Oopperakoulutus antaa suuret saappaat täytettäväksi

|
Blogi

Ennen opintojani Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa olin ehtinyt opiskella viulun ja lyömäsoitinten soittamista musiikkiopistotasolla, jazz-viulunsoittoa Pop & Jazz Konservatoriossa sekä musiikkikasvatusta ja laulua pääaineena Sibelius-Akatemiassa. Opintoni Sibelius-Akatemiassa alkoivat tasan kymmenen vuotta sitten.

Kymmenen vuotta on pitkä aika samassa oppilaitoksessa. Peruskoulu kestää vuoden vähemmän ja tänä aikana kasvetaan päiväkoti-ikäisestä lukiolaiseksi. Se, että musiikinopiskelulla on ollut näin mittava rooli nuoressa elämässäni saattaisi antaa aihetta ahdistukselle. Vähintäänkin asian toteaminen herättää kysymyksiä.

Pitkä opiskeluaika aiheuttaa kieltämättä taloudellisia ja sosiaalisia haasteita sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Yhteiskunta ymmärrättävästi suosii keskimääräisyyttä, ja kymmenen ja puolen vuoden opintojen pitäisi keskimäärin tuottaa lähes kaksi maisterintutkintoa. Myös yksilön talouden ja sosiaalisen elämän kannalta pitkittynyt opiskelu vaatii omanlaisiaan ratkaisuja, jotka poikkeavat usein saman ikäluokan keskimääräisistä ratkaisuista.

Keskimääräisyys ei kuitenkaan ole taiteentekemisen tarkoitus. Jo taidealan ammattiopiskelijaksi ryhtyessään yksilö tahtomattaankin luopuu suurella todennäköisyydellä mahdollisuudestaan suunnitella uraansa ja henkilökohtaista elämäänsä kovinkaan pitkälle. Tällä tielle lähtiessään taideopiskelija astuu kartoittamattomalle polulle. Tällä polulla tavoitteiden asettaminen on pitkälti opiskelijan omissa käsissä. Vaikka tietyt virstanpylväät, kuten tasosuoritukset, koelaulut, kilpailut ja kiinnitykset ovat käsitteinä konkreettisia, työsuorituksen riittävänä pidetty taso on melko abstraktisti hahmotettavissa. Taiteilijana onnistuminen on usein todettavissa vasta työuran jälkeen.

Näiden lähtökohtien vuoksi taideopiskelijan ainoaksi vaihtoehdoksi jää luottaa omaan kehitysprosessiinsa ja toivoa, että pikkuhiljaa joku muukin vakuuttuisi jo toteutuneesta kehityskaaresta.

Sibelius-Akatemian oopperakoulutus on yliopiston maisterikoulutusohjelmaksi intensiivinen ja paljon fyysistä läsnäoloa vaativa. Koulutukseen osallistuminen vaatii äänellistä ja henkistä kypsyyttä, jota on hankala saavuttaa ennen koulutukseen osallistumista. Tämä ristiriita onkin mielestäni koko oopperakoulutuksen paras puoli. Koulutus pyrkii simuloimaan työelämää ja antaa laulajalle mahdollisuuden muovata itsensä opiskelijasta ammattilaiseksi. Opiskelijalle ikäänkuin annetaan suuret saappaat, joita on kaksi ja puoli vuotta aikaa täyttää.

Oopperakoulutuksen aikana olen kasvanut taiteilijana ja ihmisenä monella tavalla. Jo pelkästään laulamisen päivittäinen määrä sekä lavalla vietetyt kuukaudet ovat itsessään tehneet tehtävänsä: voin hyvällä omallatunnolla sanoa kypsyneeni koulutukseni aikana raakileesta lupaavaksi nuoreksi oopperalaulajaksi. Oopperakouluksen intensiivisyys on myös opettanut suhtautumaan työntekoon ja ajankäyttöön taloudellisemmin. Mikäli haluaa saada annetut tehtävät kunnialla hoidettua ja lisäksi yöunet nukuttua, omaa jaksamistaan on pakko tarkkailla ja käytettävissä oleva aika on hyödynnettävä tehokkaasti. Arjen tarkemman aikatauluttamisen myötä olenkin pystynyt opiskelemaan, käymään töissä ja elämään parisuhteessa kahden maan välillä ilman suurempia ongelmia.

Pitkän opiskelutaipaleeni suhteen sanottakoon, että koen olevani pikemminkin sinnikäs kuin laiska opiskelija. Päämääräni on ollut alusta asti selkeä ja olen itse uskonut mahdollisuuksiini oopperalaulajana. Olen tiedostanut, että kehitys ottaa aikansa ja siksi etsinyt ja antanut sille tämän ajan. Olen iloinen, että myös ympärilläni olevat ihmiset ovat antaneet minulle ja kehitykselleni tämän ajan.

Teksti: Topias Lundell


Sibelius-Akatemian oopperan maisterikoulutuksen vuonna 2017 aloittanut ensemble valmistuu jouluna 2019. Näissä teksteissä he sekä peilaavat mennyttä opiskeluaikaansa että pohtivat tulevaisuutta. Kokoonpano toteuttaa yhdessä vielä operettiproduktion Soirée Offenbach – ilta Jacques Offenbachin operettisävelmien parissa.

Esitykset Helsingin Musiikkitalossa ti 8.10. klo 18.30, ke 9.10. klo 18.30, pe 11.10. klo 18.30 ja la 12.10. klo 16.00. Rooleissa: Réka Bata, Minna-Leena Lahti, Topias Lundell, Rachel Mcintosh, Isabella Shaw, Henri Tikkanen ja Jussi Vänttinen)