Carmen-oopperan näyttelijät 1930. Ohjaaja Edith Koivisto istumassa ensimmäisenä vasemmalla. Lähde: IHRCA.

Sosialistioopperaa, festivaaleja ja muita arkistojen aarteita

|
Blogi

Olen ollut reissussa nyt yhteensä kolme viikkoa. Aikomukseni on viettää Immigration History Research Centerin arkistossa Minneapolisissa aikaa vielä viikon verran. Arkistossa on mahdollista ottaa valokuvia aineistoista omalla kameralla. Onneksi, sillä laskin tänään, että niitä on tähän mennessä kertynyt noin 7000 kappaletta. Niiden purkamiseen saattaa mennä tovi jos toinenkin, mutta on mahtavaa, että käyttökelpoista tutkimusaineistoa löytyy.

Materiaalin löytäminen 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta ei ole itsestäänselvyys. Etenkin, jos kiinnostuksen kohteena on alemmat yhteiskuntaluokat, kuten maa- ja tehdastyöläiset. Amerikansuomalaisten siirtolaisten keskuudessa reilusti yli puolet edustivat tätä ryhmää, joten heistä on täällä säilynyt – ja yleensä olemassa – enemmän aineistoa kuin esimerkiksi Suomessa. Siirtolaiset olivat ylpeitä suomalaisuudestaan ja ylläpitivät kansallista identiteettiään muun muassa soittamalla ja laulamalla Suomessa oppimaansa ja kotimaasta muistuttavaa musiikkia, jota toivat mukanaan muuttaessaan Amerikkaan. Musiikki oli myös tärkeä osa integroitumista amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja pian etenkin soittokunnat alkoivat ottaa repertuaariinsa myös amerikkalaista, tai paremminkin Amerikassa suosittua, musiikkia. Kuoroilla paikallisen musiikin omaksuminen näyttää vieneen hieman enemmän aikaa. Keskeisin syy liittyy kieleen.

Torvisoittokuntien ja kuorojen perustamisen lisäksi amerikansuomalaiset raittiusseurat ja työväenyhdistykset järjestivät musiikkikilpailuja ja festivaaleja houkutellakseen jäseniä ja edistääkseen heidän musiikillista osaamistaan. Toiminta ja tavoitteet olivat hyvin samankaltaisia kuin Suomessa samaan aikaan. ”Haalit”, joita voi verrata Suomen seurantaloihin, olivat keskeisiä kokoontumispaikkoja. Haaleilla järjestettiin kokouksia, konsertteja, iltamia jne. Samalla ne toimivat usein myös soitto- ja laulukuntien harjoittelupaikkoina.    

Läpikäymäni arkistoaineistot ovat avanneet suomalaissiirtolaisten harrastus- ja kulttuurielämää 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa monin tavoin. Musiikilla todella oli tärkeä rooli siirtolaisten elämässä. Yksi kiinnostavimmista löydöistä on ollut Minnesotan Virginiassa toiminut sosialistiooppera. Tällä nimellä toimi sekä talo että oopperaryhmä, joka esitti ja harjoitteli esityksiä laulunäytelmistä nelinäytöksisiin oopperoihin. Sosialistiooppera oli upea rakennus, joka avattiin yleisölle vuonna 1913. Muun muassa Carmen sai ensi-iltansa sosialistioopperassa vuonna 1930. Sen ohjasi ammattimaisen musiikkikoulutuksen saanut Edith Koivisto, joka oli hyvin aktiivinen hahmo suomalaisyhteisössä ja myös sen ulkopuolella. Tulee olemaan kiinnostavaa selvittää hänen ja teatteriryhmän toimintaa tarkemmin.


Kuva yllä: Carmen-oopperan näyttelijät 1930. Ohjaaja Edith Koivisto istumassa ensimmäisenä vasemmalla. Lähde: IHRCA.

Kuva yllä: Sosialistiooppera-talo. Lähde: IHRCA.

Kuva yllä: Sosialistioopperan sisätila lavalta kuvattuna. Lähde: IHRCA.

Kuva yllä: Sosialistiooppera kuvattuna parvelta. Lähde: IHRCA.

Kuva yllä: Näyttelijöitä näytelmästä Mustalainen. Lähde: IHRCA

 

Pidin aikaisemmin tällä viikolla Immigration History Research Centerin järjestämässä Global Race, Ethnicity and Migration -luentosarjassa esitelmän tutkimusaiheestani ja arkistolöydöistäni. Paikalla oli myös muutama amerikansuomalainen, joiden kanssa syntyi kiinnostava keskustelu siirtolaisuudesta ja sen vaikutuksista amerikkalaisuuteen ja amerikkalaiseen kulttuuriin.

Kansallisuus ja etninen tausta olivat siirtolaisia voimakkaasti määrittäviä tekijöitä. Etenkin ensimmäinen siirtolaissukupolvi piti aktiivisesti yhteyttä kotiin, ja transatlanttinen yhteydenpito kirjeenvaihdon ja sanomalehtien välityksellä oli vilkasta. Samaan aikaan siirtolaiset loivat suhteita Amerikan suomalaisyhteisöissä sekä niiden ulkopuolella. Verkostot olivat moninaisia ja vaikuttivat monin tavoin siirtolaisten identiteetin muotoutumiseen.

Sen sijaan, että puhumme amerikansuomalaisista ja heidän kulttuurinsa selvittämisestä, pitäisikö meidän ehkä paremminkin pohtia kehitystä ”suomalaisen Amerikan” (Finnish America) muotoutumisen näkökulmasta? Tämä ajattelutapa nousee esille erityisesti keskusteluissa nuoremman suomalaisia sukujuuria omaavan sukupolven kanssa: heidän, jotka ovat nyt kolmannen, neljännen tai viidennen polven siirtolaisia. Menneisyyden tarkastelun sijaan heitä kiinnostaa, mikä on ja on ollut suomalaissiirtolaisten ja heidän jälkeläistensä vaikutus amerikkalaiseen yhteiskuntaan 1800-luvulta nykypäivään. Minkälaisen jäljen he ovat jättäneet? Miltä näyttää ”suomalainen Amerikka” vai onko sellaista?     

Nuoremmat tuntuvat myös vastustavan vanhempiensa ja isovanhempiensa keskuudessa vallitsevaa voimakasta nostalgista, jopa myyttistä kuvaa Suomesta, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sukupolvi (karkeasti 75-vuotiaista ylöspäin), joiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat olleet osa 1900-luvun vaihteen suurta siirtolaisaaltoa muistelevat Suomea, josta heidän perheensä aikanaan lähtivät – maailmaa, jonka ovat nähneet valokuvissa ja kuulleet isovanhempiensa ja vanhempiensa kertomuksissa. Tästä johtuen myös heidän käsityksensä suomalaisesta kulttuurista on hauskalla tavalla ”vanhentunut” tai ”vanhaa”. Heidän kanssaan keskustellessa tuntuu kuin hyppäisi ajassa reippaasti taaksepäin.

 

Yleistä pohdintaa ja tuntemuksia tähänastisesta  

 

Amerikkalaiset tuntuvat yleisesti olevan hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Esimerkiksi arkistotyöntekijät täällä Immigration History Research Centerissä näkevät paljon vaivaa asiakkaidensa hyväksi ja perehtyvät kunkin tutkimusaiheeseen perin juurin.

Olen tähän mennessä ehtinyt käydä läpi useita kokoelmia. Edellä mainitun Edith Koiviston kokoelman lisäksi yksi kiinnostavimmista on William Syrjälän kokoelma. Hän oli torvimies, rumpali ja viulisti. Suomessa syntynyt Syrjälä soitti yhdessä suomalaisten keskuudessa hyvin tunnetun haitaristin Viola Turpeisen kanssa. Pari myös avioitui. Kokoelmasta löytyy nuotteja, koulutodistuksia, valokuvia ym. Toinen osa Syrjälän kokoelmasta on Hancocissa Finnish American Heritage Centerissä, jossa myös piipahdan matkani aikana.

Presidentinvaalit ovat näkyneet katukuvassa ja kuuluneet ihmisten puheissa yllättävän vähän. Samoin WTC-iskujen vuosipäivä meni ohi lähes huomaamatta huolimatta siitä, että iskusta tuli sunnuntaina kuluneeksi tasan 15 vuotta. Ehkä ihmiset ovat alkaneet viettää päivää enemmän hiljentyen itsekseen tai perheen kanssa suurten ja näyttävien muistotilaisuuksien sijaan. Aikaa on kulunut. Itse muistan päivän edelleen hyvin, kuten varmasti kaikki, jotka silloin seurasivat uutisia.

Ensi viikolla matkani jatkuu kohti Michigania, missä tutkimustyö jatkuu. Mukavia syyspäiviä sinne Suomeen.

Saijaleena

Asiasanat