. Henkilöhahmojen tasolla oppositioiksi tässä oopperassa asettuvat näin ollen amerikkalaisupseeri ja hänen vaimokseen ostama japanilainen geisha.

Jos tämä yksityiskohta on päässyt unohtumaan, niin kyllä: Mister Pinkerton todellakin ostaa itselleen vaimon, Cio-Cio-Sanin – ja ihan hupimielessä.

Jos postkolonialistisen oopperatutkimuksen pioneeria, Ralph P. Lockea on uskominen, edellä mainitun kaltaisissa, oopperaan usein sisältyvissä oppositiopareissa representoituu ja toisintuu lännen kolonialistinen asenne muuta maailmaa, ja myös naisia sekä lapsia kohtaan.

Kullakin katsojasukupolvella on omat kulttuuris-poliittiset silmälasinsa, joiden lävitse teoksia tulkitaan. Puccinin aikalaisille Japani-eksotismissa ei liene ollut mitään epäilyttävää. Tutkimuksen kontekstissa edellä kuvattu postkolonialistinen tulkinta juontaa juurensa jo 1970-luvulle. 2010-luvun lopun kriittiset katsojat kiinnittänevät huomionsa oopperaan sisältyvään amerikkalaisuuden ihannoivaan representaatioon.

Järkyttävintä Madama Butterfly -oopperassa kuitenkin on sen ydintarina, Mister Pinkertonin ja nuoren Cio-Cio-Sanin rakkaustarina. Se ei välttämättä ole edes rakkaustarina, vaan mahdollisesti jopa kuvaus pedofiliaksi nykyisin luokitellusta ilmiöstä. Ilmiö on ajankohtainen, sillä miljoonat läntisen maailman seksituristit hakeutuvat jatkuvasti eksoottiseen ”itään” hyvin nuorten ihmisten, jopa lasten pariin.

Joku saattaa nyt sanoa, että esiin ottamani tutkimukselliset teemat, samoin kuin Cio-Cio-Sanin ikä, ovat tämän oopperan yhteydessä jo mennen talven lumia, kaluttu luu.

Madama Butterfly on kuitenkin yksi maailman esitetyimmistä oopperoista, ja se musiikillaan romantisoi asioita, joissa ei ole mitään hienoa tai kaunista.

Asiasanat