Lauri Anttila, Lämpötila, s.a

Kuvan koulussa Lauri Anttila: On hyvä, että Kuvataideakatemian jatkuva muuttokierre saadaan loppumaan

|
Blogi

”Opiskeluaikanani 1960-luvulla taideakatemialaisia yhdisti Ateneum. Opiskelutilalla on vahva piilotajuinen vaikutus, sillä se kantaa perinnettä ja sitä kautta työhönsä saa varmuutta. Siksi on hyvä, että Kuvataideakatemian jatkuva muuttokierre saadaan loppumaan. Akatemia tarvitsee pysyvän, pitkäaikaisen toimitilan.

Opetus akatemiassa on muuttunut vuosien mittaan. Esimerkiksi suhtautuminen opiskelijoihin ei ole enää niin jyrkkä. Minun aikanani kuvataiteen alue oli selvärajainen; raja maalauksen, grafiikan ja kuvanveiston välillä oli tiukka. Tuohon aikaan abstraktista ilmaisusta käyty keskustelu ’onko kanto taidetta?’ oli hyvin kuvaava. 

Koulun henki oli hyvin akateeminen ja muistutti vähän romanttisestikin 1800-luvun akatemioita. Olimme samoissa tiloissa Taideteollisen korkeakoulun kanssa ja melko pian huomasimme olevamme erilaisia. Havainto yhdisti akatemialaisia. Kävimme taistelua, jossa vastakkain olivat henki ja aine. Työskentelytapa oli suurin este myös silloin, kun akatemia ja Taideteollinen korkeakoulu yritettiin yhdistää.

Parasta akatemiassa olivat opiskelijoiden väliset keskustelut ja pohdinnat. Opettaja pystyi osoittamaan havainnon virheitä, mutta varsinainen oivallus tapahtui keskustelun kautta.

Tulin Lahdesta, jossa meillä oli Jussi Kauton, Eija-Elina Bergholmin ja Pertti Lumirakeen kanssa tiivis innostuneiden nuorten keskustelukerho elokuvaaja Antti Peipon ateljeessa. Koulussa kaipasin vastaavaa. Saavuttuani Helsinkiin menin heti Brondan vintille, jossa tutustuin kuvataiteilija Juhani Wirtaseen (sittemmin Juhani Harri). Sitä kautta täkäläinen nykytaidemaailma tuli tutuksi. Kurssitoverini oli Kari Jylhä, joka oli toiminut kriitikkona ja jonka kanssa keskustelu oli antoisaa. Pohdinnat jäivät meidän keskeisiksi, sillä meiltä opiskelijoilta kiellettiin osallistuminen taide-elämään opiskeluaikana.

Luulen, että opiskeluajastani on säilynyt metodina ainoastaan pitkä ajallinen mahdollisuus syventyä ratkaisemiseen. Ennen se oli tehtävä (esimerkiksi mallin asento), nyt ajatuksellinen ongelma (aihe).

Paljon on siis muuttunut. 

Opetuksessa ei tulisi luopua ainakaan havainnon opettamisesta ja siihen liittyvästä teoreettisesta keskustelusta. Aikaisemmin havaintoa tutkittiin piirtämällä. Silmän havainto on kuitenkin aikaan sidottu – havainto tapahtuu ajassa ja muutos on sen perusta. Piirustus on näiden erilaisten havaintojen summa. En pidä kuvataiteen opetuksessa vieraana aikaan liittyviä tutkimuksia, sillä 1800-luvulta lähtien on kehitetty välineitä tunkeutua syvemmin tuohon ajalliseen havaitsemiseen. Kuvataiteen traditio on hyvä tuntea, sillä se antaa varmuutta. Tämän tradition osa on myös nykytaide, nyt tehtävä taide. Opiskelijan on hyvä tietää, millaiseen maailmaan hän on tulossa.”

Emeritusprofessori ja kuvataiteilija Lauri Anttila (s. 1938) on merkittävä taustavaikuttaja kuvataidemaailmassa. Anttila opiskeli Kuvataideakatemiassa, silloisessa Suomen Taideakatemian koulussa, Ateneumissa vuosina 1960–1961. Omien sanojensa mukaan opiskelu oli hieman vastentahtoista. Anttila toimi Taideakatemian koulun perspektiiviopin opettajana Ateneumissa Erkki Matilaisen jälkeen 1970-luvun lopulta 1980-luvulle ja sen jälkeen Yrjönkadulla Kuvataideakatemiassa vuodesta 1986. Hän on toiminut yliopettajana, rehtorina (vuodet 1988–1994) ja viimeksi professorina (vuodet 1989–2001). Hänet promovoitiin kunniatohtoriksi Kuvataideakatemian ensimmäisessä promootiossa 2006.

Kuvan koulussa -haastattelusarjassa kuullaan kuvataideakatemialaisten ajatuksia taiteen opettamisesta ja oppimisesta. Vuoden 2018 mittaan julkaistava sarja esittelee Kuvataideakatemiasta valmistuneita sekä siellä opiskelevia taiteilijoita. He kertovat opiskeluajastaan, akatemiassa oppimistaan asioista ja siitä, mihin suuntaan toivoisivat suomalaisen taidekentän kehittyvän. Haastattelusarja on osa Kuvataideakatetemian 170-juhlavuoden ohjelmaa. Lue lisää: www.uniarts.fi/kuva170